maanantai 11. heinäkuuta 2016

Mitä täällä tapahtuu?

Blogissa ei ole kummoisia tapahtunut, kun meikäläinen on viettänyt ihan oikeaa kesälomaa käväisemällä mummin hoteissa Kuopion suunnilla sekä mökillä lojumassa. PH on saanut viettää täyttä laidunlomaa, ja Viivikin on ollut tallilla vaihteeksi vasta muutaman päivän. Siinä välissä on ehditty kärrytellä ja agilityillä mutta ei sen suurempia. Seuraava talutuskeikka odottaa taas nurkan takana, ja sen jälkeen mummo saa muuttaa uuteen peltoon nurmea leikkaamaan. 

Tällä hetkellä tallilla tulee kuitenkin oleiltua jälleen ympäri vuorokauden leirikauden startattua virallisesti tänään. Leiriavustajan homma on onneksi suhteellisen mukavaa!

Kuvituksena leiriläisen mukana tallille saapunut maailman magein keppihevonen: PH! 

Ihan esikuvansa näköinen pientä tötteröturpaa myöten.

Jenny on jo monet Viivi-ponin pukkipomput ja intosingahdukset kokenut rallikuski, mutta PH'seen laajentaminen on uusi aluevaltaus. Tarina kertoo, että kotoa löytyy kuulemma myös Viivin inspiroima keppihevonen.

Tänään valmennusryhmien tytöistä Helmi ja Vappu pyörivät tallilla hieman normaalia hienommissa vetimissä, tarkoituksissa napata parit rippikuvat vakkariratsujensa kanssa. Molemmista jäi käteen parit oikein söötit kuvat, vaikka editointeja ja muita ei vielä olekaan tehty.

Helmi&Hupu

Helmi&Hupu
Hupu joka on yleensä ilmeineen oikea lehmä lörppäturpineen ja lerppakorvineen oli tänään varsin kelvollinen kuvauspartneri, vireä ja reipas.


Vappu&Jymy
Jymyri sen sijaan oli melkoinen täystuho, mutusti ruusut poskeensa ja örvelsi jokaiseen ilmansuuntaan kuin tuli hännän alla.


Tältä näytti 90% Jymyn kuvista.

Onneksi Jymy korvaa puutteellisen poseeraustaitonsa olemalla kaikenkestävä leiriläislasten vikellysratsu. Siellä ne muksut kiipeilivät takaperin ja seisten ja ties miten joka askellajissa, ja jätkä mennä puksutti. 


Itse testailin tänään ensimmäistä kertaa esteillä Omppua, ja oli kyllä mielenkiintoinen kokemus kun tavallisesti syntisen hitaasti paikasta toiseen tassutteleva unelias heppamuori otti ja sinkosi riemusta pinkeänä pikkuistenkin ristikkojen perään. Reppana, kun toivoisi selvästi olevansa suurikin esteratsu herttaisen alkeisratsun sijaan. Sympaattinen otus erityisesti innostuessaan!

Lilli ja Ilari menossa mukana!

Josko pian kuvamateriaalia ja oikeaa kirjoitettavaa kertyisi niistä blogin varsinaisista päätähdistäkin. PH'ta odottelee yksärihuoneessa soviteltavaksi uudet suitset sillä mokoma läskipää meni ja kasvoi ulos vanhoistaan (jotka Luna saa periä kisasuitsikseen mikäli kakaran uudet mahtuvat päähän) sekä siistimpi kuivattelutakki, ja Viiviä taas päheä riemunkirjava sadeloimi revenneen tilalle. Jos ei muuta, niin ainakin voisivat poseerata parit hävyttömät muotikuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti