keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Joulupotrettien pommisuoja

Kaikki kauniit jouluotokset jäivät vaille blogijulkaisua, kun pöytäkoneeni näppäimistö koki kuuman glögimukillisen syleilyn. Tässäpä siis ihan vain puhelimesta pelastettuina Viivin ja Varpun tonttuotosten parhaimmistoa!














PH'n tonttukuvat odottavat nekin vielä arkeologisia kaivauksia koneen syövereistä. Niitä kun en ollut edes tajunnut kaapia talteen puhelimen muistiin... 

maanantai 18. joulukuuta 2017

Vuonisfanit vaihto-oppilaina

kaikki postauksen kuvat c Jonna Heino

Nyt kun itse olen syksystä lähtien intoutunut ramppaamaan Yli-Tokon vuonohevostilalla tasaisin väliajoin, täytyy samaa toki yrittää toimittaa toisinkin päin. Niinpä Jonna reissasi vuorostaan meille paikkoja ihmettelemään, ja nappasi samalla muutaman kuvan PH'sta. Siinäpä siis kätevä blogikuvitus!


Kaikki varmaan ovat jossain määrin vieraskoreita. Itse olen tätä ainakin sen verran, että normaalista poiketen lauantain aamuvuoro piti ottaa omiin rähmäkäpäliin ihan vain, että talli olisi varmasti ajoissa siivottu ja tavarat jotenkuten paikallaan. Oikeastihan olen juuri se kamala tyyppi, jonka ponien loimet jäävät puolitiehen matkalla kuivariin ja jonka takit ja harjakassit vaeltavat käytävillä tunnista toiseen. Nyt piti kuitenkin esittää hieman todellisuutta parempaa (ehkä hyvä ensivaikutelma paikkaa totuutta?) ja laittaa paikat kuntoon heti aamusta. Tämä toki kannatti, että päivän kerkesi poneilemaan!


Kassu ja Nalle odottivat vielä tallissa tarhaan pääsyä Kassun aamulenkin jäljiltä, joten ihan ensimmäisenä pojat saivat kipaista nopealla irtojuoksutuspyörähdyksellä kentällä. Se nyt oli enemmän ihmisten juoksutusta kuin ponien kuten yleensäkin, sillä kyseinen kaksikko on hyvin laiska ja mukavuudenhaluinen mitä irtojuoksutukseen tulee. Varsinainen liikutusagenda oli kuitenkin saada Jonna testailemaan muutamia uusia ponituttavuuksia meidän päästämme, sillä olenhan itse juossut Yli-Tokolla paljolti juuri vuonisbingoni inspiroimana tutustumassa uusiin pystyharjoihin. 


Nopean pihattoponien tutustumislääppimisen myötä kaavittiin tarhasta talliin Luna ja Pulla, jotka saivat kunnian lähteä menopeleiksi hieman pidemmälle maastolenkille. Lähdettiin katsastamaan reittiä, jolla en ole itse kulkenut useampaan kuukauteen, ja yllätys oli hyvinkin positiivinen kun syksyisen kuralutakon sijaan lenkki oli pääasiassa ihan kelpokulkuista hankea. Muutamia märkiäkin kohtia matkan varrelta toki löytyi, jolloin Luna pääsi keventämään tunnelmaa törppöloikillaan. Ja pariin otteeseen myöntämään tappionsa, ja päästämään Pullan edelleen jonossa, lauhkea entinen kenttäponi kun kahlaa purojen poikki turhia kyselemättä toisin kuin ylidramaattinen alkeistuntimatami. 


Sää suosi ja ponit esittelivät kumpainenkin pääasiassa niitä parhaimpia puoliaan, joten eipä valittamista! Pullakin taisi tehdä ihan kelpo vaikutuksen, kuten olin hieman osannut odottaakin. Hangessa tarpomisesta läpeensä hikiset (Lunan tapauksessa vaahtoavat) ponit saivat jäädä talliin huokaisemaan loimiin käärylöitynä rehujaan odottelemaan, ja tilalle kaivettiin pihattojen perältä seuraavat uhrit.


Vaikka Jenkan kyytiin piti tietenkin puhtaasta uteliaisuudesta kavuta lyhyen testikierroksen ajaksi, olen bingoillut Yli-Tokoilla erittäin tavoitteellisesti juurikin vuonohevosia. Jonna oli minua hurjempi, ja listasi itseään kiinnostaviin hevosiin meiltä keltaisten ponien lisäksi Jymy-suokin. Niinpä kakkoskierrokselle saivat lähteä Jymyri sekä PH'n saman ikäinen siskopuoli Nenna, tallimme uusin vuonovahvistus. Nenna keksi edellisenä iltana väittää tuntilaiselle, ettei muka mitenkään pystyisi ja kykenisi ylittämään pikkuista ojaa tutun maastoreitin varrella. Ihan jo tästä syystä nappasin itselleni mukaan juurikin Nennan, että päästiin tutustumaan samaan ojaan uudestaan ihan kiusallaankin. 


Keltujen rinnalla pitkäkaulainen ja kapea Jymy taisi olla pikkuinen kulttuurishokki, mutta lyhyt maisemakävely sujui silti moitteettomasti. Myöskin Nenna muutti mielensä siitä poneja syövästä ojasta noin kahdessa sekuntissa, vaikka ensin tarjosikin sellaista vaihtoehtoa, että ennemmin jättäisi ojat muiden hommiksi. Ei tuo Nenna maastoratsuna ihan minun ykkösvalintani ole, kun suosin niin suoraan noita tuttuja paksukaisiani, mutta kyllä senkin kanssa silloin tällöin käy jonkin lenkin pyörähtämässä. 


Taaperrettiin tallille takaisin, ja vaihdettiin ratsuja päikseen että Jonna pääsi testaamaan myös listaltaan löytynyttä Nennaa. Kenttäkin oli mukavasti täydessä käyttökunnossa lumen ansiosta! Välissä kun oli sellainen masentava parin viikon lieju-pakkanen-lieju-pakkanen-henkinen kausi, jonka jäljiltä kentällä ei juuri haaveiltu laukkatöistä tai edes tiukoista ravikurveista. Uutta nuorta tuntiponia testailemaan päässeiden oppilaidenkin suosioon päässyt Nennakin sai ihan hyvän arvion osakseen, eli ainakin ponit osasivat olla edukseen! 


Valoisia tuntejahan ei näin talvisen Suomen vuorokauteen mahdu montaa, mutta ennen hämärää Jonna tarjoutui tosiaan nappaamaan Pepistä muutaman kuvan. Eihän se ponipoika ehkä ihan fiineimmillään edustanut suoraan tarhasta repäistynä märkänä takkuturkkina, mutta omaa silmää miellyttäviä kuvia jäi silti muistoksi! PH saikin viettää mielestään varmaankin ihan sopivan aktivoitua päivää, kun koko päivän töihin kuului tarhasta kentän nurkalle pikaharjaukseen laahustus, viiden minuutin kuvia varten pönötys sekä paluu tarhaan. Möhömahan mielestä juuri sopivasti vaivannäköä.


Tämä onkin ensimmäinen rakennekuva Pepistä laskujeni mukaan puoleentoista vuoteen. Kuten kuvasta näkyy, on ruoka-aikoja noudatettu erittäin intohimoisesti. Mutta kyllä se silti olisi omaan silmään ihan kelpo ponieläin, kun vain maha kutistuisi ihan rankalla kädellä. Läskin alla on onneksi myös lihasta, joten ehkäpä jonkinlaista toivoa on?


Sentään PH osaa hymyillä kameralle oikein kauniisti. Josko se piilottaisi epätasaisen harjan, maata viistävän mahan, sympaattiset pienet siansilmät ja kaikin puolin pöpelikössä kierineen ulkomuodon. 


Tällaista keikkailua pitää selkeästi harjoittaa jatkossakin, erityisesti kunhan vuonokoplamme kolmas jäsen Ida saa aikaiseksi jakautua ja päästä taas mukaan ponimenoihin. Testattavia poneja jäi pihan perälle vielä muutama, ja PH lupaa pyhästi pudottaa ainakin kaksikymmentä kiloa ennen seuraavaa kuvaussessiota! Ja nyt kun meidän säkämittamme lähti Forssaan vierailemaan, on jälleen hyvä tekosyy lähteä kyläilemään noutamaan sitä takaisin...!

Sata kertaa maastoon

Siltä ainakin tuntuu tällä hetkellä oma harrastus!


Nyt kun kelit ovat olleet parasta mahdollista talvivaihtoehtoa, eli reilusti lunta ja pikkuinen pakkanen, on maastossa tullut rampattua valehtelematta lähes päivittäin. Lunan kanssa ollaan maastoiltu viimeisen viikon sisään nopeasti laskettuna viisi lenkkiä, ja juuri tyytyväisempi en voisi poniin olla! Lunalla on ollut hieman kyseenalainen maine maastoilun suhteen, sillä se on usein piristynyt metsälenkeillä heittämään hieman ylläripukkeja ja poistamaan kyytiläisiä erityisesti laukkapätkillä. Itsekin olen ollut useaan otteeseen tamman kokeilujen kohteena, kun se on testannut irtoaisinko kyydistä laukannoston yhteydessä. Myöskään vetohevosena arvonsa tunteva rouva on ollut hieman villi kortti, sillä ilman edessä kulkevan kaverin tarjoamaa turvaa se on ajoittain keksinyt nähdä siellä täällä erinäisiä mörköjä.

 Nyt ollaan kuitenkin Lunan kanssa maastoiltu pilkkopimeässä otsalampun valossa, tutkittu uusia reittejä, edetty kaikissa askellajeissa ja kuljettu esimerkiksi kunnon vesilutakoiden poikki. Ja kaikkea tätä vetohevosen roolissa! Syksyn ja talven aktiivinen maastoilu on selvästi tuottanut tulosta, sillä Lunasta on nyt vakiintunut aivan uskomattoman miellyttävä ja omaan käteeni sopiva vetohevonen. Edes laukassa tamma ei ole viimeisillä reissuilla tuntunut edes harkitsevan ylimääräisiä ninjaliikkeitä, ja kuukausien takana on se kerta, kun olen viimeksi joutunut Lunan kyydissä oikeasti jännittämään lenkillä. Nyt kun yhteiset valmentautumiset ja kisailut ovatkin suurimmilta osin takanapäin, on ihanaa päästä viettämään yhteistä laatuaikaa tätä kautta!


Myös Viivi on maastoillut ahkerasti, sen kanssa kun tulee myöskin lähdettyä pimeälläkin ennemmin maastoon harhailemaan kuin kentälle tuntilaisten sekaan. Viivi on eräjormaillut taluttaen ja ajaen, kun ratsaille ei olla hetkeen keritty. Pitäisi ehdottomasti aktiivistua senkin suhteen jälleen nyt, kun kärryjen ulottumattomissa olevat polut ovat huippukunnossa kiitos lumipinnan. Tänäkin vuonna Black friday-alennukset viekottelivat minut mukaansa, ja Viivi saikin ViljarShopin paketista itselleen sekä uudet ratsastusohjat että juuri maastoilua varten valikoidun pirteän keltaisen heijastinriimun. Heijastimiahan ei voi koskaan olla tarpeeksi, ja Viiviä ajetaan sekä ratsastetaan usein ihan vain riimun turvin. Nyt näytään entistä pidemmälle myös naamapuolelta! Aikaisemmin Viivin lookkiin onkin kuulunut ajosuitsien turpahihnaan kiinnitettävä heijastin, mutta harmikseni maailma on päässyt nielemään sen. Saa vihjata, jos tietää, mistä löytyisi shettiskokoisia turpaheijastimia! Talliporukan pikkujoulujen lahjavaihdosta Viivi sai itselleen näppärät hopeiset jalkaheijastimet, eli nyt on tullut käärittyä lenkeille myös töppökoivet entistä tyylikkäämmiksi. Viivin vakiovarustukseen lasken myös heijastinsprayn sekä valjaiden kanssa näppärästi päälle sopivan heijastinloimen. Mutta vielähän on heijastamattomia ruumiinosia, joten hamstraus jatkukoon!


PH on maastoillut tasaisesti sekin, porukasta oikeastaan kaikkein monipuolisimmin. Pojun kanssa kun ollaan saatu aikaiseksi kulkea sekä taluttaen, ratsain että ajaen. Syvässä hangessa kärryt perässä hölkkääminen on Pepille vielä melkoinen suoritus, mutta kyllä laiskurin kunto alkaa ainakin omaan silmään hiljalleen kohoamaan. Olen äärettömän tyytyväinen myös siihen, että tämän syksyn ja talven aikana PH on rutinoitunut oikein näppärästi maastoilemaan myös itselleen vieraiden hevosten kanssa. Aikaisemmin seurana ovat toimineet vain omassa tarhassa valmiiksi tutuksi tulleet orit ja ruunat, mutta nyt maastossa ollaan käyty täysin ongelmitta myös esimerkiksi PH'n suosikkitamman Riepun kanssa. Viivi kolisevine kärryineen ei sekään häiritse nuoren orhin feng shuita lainkaan, vaan ponin kanssa voidaan puksuttaa menemään ilman mitään turhia töhinöitä. 
PH on kunnostautunut nyt myös maastoilemaan kokonaan yksin sekä ratsain että ajaen. Kärryjen kanssa reissussa on sentään yleensä mukana kaksi ihmistä, kun ajohomma on vielä ajoittain hieman hakusessa. Mutta on se aika korvaamaton fiilis, kun pystyy lähtemään nuorella hevosellaan yksikseen maastoon ilman satulaa. Soittolista pyörimään puhelimesta, nätti talvipäivä ja rentona eteenpäin tallustava ponipoika. Ei paljoa parane!


Muita maastomopoja ovat olleet suokkijätkät Voitto ja Sälli. Välillä tekee ihan hyvää vaihtaa tutuista keltamustista ruskean sävyihin, ihan jo silläkin että osaa entistä enemmän arvostaa niitä omia enkeleitään. Sillä onhan se nyt plösön voipullan leveä selkä ja Viivi-muorin tasainen taaperrus aivan eri maailmasta kuin reippaan suomimiehen tarpominen. On noissa suokeissakin ehdottomasti puolensa, mutta allekirjoittanut aikoo kyllä pysytellä vieläkin ponipuolueessa.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Talvinen tallipäivä

Aina välillä pitää nappailla ohimennen kuvia tarhassa möllöttävistä hevosista ihan vain, että jälkikäteen pystyy ihmettelemään miltä ponit ovat missäkin iässä näyttäneet ja ketä tallilla on milloinkin asunut. Tälläkään kertaa linssin eteen ei tietenkään osunut koko tallin kaviokunta, mutta useampi malli kuitenkin. 


PH on paksu kuin pandakarhu asuessaan yhdessä 2-vuotiaan fwb-ori Rommin kanssa. Vaikka honkkeli pikkupoika leikittääkin läskiä leluponiaan päivät pitkät, on kasvuikäiselle jättiläislapselle tarkoitettu heinäannos melkoinen vuonopunkeron paisutin. Ennemmin kuitenkin läskinä laumassa kuin rajoitetummalla ruokinnalla yksin, joten näillä mennään. 

Kiharakutrinen Rommi on jo lähemmäs 175cm korkea, joka on melkoinen mitta siihen nähden, että tuntuu kuin olisin juuri tänä kesänä ollut nostamassa tätä vasta maailmaan tupsahtanutta punapäätä emänsä tissille. Pepi ei paljoa mahda silloin, kun Rommi päättää maistella ponikaverinsa otsatukkaa ylhäältä päin. Rommi myös kiipeilee vaivatta takajalkojensa varassa PH'n päälle sekä laukkaa tuon mennen tullen kiinni muutamalla askeleella.



Rommi ei ehkä ole kauneimmassa mahdollisessa kasvuvaiheessa ollessaan lähestulkoon pelkkää jalkaa ja puikulakaulaa, mutta päämerkit pojalla ovat kyllä kondiksessa kauneuspilkkua myöten.

Pojat ovat erittäin hyvää pataa keskenään, ja selvästi viihtyvät kylki kyljessä nyhjytellen. Syksyllä parivaljakon muuttaessa yhteen huolehdin ensialkuun, että pomottajaluonteinen PH murjoisi pitkäkoipisen puoliverisen palasiksi, mutta nyt on kyllä varsin selvää ettei sellaisesta tarvitse huolehtia. Vaikka Pepi onkin porukan pomo siinä määrin, että siirtää Rommin pois tieltään heinäkehikolta, ei Rommi muuten suhtaudu kaveriinsa kovinkaan alistuvaisesti. Sen sijaan uhmaikäinen koipeliini pyörittää pulskaa poikaystäväänsä aika vahvasti miten sattuu tahtomaan.

PH on onneksi niin hyveellinen ja pitkämielinen lapsenvahti, ettei ilmekään värähdä vaikka Rommi koittaa niellä voipullansa yhdellä haukkauksella.


Poikien naapurissa sijaitsevan vuonopihaton väki on kokoontunut arvioimaan tilannetta, kun ponien houkuttimeksi taskuun soimaan laitettu ääninauha hirnuvista hevosista kantaa niidenkin korviin. 

Pulla urheana laumanjohtajana heti ensimmäisenä portilla pohtimassa, liekö taskussani kilpaileva lauma jolta omaa poppoota pitäisi suojella. Pulla on erittäin hassu hevonen siinä mielessä, että hieman nössöstä ja varovaisesta luonteestaan huolimatta se lähtee aina huolissaan puhisten tarkistamaan mahdollisia vaaroja, vaikka puntti kuinka tutisisi. 

Olen muuten ratsastanut nyt Pullaa muutamaan otteeseen tunneilla talven mittaan, yhteensä varmaankin kolmesti, ja olen lämmennyt sille taas pitkästä aikaa enemmän. Pidin Pullasta kovasti ennen kuin ryhdyin ratsastamaan Lunaa vakituisesti, mutta Lunan ja PH'n tieltä muut tuppasivat jäämään lähes täysin. Nyt Lunan lähestyessä kovaa vauhtia mammaeläkettä, on tullut ratsasteltua enemmän muillakin. Pulla on kyllä kovin symppis, vaikka ei ensisijaisesti ihan minun tyyppiäni ratsastettavuudeltaan olekaan.

Riepu, toinen lutuinen syliponi jonka kanssa viihdyn paljon paremmin maasta käsin kuin ratsain. Riepu on kyllä mukava maastomopedi sen muutaman kerran vuodessa jonka sen kyytiin eksyn, mutta parhaimmillaan tämä nuori neiti on ehdottomasti pussailevana syliponina.

Sekä tietenkin vuonopihaton kaunein pörröpää, ihanainen Luna. Harja ei ehkä ole loimen alla taituttuaan parhaimmillaan, mutta muutenhan tästä paketista ei ole mitään pahaa sanottavaa. On se vain paras toisen parhaan ponin äitimuori.

Keltulan kuvissa vilahtivat parin räpsyn verran myös nuoret neidit Nenna ja Riepu, jotka ovat keskenään aivan erottamattomat kaverukset. Nenna viihtyy hyvin myös äitinsä Huldan helmoissa, mutta parasta seuraa on kuitenkin oman ikäluokan bestis.

Nappasin tallin kotisivujen päivitystä varten muutaman pääkuvan myös tallimme tuoreimmasta asukkaasta. Aston Elvis eli Elvis on 4-vuotias shetlanninponiruuna, joka asustelee yksäripaikalla laumassa tallin pikkuponitammojen kanssa.

Elvis on samalla myös Viivin karsinanaapuri, ja vaikka matalan väliseinän yli välillä hieman irvistelläänkin, tulee kaksikko toimeen ihan kelvollisesti. Ellu on käynyt omistajansa kanssa lenkkeilemässä Viivin mukana maastossa sekä perähevosena että maasta käsin, sillä onhan maastoilukin silloin tällöin mukavampaa porukalla kuin yksin.

Yksittäinen räpsy Annasta, pikkuponilandian pirulaisesta joka yrittää nujertaa muita valtansa alle harva se päivä. Vielä ei ole onnistunut, vaikka yritystä on takana jo vuosia.

Voitto, tallin neljästä suomipojasta iäkkäin. Entisenä ravurina tallille ylläpitoon saapunut siitosori on tätä nykyä leppoisa ruunapoika, joka on vaihtunut tallin omistukseen sekä Jaanan harrastelukaveriksi että tuntihommiin. Ihan hauska vehje tämäkin, sen mitä olen Voitolla itse ehkä reilut parikymmentä kertaa ratsastanut. 

Sitten ne loput suomipojat! Juniorit ilmestyivät heti pihatolta ihmettelemään ääninauhan kuullessaan.

Sälli 4v sekä Jymy 10v. Poika ei ole juurikaan tullut isäänsä noin päämerkkien ja jouhien sävyn puolesta, mikä on kyllä melkoinen harmi.

Jymy ja Jymyn sämpyläpää pihaton oviaukossa. Tämä valkoinen naamataulu hohtaa kyllä mistä tahansa tummasta taustasta suoraan silmään. 

Erityisesti youtube-videolta huutelevista hevosista kiinnostui Mirkun 3-vuotias blondipoika Voima, josta jäikin sitten kameraan enemmän otoksia kuin muista suomipojista. Näitä olisi pitänyt olla olemassa jo ennen itsenäisyyspäivää, niin olisi ollut hyviä kuvia someen jaeltavaksi suomenhevosten kunniaksi.

"Anteeksi, mutta vapauttaisitko pienet hevoset taskustasi"

Voimakin on meillä asuessaan kerennyt käydä läpi melkoisen monta värivaihetta, joita on mielenkiintoista vertailla jälkikäteen. Voima on osunut kameran eteen moneen otteeseen aikaisemmin PH'n kanssa tarhatessaan, ja kuvia pojasta löytyy vuosien varrelta niin valkoisena, vaaleana kuin kullankeltaisenakin.



Hevoskuvien päälle vielä yksi bonus-otos ahkerista kuvausapulaisistani, jotka leikkivät ja ärvelsivät jalan alla joka kerta, kun hetken aikaa katsoit pois päin.


Lähiaikoina olisi ajatus jäsennellä ihan oikeaa kuulumispostaustakin, ennenkuin jutut ihan vanhenevat. Sitä odotellessa!