sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Viimeviikkojen kuulumisia ja kuvia orilaitumelta

Leirihärdellissä kirjoittaminen ja kuvien selaaminen on päässyt jäämään, kun konettakaan ei ole kerennyt avaamaan kuin joitakin kertoja viikossa. Kun pääsen käsiksi loppuihinkin kuvamateriaaleihin tipahtanee blogiin kuvia ja höpinöitä esimerkiksi ensimmäisestä kisastartistani Ompulla, ilman satulaa Lunan kanssa puksutetusta estestartista jonka kruunasi ensimmäinen tippumiseni kahteen vuoteen (kunniallisesti noin metriä puhtaan uusintaradan maalilinjan jälkeen!) sekä Viivin elämästä laitumella pikkuponilaumoineen. Tämän päivityksen sekalaisia ja laidasta toiseen seilaavia höpinöitä saavat kuitenkin kuvittaa yksinoikeudella nuoret oripojat!

Voima ja PH pusuttelemassa vanhalla laitumella. Tämän kuvan nappasi Minna Järvinen ennen poikien muuttoa! Loput postauksen kuvat ovat omasta kamerasta.

Yleisleiristä kirjoittelinkin jo aikaisemmin muutaman pätkän, joten siihen en paneudu sen kummemmin. Hengissä oltiin kuitenkin selvitty paljolti kiitos toisena leiriavustajana toimineen Mirkun tarjoaman henkisen tuen ja fyysisen raadannan! Viikonloppu kului yhtälailla hevosten kanssa, kun lauantaina käytiin Mirkun kanssa pyörittämässä talutusratsastusta ja -ajelutusta Annalla ja Viivillä Kämmenniemen koululla pidetyillä markkinoilla. Molemmat ponit toimivat hommassaan esimerkillisesti ja sääkin suosi, ei siis valittamista. Sunnuntai kuljettiin hommansa osaavien ja kulkemiseen tottuneiden valmennusryhmäläisten kanssa Hämeenlinnaan estekisoihin, joka tuntui lähinnä lomailulta kiitos omatoimisten junnujen. Tästä lähtikin sitten ensimmäinen valmennusleiri, joka tuntui väkisinkin täydeltä hermolomalta. Tutut nuoret tuntevat hevoset ja paikat, hoitavat hommansa ja kaikki käytännöt ovat ongelmitta hallussa, joten hulluna joka suuntaan juoksemisen sijaan ehti esimerkiksi leiriläisten kanssa uimaan tai Bang-korttipeliä pelaamaan. Itse eksyin leiriviikon ohella myös paria maastolenkkiä vetämään, ja tällä viikolla puksuteltiinkin Lunan kanssa ilman satulaa hölkötellen pitkin metsäteitä. Ennenkin estekalustotalkoissa mukana hyörineiden valmennusryhmäläisten kanssa saatiin myös varsin sievää jälkeä aikaan kun uusittiin tallin puomivalikoimaa kauden väreihin. Tällä kertaa saatiin mukaan myös lainelankku ja uudet punaiset muurilaatikot!


Muutto takaisin alkuperäiselle laitumelle. Perimmäisestä PH'ta kiskovasta autosta pystyi seurailemaan Sällin ja Voiman touhuja autossa.

Tarkasti korvat tötterössä lähestyvää rekkaa kuunnellen!

Perillä laitumella!

Ensimmäistä valmennusleiriä seurasi lauantain ja sunnuntain ajan kestävä Pienten leiriviikonloppu, 6-12-vuotiaille suunnattu kevytmielinen päiväleiri. Lasten kanssa puunailtiin ja letitettiin hoitohevosia, opeteltiin tunnistamaan erilaisia varusteita ja tutustuttiin kilpailusääntöihin. Tämäkin vanhus joutui lisäksi pitkästä aikaa mukaan taukoleikkeihin juoksemaan sen sijaan että olisi saanut istuskella valittelemassa raihnaisuuttaan. Ikuiset katkeruudet tosin Mirkulle, joka koki oikeudekseen sabotoida suoritustani lapsien kanssa leikityssä Peili-pelissä! Lilli-schipperke sen sijaan todisti olevansa skabassa voittamaton vastus, se kun vipelsi menemään aina kun ihmisetkin liikkuivat ja jäätyi värähtämättä sijoilleen aina kun ihmisetkin pysähtyivät. Voittajamateriaalia! Lasten leirillä tuli hölköteltyä taluttajana narun päässä melkoinen määrä, kun innokkaat pienet hevostytöt tahtoivat hypätä esteitä ja maastoilla. Leiriviikonloppu huipentui tallin avoimeen estekilpailuun, jossa talutin radan lävitse useamman innokkaan Anna-minishettiksellä kisanneen pikkuleiriläisen ennen omia starttejani, joista kirjoittelen sitten erikseen.

Uudessa paikassa vanhat kaverit on aina pakko pörhistellä ja vingahdella lävitse ensimmäisen kahden minuutin aikana ennen paikkojen tutkimista.




PH oli jälleen hionnut itsensä melkoiseksi pandaksi traileria stressatessaan. Uusi, suurempi korvahuppu on ostoslistan kärkipäässä, jotta poika saisi kuljetuksia varten itselleen sellaisen lätsän joka pysyisi kunnolla paikoillaan korvatulppia pitelemässä. Harjakin on levähtänyt laitumella aivan karmeaan kuntoon, ja odottaa aktiivisesti kaljuksi nyrhimistä.



Pienten leiriviikonloppua seurasi toinen valmennusleiri, joka sujui meikäläisen näkökulmasta yhtä lailla ihanan levollisesti kiitos asiansa osaavien leiriläisten. Alkuleiristä kerettiin jopa tuhlaamaan yksi ilta siihen, että lähdettiin porukalla laitumelle hevosia liikuttamaan. 2-vuotias welsh-ori Nalle onnistui vetämään minua ja Saaraa paremman kerran nenästä ja heittäytymään piehtaroimaan pölyiseen multamaahan Viivin valjaat päällään. Oli muuten melko siivottoman näköiset vermeet tämän jälkeen! Isompien poikien orilauma sen sijaan käyttäytyi kunniamaininnan arvoisesti. PH sovitti uudet suitsensa ja ne todettiin sopivan kokoiseksi käyttötavaraksi, eikä sekään saanut aikaan edes korvan lotkautusta että ensimmäistä kertaa viikkokausiin nakkasin pojalle satulan selkään ja lähdin käppäilemään pitkin peltoa Mirkun talutteleman Voiman seurana. Pikku-Vompallakin käytiin ensimmäistä kertaa selässä makailemassa ihmisen toimesta ensivuoden ratsukoulutusta pedaten, joten ensi kesänä päästään toivottavasti maastoilemaan kevyesti ratsain koko oriporukan voimin laitumelta käsin! Kotimatkalla käytiin moikkaamassa myös Viivi-mummelia, joka tallusti höristen portille vastaan kutsun kuultuaan ja toimitti tutut temput ja leikit nameja ansaitakseen ikään kuin ei muka olisi villiponeillut pellossa vailla työntekoa jo toista viikkoa. 

Sellainen pieni tapaturma-alttius tätä leiriä kylläkin varjosti, että ensimmäisen päivän podin aivotärähdystä ja lievää lihassärkyä jonka onnistuin itselleni poimimaan pompattuani kisoissa Lunan kyydistä sellaisella ninjaloikalla että poni otti ja juoksi ylitseni, ja toisena päivänä kun päänsärky ja pahoinvointi alkoi hellittää otin ja mursin varpaani. Enkä muuten mitenkään hienosti ja sankarillisesti kuten yritin valheellisesti lapsille väittää, vaan tipauttamalla pakastimesta päälleni suuren lootan pakastettua makaronilaatikkoa. Konkaten siis kului koko leiri, vaikka nyt edelleen violetinkirjava ja haavainen varvas kestääkin jo jonkin verran painon varaamista! Leiriläiset eivät muuten säälineet, vaan sotavammoistani huolimatta pieksivät minua Bangissa vailla minkäänlaista armoa. Janeten kanssa onneksi syötiin kostoksi se pahainen makaronilaatikko sitten seuraavana päivänä, ettei vain saa jatkaa eloaan ja pahojensa tekemistä. Perjantaina kuitenkin mahtui jo ratsastuskenkä turvonneeseen koipeen, joten ei muuta kuin Ompun kanssa reipasta laukkamaastoa vetämään! Kotiin päin päästiin jo ihan kiitettävää tahtia, vaikka pois päin matkanteko olikin varsin verkkaista.


Tämä on tällainen virallinen pussailulaidun. Eipä sillä, vaikka nämä ponipojat (ja omistajansa) ovat ihan totaalisia hönttejä, niin tämän lopulta jumalattomassa kaatosateessa ja ukkosessa suoritetun laitumellelaskureissun kaltaisia kesämuistoja ottaisin kyllä vaikka kymmenen lisää, sen verran hymyilytti kotimatkalla. 


Laitumella kasvatettu kunniallinen elintasomaha.



Leirin lopuksi pidettiin jälleen estekisat, joihin en harmikseni itse kerennyt osallistumaan kun aika kului ratahenkilökuntana ja kameran takana. Saatiinpahan muiden suoritukset jälleen ikuistettua, ja niin sietikin sillä valmennusryhmäläiset esittelivät jok'ikinen sellaisia ratoja ettei kenenkään varmasti tarvinnut hävetä kotimatkalla. Leirin ja kisojen loputtua alkoi loppu jo häämöttää, edessä kun odotti enää tuntihevosten kuljetus laitumille kesälomaansa viettämään. Useampi lasti noita saatiin kuskata, mutta nyt on talli muutamaa hassua kaviokasta vaille tyhjillään. Meikäläisen makuun oleellisin muuttokuorma oli luonnollisesti oman keltaisen voipullan muutto poikaposseineen takaisin alkukesän laitumelleen tähän päähän maailmaa jonka laiduntarkastuskierroksia hoidan aktiivisesti itsekin. 

PH yllätti jälleen positiivisesti kävelemällä kiltisti sisään traileriin. Vieläkin tuntuu mahdottomalta uskoa että entinen paha lastausongelmainen seuraa nykyään perässäni autoon löysässä narussa, vaikka koko kesän ajan kuljetukset ovatkin sujuneet kivuttomasti. Perillä autossa odotti kuitenkin jälleen ponimuksu joka oli musta hiestä, vaikka autosta pakitettiinkin ulos siististi ja hallitusti. Ei muuta kuin kersa aitoihin kavereidensa luokse ja kamera kouraan!

Kuljetushiet piti tietenkin hinkata laitumen kuivimpaan ja pölyisimpään kohtaan, mitenkäs muuten.

Kaunotar! Jos tämä pässinpää olisi jalostusori, juuri tällä taideotoksella kuvittaisin kaikki sen mainokset. Tammoja satelisi sisään ovista ja ikkunoista.






Pojat jäivät tyytyväisinä peltoon elelemään, mitä ilmeisimmin autuaan tietämättöminä siitä että nyt laitumelta käsin ratsastaminen ja ehkä ajaminenkin ottaa jälleen onnistuakseen. Laidunkautta on toivon mukaan jäljellä vielä koko elokuun verran, ehkä pidempäänkin jos vain säät suinkin sallivat. Suunnitelmissa olisi viimeinkin suorittaa lähitulevaisuudessa sopivan hellepäivän tullen Janeten ja Mirkun kanssa pitkään puhuttu reissu uittokuopalle kaikkia kolmea pikkumiestä dippaamaan. Pölvästillehän kyseessä olisi ensimmäinen oikea uittokokemus! Äärimmäisen innolla odottelen. Normaalisti loppukesä tuntuu jokseenkin tyhjältä ja hiljaiselta alkukesän kiireiden jäljiltä, mutta nyt kun koko kesän odoteltu uittoreissu ja pari muutakin erityisen huippua lunastamatonta lupausta odottaa vielä toteutustaan on fiilis kyllä päinvastainen.


Pus pus näidenkin poikienvälillä!







Sinne jäivät pikkumiehet peltoon elelemään, nyt nautitaan viimeisistä kesäviikoista! Vuosi tuntuu kuluneen tajuttoman nopeasti, minä kun olen vieläkin sellainen ikilapsi joka yleensä muistaa laskeskella kuukausia ja viikkoja omaan syntymäpäiväänsä - ja nyt sekin on jo ensikuussa, vaikka en ole vieläkään oppinut viime kerran jäljiltä muistamaan että olen jo yli kahdenkymmenen. Ihan vasta päivittelin poneista yhteiskuvaa uudenvuodenaattona, ja laidunkauden alusta tuntuu olevan hädin tuskin muutamaa viikkoa. Parempi kai kuitenkin näin kuin että aika matelisi eikä maailmassa tapahtuisi mitään uutta? 



sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Viivi-muorin muotinurkka

Esittelyssä Viivin uusin look: Olematon otsatukka ja tyrmäävän tyylikäs sadeloimi.

Pulskana ja pitkäkarvaisena kaveri Viivi pärjäilee kovatkin pakkaset ongelmitta ilman ylenmääräistä vaatetusta. Kesäsateetkaan eivat haittaa, lyhyt karva kun kuivahtaa ripeästi ja mummelin tarhasta löytyy pihattorakennus jonne ponin sopii livahtaa suojaan suurimpia kuuroja. Kevään ja syksyn pahimmilla sadekausilla olen kuitenkin löytänyt itseni useampaan otteeseen manaamasta sitä tosiasiaa, että Viivin loimiarsenaaliin on kuulunut vain yksi vuoreton sadetakki. Jo talvikarvaan päässeen ponin kuivatus kun on puolikas mahdottomuus silloin, kun sade on ehtinyt kastuttaa mammuttiturkiksen pohjavilloja myöten hautuvaksi kikkaraksi. Paremman puutteessa Viivi on kyllä kyennyt olemaan pahoillakin sadekeleillä kun niskaan on isketty yhdistelmää kevyttä fleeceloimea ja vuoretonta sadetakkia, mutta eihän tuo nyt mitenkään päin optimaalinen ratkaisu ole, varsinkaan silloin kun tämä ainokainen sadeloimikin pitäisi saada kuivumaan aina joskus. 

Nyt Viivin muotitietoinen vaatekaappi sai kuitenkin pitkään kaivattua täydennystä, kun mummi riensi hätiin ponin karvapyllyä pelastamaan, ja sponsoroi Viiville Hööksin alennuksesta uuden vuorellisen sadeloimen. Nyt kelpaa elellä syyssateidenkin lävitse, ja kuosikin on Viivimäisen värikäs ja liian pitkään kohti tuijottaville ihmisraukoille epilepsiakohtauksen laukaiseva. Olen nimittäin todennut oman huvitukseni ohella ällökirjavien varusteiden hyväksi puoleksi sen, että tallillamme kukaan muu ei ole tarpeeksi kajahtanut täyttääkseen hyllyjään sarjishahmoilla ja sateenkaaren väreillä, joten omat kamppeet löytyvät kuivaushuoneesta ja hyllyistä ensivilkaisulla. 

Hööksin 105 on ollut useamman fleeceloimen koeotannalla Viiville todella passeli, joten siltä pohjalta lähti mukaan tämäkin takki. Pyllyn päältä pituutta löytyy hieman liikaa, mutta pidän sitä pienempänä pahana kuin liian ahtaaksi ja kireäksi käyvää kaula-aukkoa. 



Siinä missä tyylikäs sadekolttu on varsin viehkeä ilmestys, ei Viivin otsatukasta todellakaan voi tällä hetkellä sanoa samaa. En ymmärrä mikä mielihalu on johtanut ponin hankaamaan lähes kaiken otsatukkansa pihkaisiin puunrunkoihin, kun muuten harja ja häntä ovat saaneet pysyä koskemattomina?


Vielä pari viikkoa takaperin mummelin otsaa koristi tällainen rajattoman kadehdittava pallonmuotoinen pehko, Viivin tavaramerkki jonka myötä jokainen valmennusryhmäläinen tietää kenestä on kyse kun työnannoksi osuu Afro-mummon kanssa seurustelu. Nyt näky on kuitenkin jokseenkin pysäyttävä tähän aikaisempaan pörröpermanenttiin verrattuna.
Kaksi karvaa ristissä!
Ei auta kuin odotella josko poni vielä suvaitsisi kasvattaa karvoituksensa takaisin. Manasin jo aikaisemmin sitä miten lyhyt otsapehko ei riitä suojaamaan silmiä ötököiltä, mutta tämä nykyinen versio on vielä niin monta astetta surullisempi että kuvaavat sanat alkavat olla vähissä. Kohta leikataan hännästä tuppo irti, ja isketään se hiuslisäkkeeksi Villisikamuorin päähän!

Tämän tyylipläjäyksen myötä Viivikin muutti takaisin laitumelle, Roosan kanssa kahdestaan yhtä pientä peltoa harventamaan. PH taas mussuttaa vielä poikaposseineen viimeisen laidunlohkon tyhjiin ennen siirtymistä toivottavasti takaisin alkuperäiseen peltoonsa josta ratsastus ja muu touhuaminen sujuu jälleen huomattavasti paremmin. Sietäisikin palata töihin, poju on nimittäin paisunut kuin pullataikina viimeisten viikkojen myötä päästyään aikaisempaa ruokaisampaan laitumeen. Olo on jälleen varsin orpo ilman yhtäkään omaa ponieläintä pihapiirissä, mutta eiköhän aamulla alkava 12 päivää tauotta kestävä leiriputki pidä olon silti sopivan kiireisenä. Sunnuntaina odottelee lisäksi vielä oman tallin estekilpailu, jonne ajatuksena olisi toivoa kahta starttia - tavanomaista 50-60 korkeutta Lunalla ja 30-40 luokkaa juuri ruohonjuuritasolta uudelleen esteet aloittaneella Ompulla jonka kanssa yhdessä otetut ensimmäiset pikkuloikat sykähdyttivät suuresti satunnaisista koikkaloikista ja kaasun kiinni hirttämisistä huolimatta. Tai ehkä juuri sen takia? Mikäpä sen mukavampaa kuin hevonen jolla on asioista omakin mielipide.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Viivi kesätöissä


Tänään loppuneella yleisleirillä on ollut mukavasti hommaa sekä meikäläiselle että Viivi-mummelille. Itse olen tallitöiden ja yleisen leiriläisten avustuksen ja ruokahuollon ohella pitänyt lapsille teoriatunteja ja muuta oheistoimintaa, ja ponimuori on kunnostautunut useamman lajin saralla. 
Ensin Viivi esitteli osaamistaan kärryponina, tarjoillen ensin leiriläisille ralliponikyytiä minun ja Miran vuorotellen ohjastamana tarkkuusporttien lävitse, kun leiriläiset olivat pyytäneet leiriohjelmaksi valjakkoajoon tutustumista. Kaikki innokkaat pikkukuskit pääsivät itsekin kokeilemaan mummelilla ajamista kävellen ja rauhakseen hölkötellen, ja lupaavia tarkkuuskuskin alkuja löytyikin vino pino. Tuli sieltä tosin myös muutama jiihaa-hetki kun lentävä lihapulla otti kokemattomien kuskien innokkaat maiskutukset hieman liian tosissaan, mutta se taisi ajureita vain naurattaa. 
Miran ohjailemana Viivi-mummeli toimitti myös esimerkkiponina leirihoitsujen kanssa touhutulla agilitytunnilla, esitellen oikein tyylikkäästi sekä hypyt, pujottelut että lavalle kiipeämiset. 

Mainittavin osuus Viivin leiriponipestiä oli kuitenkin ehdottomasti se, että mummeli päätyi puksuttelemaan leirikisoihin Jennyn ratsuna. Yhtä esteen ohi hujellusta lukuunottamatta ratsukko tekikin virheettömän suorituksen!





Niin se vain on Jennykin humahtanut, kun vuosi sitten varpaat eivät vielä edes lähennelleet ponin mahalinjaa. Alkaisi ilmeisesti olla taas aika katsella uutta hullunrohkeaa Viivikuskia... Mummelihan on siis käynyt läpi jo kaksi ratsastajaa, ne mokomat kun vain tuppaavat humahtamaan yli näin pienestä ponista kovin nopeasti.

Viivi ja Viivin kuuluisa pakkomielle näytellä kieltä kameralle...

Vakuuttavat pikkuponiratsukot. Annan vierellä jopa Viivi on suuri!







Viivin pirulainen on muuten jättänyt puolet otsatukastaan tarhansa pihkaisimpaan puunrunkoon, ja nyt muorin otsatukka on melko säälittävä pieni törö. Viivisarvisen sarvikin jäi surkeaksi luiruksi nykyisellä tukkamäärällä. Josko pian kasvaisi taas afro takaisin?

Huomenna Viiviä odottaa jälleen talutusratsastusreissu Kämmenniemen koululle markkinoille lapsia kärryissään kyydittämään. Sieltä poni saa jättäytyä suoraan töistä uudelle laitumelle Roosan kanssa kahdestaan laiduntamaan. Jos oikein hyvin käy, uudesta pellosta on mahdollisuus käväistä uittelemassa mummelia. Juuri nyt keli on tietysti niin kalsea ja kostea että uiminen ei suuresti houkuttele, mutta ehkä kesä vielä palaa?

Loppuun vielä bonuksena pari kuvaa, joissa PH toimii ahkerana leiriratsuna sekä koulu- että esteratsastuksen saralla. Ikävä kyllä kyseessä ei ole se oikea nelijalkainen versio joka möllöttää pellossa lihomassa, vaan tämän kepikäs kaksonen.


Lopussa vielä liitävä puudeli ilman mitään oikeaa syytä tai selitystä. Kunhan pinkoo.


Ensimmäinen leiriviikko ohitse, kaksi jäljellä!