perjantai 13. toukokuuta 2016

Kummankin kuulumiset

Tämä on enemmänkin tälläinen viikkokooste ilman mitään suurta punaista lankaa, mutta onpahan kuvia seassa jotta näyttää vakuuttavammalta!

PH haistelemassa ihania tyttötuoksuja. 


Viivin kanssa ehdin jo iloita siitä että tuuletusluukkuineen mummeli jaksoi taas mennä pörheltää helteistä huolimatta energisenä kuin duracell-pupu. Hetken aikaa poni eleli suorastaan seitsemännessä taivaassa, kun perään iskettiin taas kärryt ja Viivi pääsi maanantaina suosikkipuuhaansa, nimittäin maastoilemaan yhdessä puumatunteidensa kohteen, 170cm korkean poikaystävänsä Kasperin kanssa.
Viivin ja Kasperin romanssi on legenda jolle naureskellaan tasaisin väliajoin tallin käytävällä, puumamummeli on nimittäin niin kiihkeänä tämän kookkaan herrasmiehen perään että tarjotut orhit eivät kelpaa edes katsottavaksi kun uljas Kassu liihottelee näköpiirissä. Kasper on muunmuassa tallin ainoa hevonen jolle Viivi on tähän saakka suostunut näyttämään kiimaa - ja sille sitä näytetäänkin sitten kilometrin päästä ja sellaisella mummotarmolla että ruunaparka ahdistuu ja yrittää poistua takavasemmalle. Viivillä on historiaa esimerkiksi Kasperin jahtaamisesta hulluna röhkien ja höristen pitkin tallin pihapiiriä ja maastoestealuetta esteitä siinä mennessään loikkien... Tällä kertaa käytiin kuitenkin ihan vain tutulla tiellä köpsöttelemässä ilman kummoisia spurtteja ja muutenkin ponin itse valitsemassa vauhdissa, vaikka muori hörpöttelikin Kasperille siihen tahtiin että ukkoreppana pyrki muutamaan kertaan karkaamaan tiehensä Viivin tulisten tunteiden alta. 

Se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä vietettyään tiistain ja keskiviikon ihan vain narussa käppäillen ja laiduntaen sekä venytyksiä treenaten Viivi napattiin torstaina Jymy-suokin kärryn perään perähevoseksi käppäilemään, ja vaikka alkumatka sujui täysin mutkitta suunnanmuutoksen jälkeen poni alkoi jälleen ilmoitella että oikea etujalka ei nyt tunnu aivan priimalta. Saman jalan kanssa on puljattu nyt useampaan otteeseen, eikä ketään toki yllätä että iäkäs ylipainoinen raviponi alkaa löytää sanomista koivistaan, mutta harmittihan se silti että taas palattiin kävelyvaihteelle. Nyt kun oli takana pitkä todella hyvä pätkä, jalka kun vihoitteli viimeksi vuodenvaihteen aikaan kovimmilla pakkasilla. Ontunuthan mummeli ei siis ole päivääkään, oikean etujalan liikerata jää vain jäykäksi ja aavistuksen epäsymmetriseksi. Tästä lähtee nyt kuitenkin taas kevyt jakso aktiivisesti kylmäillen ja muuten kotihoidellen, ja pian onkin jo aika lähteä laitumelle lepuuttamaan oikein kunnolla.

Onneksi Viivin liikutusrepertuaarista löytyy paljon kevyttä ja mieltävirkistävää hömppätyöskentelyä vesiesteessä kahlailusta kuolaimettomaan ohjasajoon ja temppujen opetteluun. Bonuksena kuvia Sanen ja Viivin kumarrustreeneistä! Joku lienee opettanut tempun ponille jo ennen sen minulle tuloa, niin nopeasti ja näppärästi tuo homman jujun tuntui keksivän silloin kun Sane otti asiakseen tempputreenit mummelin ajan kuluksi.




Namin perässä läski ponipallero menee vaikka kuuhun. Hiemanko härskin näköinen muuten tuo mahakarvoitus klipatun kaistaleen vierellä! Mammuttiturkis sen kuin on ja pysyy.



Onneksi ruohostaa voi silloinkin kun lepuutellaan koipea, ettei ponin elämä käy tylsäksi.

PH'n elämässä ei sen kummempaa, mitä nyt Riepun paluu naapuriin on saanut pojan sukat (tai seepraraidat) pyörimään jaloissa ja maailman näyttämään vaaleanpunaiselta. Ihanaisen nuoren neidon seurailuun kuluu onneksi niin paljon aikaa, että pyöröpaalin deittailuun riittää vähemmän! Tänään sain kuitenkin illalla Miran koukattua kameran taakse ja sain muutaman kuvan pojan iltajumpasta!
Hölkyn kölkyn, juoksutusvyö päällä ihan vain siitä ilosta että tulee varustettua silloinkin kun ei ajeta tai ratsasteta. Nuoren kanssa kun pukeutumisrutiinia ei voi koskaan olla liikaa.

Otettiin pari kavalettipomppuakin liinassa, vaikka poni hyppäsikin tapansa mukaan kuin kolmijalkainen lehmä. Ehkä se harjoitus vielä tekee mestarin.



Mamin lutumussu kullannuppu isopää ihramaha pahviaivo, maailmani rumin-kaunein vuonohevonen. Omaan silmään tuo töröttäjä osaa olla niin kovin lutuinen vaikka rotumääritelmätekniset virheet pyörivätkin päässä päivittäin. Viattomat pienet siansilmät ja kaikki!

Omien ponien puksuttelun lisäksi viikkoon on sisältynyt estekurssin viimeinen kerta Jymyllä, pitkäksi aikaa hyvän mielen jättänyt puomitunti Lunan kanssa jossa meikäläinen vihdoinkin osasi oikeasti nostaa laukan käynnistä ilman omituista puolikasta raviaskelta välissä, maastokäppäilyä sekä Pullan että Lunan kanssa ja kevyttä hömpöttelyä Riepu-paluumuuttajan kyydissä.  Kesän tulon huomaa siitä että selkään tai kärryille jaksautuu paljon talvikautta aktiivisemmin, maastoilusta puhumattakaan! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti