lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kesäpoikia

Siellä ne siintävät, pienet oripojat pellossa!

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa yhdeksään päivään käymään laitumella PH'ta katsomassa. Olo oli suhteellisen absurdi sinänsä, että kyseessä oli ylivoimaisesti pisin aika kahteen vuoteen jonka olen viettänyt deittailematta keltaista karvamopediani. Tokihan hevoset, vedet ja aidat on käyty päivittäin tarkistamassa, ei vain meikäläisen toimesta nyt kun pojat laiduntavat väliaikaisesti kauempana tallilta. Sain puhuttua Janeten kameran taakse samalla kun itse kannoin pojille järvestä vettä, joten luvassa on melkoinen läjä oripoikien kesäiltakuvia. Nyt olo on jotenkin hämmentävän harmoninen, kun ponipojun ikävöinti on pois päiväjärjestyksestä...

PH on kasvattanut aika kunniakkaan laidunmahan. En jaksa oikeastaan edes harmitella asiaa sen kummemmin, niin tyytyväinen tuo kersa on nyt päästyään yksinäisestä saikkutarhasta jälleen possensa pariin. Voimakin oli ottanut melkoisen kasvuspurtin tässä välissä, alkaa nimittäin pieni ja pyöreä keltainen ponieläin jäänä alakynteen näiden kahden paineissa. Muutama kuukausi sitten Vomppa oli vielä sellainen polvenkorkuinen riuku jota PH siirteli pelkällä painokkaalla vilkaisulla, mutta nyt pojat ovat jo varsin tasaveroinen taistelupari.


Voisin vaikka vannoa, että vielä hetki takaperin PH oli näistä kahdesta korkeampi...










Sällikin jaksaa välillä liittyä mukaan rälläämään, vaikka yleensä suhtautuukin painimiseen hieman aikuisemmin kuin blondit poikakaverinsa. 






Ehkä parasta tässä porukassa on se, että vaikka tilaa olisi kuinka, tämä trio nyhjää aina onnellisena kylki kyljessä. Elättelen vahvasti toivoa että palikat pysyvät kasassa jatkossakin, eikä kukaan kolmikosta keksi itselleen sellaisia hormonihuuruja että rakkauteen tulee ryppyjä.



Sällin otsatukka on hivuttautunut hienovaraisesti kuvaan mukaan. Kamerasta löytyi myös useampi otos joissa näkyi lähinnä poikittain ilmassa viuhuva punainen häntä.



Aina välillä tämä poikien laitumen portilla pyöriminen pistää miettimään, asuuko meidän hurjalla orilaitumella sittenkin My Little Ponyjä. Onneksi heppareppanat eivät ymmärrä millaisiin kuoseihin tärähtäneet ponimammat kaakkinsa pukevat. 

Kymmenen minuutin laidunvierailu latasi akkuja oikein mukavasti, joten nyt kestää taas muutaman päivän kahteen pekkaan Viivi-muorin kanssa. Kovasti kuumottelisi päästä taas jatkamaan PH'n kanssa hommia nyt kun siltä löytyy taas neljä toimivaa jalkaa ja yksi tavanomaisen tyhjyyttään kumiseva pää, mutta aika näyttää kuinka tämä onnistuu käytännössä nykyiseltä laitumelta. Viimeistään jätkien palatessa alkuperäiseen laidunpaikkaansa kersa saa jälleen pistää töpinäksi maastolenkkien ja toivon mukaan myös kärryttelyn muodossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti