torstai 2. kesäkuuta 2016

Viikkokatsaus kummankin ponin elämään

Jos ahdistut täysin laaduttomista kuvista, pakene vielä kun voit! Tämän postauksen kuvasaldo kun on käpyä tasoltaan muistuttavalla puhelimellani kuvattua nykytaidetta.

Viimeksi kirjoittelin lauantaina viikonlopun meiningeistä, joten tämä saa olla tällainen tätä viikkoa molempien ponien osalta tiivistävä kevyt höpöttelypostaus.

Maanantaina kipaisin Saaran kanssa Lunan ja Kirpun laitumelta tunteja tekemään, ja voin muuten mainita että ilman satulaa ylämäkeen hiestä nihkeän ojassa seisovan ponin selkään kiipeäminen on jotakin niin atleettista etten vieläkään usko että oikeasti onnistuin tässä uroteossa. Alle vartin ratsastus tallille, ja silti olo lähenteli lämpöhalvausta. Ei siis yhtään harmittanut että Sane otti Viivin päiväliikunnan kontolleen, niin minä sain vanhana ja raihnaisena lojua tallin varjossa samalla kun mummeli oikoi koipiaan agilityn ja ruohostuksen merkeissä.

Tiistaina pesin Viivin kauttaaltaan, sillä varsinkin häntäjouhet kaipasivat todella kiivaasti liotusta. Kiitos tämän puunauksen poni olikin sopivan pyntätty valmiiksi kun sain kuulla että voisin tulla viikottaiselle valmennustunnille ratsastuksen sijaan Viivillä ajaen, sillä tehtävät soveltuisivat yhtä lailla ratsain kuin kärryilläkin suoritettavaksi. Siitä onkin syntisen pitkään kun viimeksi sain aikaiseksi ajella Viivin kanssa oikeasti opetuksen alaisena sen sijaan että puksuteltaisiin vain pitkin metsäteitä tai hölkkäiltäisiin kentällä kuntoa Jymy-suokin seurana.
Tunti tulikin tarpeeseen, sillä mummeli esitteli muutamat sellaiset temput että yksin ajaessani olisin varmaankin nauranut itseni niin tärviölle ettei jatkosta olisi tullut yhtään mitään. Ravia kootessa ja pidentäessä homma pysyi vielä jotakuinkin hanskassa, mutta kun tehtävät etenivät laukannostoihin pisteli pitkään käynti- ja ravikuurilla ollut matami menemään sellaista kiitoa että mielessä käväisi väkisinkin henkensä edestä pinkova villisika. Tehtävän ollessa loivalla kiemurauralla suoritettu vastalaukka tuli jälleen huomattua ettei sellainen väärinpäin pötkiminen ole helpoimmasta päästä tehtäviä tälle turbomummelille, laukanvaihdot opittuaan poni on nimittäin alkanut tarjoamaan niitä sellaisella innolla että jokaisen tarkoitetun vastalaukkapätkän sijaan Viivi esitti kolme enemmän ja vähemmän tyylipuhdasta laukanvaihtoa. Onhan noista näppäristä pikkuponin lentovaihdoista toki hyötyä tarkkuusradalla tai maratonia harjoitellessa, mutta näin kouluajomielessä mummon sopisi kyllä alentua hieman helpompien tehtävien harjoitteluun... Sentään muutama läpimurtohetkikin koettiin, kun virtahevon nenä suostui osoittamaan alaspäin kuusenlatvojen tuijottelun sijaan.

Viivi loppukäynneillä ajotunnin jälkeen. Varsinaisesta sielunrauhasta ei kyllä voinut puhua, sillä joutuessaan pysähtymään naapurin papan siliteltäväksi poni olisi edelleen kuopinut tiensä Kiinaan kun menohalut olivat niin pohjattomat. 



Keskiviikkona Viivi sai jälleen toimia Sanen päänvaivana, ja ohjelma koostui agilitystä sekä kävelylenkistä laitumille Hupun seuraksi ettei hieman maastoa ja yksin jäämistä jännittävä Hupu joutunut palaamaan pellosta töihin ilman henkistä tukea. Viivin rauhoittaminen agilitytouhujen yhteydessä raville sellaisina päivinä kun mummelilla on hieman ylimääräistä virtaa edellisen päivän kärrykaahotuksista ei muuten ole ihan helppoa, varsinkaan kun laukalle päästessään poni toivottaisi mielellään hasta la vistat ja pinkaisisi turbovaihteella sattumanvaraisesti valittuun ilmansuuntaan. Nämä kuumentuessä esiintyvät ohjausongelmat Viivi onneksi kompensoi muilla vahvuuksilla - kääntymällä ongelmitta kaiken sortin neulansilmäkurvit kuten kunnon shetikan kuuluukin, pomppimalla tiputuksen mahdollisuuden minimoivalla ylidramatiikalla ja hoitamalla kyselemättä kaikki uudetkin estetyypit. Vesiesteet, tuliesteet, mitkä vaan esteet, se meni jo!
Itse käväisin muuten illalla laitumelta käsin mukana liikuttamassa Kasper-puokkarin ja kaksivuotiaan Nalle-risteytysponin jota harkitaan yhtenä Viivin potentiaalisista sulhasvaihdoehdoista. Ei voi kun haaveilla millainen unelmien ajoponi noiden kahden tihulaisen jälkikasvu olisi, herra 2v paineli nimittäin innosta pinkeänä pitkin vieraita metsäteitä ja asettui ongelmitta takaisin kärryjen eteen vieraassa paikassa päästyään käymään maastolenkin kohokohtana elämänsä ensimmäisellä uittopulahduksella. 

Tänään Viivi sai viettää vapaata varsinaisista töistä, ponilla oli nimittäin ohjelmassa iloinen perhetapahtuma. Masan ja Annatiinan lähdettyä pihattotarhasta kesälaitumille piti tyhjä tila tietenkin täyttää ettei hyvä pihatto seisoisi pelkkien kääpiöponien kansoittamana, ja niinpä kirput saivat seurakseen 5-vuotiaan Siideri-puoliveritamman sekä 18-vuotiaan Omppu-torinhevosen.

Viivi ei pettänyt vieläkään, vaan tuli uusien kämppistensä kanssa toimeen aivan yhtä ongelmattomasti kuin kaikkien muidenkin tähän asti meillä tapaamiensa tammojen.


Nätit tytöt!

Kääpiöiden jono matkalla tutkimaan uusia tulokkaita joukkotuhovoiman turvin.

Eräs viaton Viivi-muori ehtii kyllä poseerata kameralle tutustumisen lomassa, jos vaikka herkkuja tippuisi. Ei tippunut, huono palvelu!


PH on elänyt tähänastisen viikon varsin vapaata poikamieselämää laitumella, seurustellen meikäläisen kanssa lähinnä ötökkämyrkkyjen merkeissä. Eipä se kummoinen loma ole kasvavalle nuorelle miehelle jos joka päivä tehdään ja rampataan veren maku suussa, joten olen ihan tyytyväinen pariin työpäivään viikossa näin kesäkaudella. Poju on kuunnellut toiveeni siitä että tänäkin vuonna vahdittaisiin laumaa niin ahkerasti ettei kerittäisi lihoa palloksi, ja ainakaan vielä ei turpoamista huomattavissa! Liekö sitten osasyynä se että itikat imevät kaiken elinvoiman poniraukasta... Onneksi laaja skaala suihkeita ja voiteita suojaa suhteellisen onnistuneesti.
Tänään kokeiltiin laitumelta käsin maastoilun sijaan itse laitumella ratsastelua, ja täytyy kyllä todeta että oman sekä naapurilaitumen hevosten perään huolissaan kyttäävä ja huuteleva laumakeskeinen tättähäärä on huomattavan paljon keskittyneempi työtoveri maastossa kun kaverit eivät pyöri näkökentän laitamilla vaan ovat joko poissa näkyvistä tai taapertavat jonossa mukana. Onneksi PH on pönttöillessäänkin sinänsä fiksu kaveri, että pukkien tai singahdusten sijaan tarjolla on vain keskittymispuutetta ja ympyrältä pois valumista.


Tässä laatuotoksessa lähes erottaa hevosen!

Niin, ja niistä viimeksi mainituista viikon tavoitteista...
PH'n pyhä kumiankkariimu löytyi, ei tosin minun toimestani. Itse kiersin laitumen useampaan kertaan turhaan ennenkuin manguin laidunkierroksella mukana olleet apulaismuksut mukaan etsintäpartioon. Keskimäärin kymmenen askelta portilta ja Saara poimi puhtaan, ehjän riimun pellosta... Tulipahan itse lenkkeiltyä pitkin laidunta jos ei muuta! Uuteen kypärään en ole vielä päässyt käsiksi, mutta Hööksin yhteydenottojen perusteella sen mokoman pitäisi viimeinkin olla ensiviikolla noudettavissa. Toivossa eletään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti