tiistai 21. kesäkuuta 2016

Lunapomppuja

Omia hevosiani en ole nähnyt vilaukseltakaan sitten viimepäivityksen, mutta viidakkorumpu on kertonut että vuorossa olleet laidunkierroksen tekijät ovat nähneet ne hengissä ja neljällä jalalla liikkuvina. Molemmat saanee lassota kiinni seuraavan kerran kun niiden kanssa tahtoo harrastaa sosiaalista kanssakäymistä, mutta eiköhän noillekin tee ihan hyvää saada edes joitakin päiviä ihan vain olla ja nollata ilman että joutuvat kestämään läsnäoloani. Elämä onkin ollut varsin Luna-painotteista omien tollojen loistaessa poissaolollaan. Huonomminkin voisi mennä!


Perjantain kiinteiden esteiden tunnin jälkeen jatkettiin samalla teemalla maanantaina, ja pääsin mukaan pomppimaan jälleen Lunan kanssa. Perjantainahan pikkutamma oli aivan älyttömän loistava, imi itse esteelle ja paineli sellaista intorallia jota en normaalisti hieman tukkikammoiselta Lunalta ole tottunut näkemään, joten odotin innolla uutta kokeilua. Tällä kertaa tehtävinä toistettiin nyt kaarevalle uralle vaihtunutta tukki vesilätäköstä-tukki linjaa ja kolmen talon sarjaa joita hypättiin viimeksikin, ja otettiin lisäksi tehtävää jossa lähdettiin tallin päädystä, hypättiin pieni tukki matkalla kentälle ja kentän puolella hypättiin sarjana pieni koivutukki veteen ja vedestä pöytä. 







Saatiin valmennuksesta muutaman kuvan lisäksi videopätkiä, joita vilahtelee tuossa seassa muiden samalla tunnilla olleiden suoritusten seassa.

Ponia ei tälläkään kerralla voi kuin kehua, vaikka kuskilla olivatkin palikat niin hukassa että oli vaikea valita itkun ja naurun väliltä. Kymmenestä hypystä yhdeksään meikäläinen lähti joko aivan liian ajoissa tai auttamatta myöhässä ponin hypätessä kaupaa silloin kun odotin vielä yhtä askelta tai tullessa aivan juureen kun odotin hyppyä. Viime tunnin maaginen henkinen yhteisymmärrys siitä mistä kohtaa sopisi ponnistaa oli tällä kertaa muisto vain, mutta päällimäiseksi jäi kuitenkin äärimmäisen hyvä fiilis. Vaikka estekorkeus olikin koko tunnin läpi korkeimmillaan 60cm, mukana oli kuitenkin estetyyppejä jotka olivat jännittäviä joko ponille, kuskille tai kummallekin. Luna yllätti positiivisesti suhtautumalla todella kylmähermoisesti esimerkiksi tallin päädyssä yksin odottamiseen ja sitten esteen hyppäämiseen matkalla kentälle kohti kavereita, vaikka ennustin ennen tuntia killuvani pian esteen viereisissä aitalangoissa. Vaikea uskoa että vain reilua vuotta takaperin sain vielä tämän sympaattisen pikku superponin kyttäämään ravaten maalaamattomia kavaletteja... Yhteistyössä ja kummankin itseluottamuksessa on siis tapahtunut jotakin, vaikka monissa muissa perusasioissa onkin edelleen vielä aivan liikaa korjattavaa. 

Tunnin päätteeksi johdettiin vielä Lunan kanssa tuntiponien letka takaisin laitumelle yötä viettämään. Oli muuten ensimmäinen kerta kun uskaltauduin Lunan kanssa jonon nokkaan, tämä kenguruponi kun ei nauti kovin suurta luottamusta vetohevosena vaikka jonossa muiden perässä onkin varsin maastovarma. Jännityksestä puhisevan ja pökkelönä hiippailevan ponin traumoista huolimatta selvittiin välikohtauksitta perille, joten tästä lähtien kynnys onkin sitten matalampi lähteä Lunan kanssa letkan etummaiseksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti