lauantai 7. toukokuuta 2016

Ponilla on kevät ja omistajalla reissukooma

Pikainen kokoelmapostaus tämän päivän vuonismenoista, niissä kun on kerrankin jotain muuta sanottavaa kuin että hipsutin PH'n nenua ja kerroin sille miten se on mamman täydellinen lutumussukka läskipää!

Eilinen ilta olisi pitänyt viettää latautumalla henkisesti ja fyysisesti tämän päivän reissaamista varten, mutta sellaisen täysipäisen toiminnan sijaan livahdin Lunan kanssa barrel racing-aiheiselle ratsastustunnille. Kouluradalla laukannosto ravista tuntuu välillä liian vaativalta, kun taas tuollaisen rälläämisen seassa poni kyllä virittyy sinkoamaan pysähdyksistä upeaan tasajalkapomppu-pupulaukkaan ilman mitään ongelmia... Ainakin nauratettiin kanssatuntilaisia rellestämällä töpöjalkaista pukkilaukkaa kilpaa lapsia vastaan (yleensä tietenkin kunniallisesti häviten) jos ei muuta!
Aamulla toki hieman kadutti illan kekkuloiminen, herätys oli nimittäin neljän pintaan aamulla. Olin lupautunut Janeten matkaseuraksi ajelemaan Parikkalaan ja takaisin, tuollainen vaatimaton kahdentoista tunnin reissu kun on melko puuduttava yksin ilman juttuseuraa ajeltuna. Lähdettiin siis kruisailemaan hakemaan takaisin yhtä Aitotallin entistä asukasta, Riepu-vuonistammaa. Menomatkassa nyt ei mitään kummoista mainittavaa ollut, mitä nyt Janette joutui kuuntelemaan esitelmiä siitä miten PH tulee voittamaan tiivistettynä kaiken hevosjalkapallon olympiakullasta hevosuinnin suomenmestaruuteen.

Ei muuta kuin puuduttava ajomatka Parikkalaan, tuttu ponipimatsu kärryyn ja nokka kohti kotia. Matkalla pysähdyttiin Matkakeidas-huoltoasemalle syötävää ostamaan, ja siellä odottikin koko reissun ehdoton piristys. Rekkaparkkiin kurvatessamme huomattiin nimittäin viereisessäkin ruudussa auto hevostrailereineen - ja sieltä tyynesti ulos kurkisteleva vuonohevonen!
Naapuriparkin keltainen kaunotar paljastui Kotalan Glimrende Rosaksi, toisinsanoen Riepun eli Kotalan Lin Jentan "sukulaistytöksi" vaikka tosi asiassa tammoja yhdistääkin vain kasvattajanimi eikä niinkään suku. Hauskaa oli kuitenkin vaihtaa tähän tapaan extempore-kuulumiset Roosan seurueen kanssa, vuonisväkeä kun harvoin sattumalta osuu näin nokikkain.
Sain jopa napata kuvan todisteeksi! Ylempänä möllöttää Riepu ja alempana poseeraa Roosa. 

Tällä piristeellä jaksoikin sitten helpommin matkan kotiin. Kun pysähdyttiin trailerin kanssa kentälle meikäläisellä alkoi päätä pakottaa jo valmiiksi sellaisen etiäisen muodossa että PH tulisi kohta kävelemään päällään ja tanssimaan sambaa, se kun oli niin rakastunut Riepuun viime vuoden keväällä että pienellä mielikuvituksella oikein näki pinkit sydämet leijailemassa läskipään ympärillä. Oikean rotuinen ja ikäinen tamma näköpiirissä - muusta viis. Pääasiassahan PH on nössö joka loikkii tammoja karkuun ja uskaltaa hörpöttää vain muille miespuolisille, joten Riepu on tässä suhteessa ollut melkoinen poikkeustapaus. Siitä sitten vain tamma ulos autosta ja eteenpäin.

Riepu tsekkaa tutut maisemat. Tällä kentällä on pyöritty niin monet kerrat ennenkin ettei paljoa pörisyttänyt.


Mutta aidan takana heti jonossa lauma tampioita joita pörisytti sitten senkin edestä... Nainen! Eihän nämä nuorukaiset nyt herranjestas ole koskaan sellaista nähneet, tallikaan ei varmasti ole sellaisia puolillaan.

Se saapuu kohti!

Se löntystää viereiselle portille! Orien tarhan ja tuntihevosvuonojen pihaton välillähän on ehkä viitisen metriä, eli näköyhteys on varsin hyvä.

Onneksi PH ei ollut ainoa kiinnostunut katselija. Sällikin seurasi tarkkaan vääränrotuisen neitokaisen liikkeitä.


Keltaisten ponien legioona katosi metsään niin harmonisena että hankala oli uskoa että tämä porukka oli ollut kuusipäisen sijaan viisipäinen puolen vuoden ajan. Riepu livahti laumaan mukaan kuin ei olisi poissa ollutkaan ja lähti leppoisasti tarkistamaan tuttuja maisemia.

Oritarhassa pöristiin varmuuden vuoksi vielä hyvän aikaa vuonojen kadottua metsikköön. Viitonen vetoa että PH nostattaa jälleen elämänsä naisen olemassaolosta sellaiset hormonihuurut että huomenna kävellään talliin neljän sijaan viidellä jalalla... 




Jännityksellä jään odottamaan laukaiseeko tämä suuri tapahtuma eli naapuritarhan kokoonpanon muutos ponipojassa samanlaiset itkettävän naurettavat hormonipörinät kuin vuosi takaperin. Toivossa toki elelen että paksukainen jatkaisi eloaan samanlaisena laiskanpulskeana tallukkana jollaisena tämä kevät on sujunut, mutta tuskin meikäläisen tuurilla nyt kuitenkaan. 

Huomenna aamusta olisi tarkoitus pyöräyttää taas molemmat ponit piristymässä irtohypytyskujassa kun sellainen on tarkoitus väsätä, ja äitienpäiväähän vuonisharrastaja viettää tallilta poistumisen sijaan käännyttelemällä henkeen ja vereen suokki-ihmistä äitiään keltaisten ponien pariin. Mielipiteitä on monia, mutta se joka ei vuonohevosista tykkää on luonnollisesti väärässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti