keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viivi ja viimeiset kesäpäivät

Tällaisia kelejä tuskin on enää kauaa luvassa, kun aurinko paistaa ja mittari näyttää kahtakymmentä. Tänään päätettiin siis melkoisen extempore hyötyä luonnonvoimien myötämielisyydestä, ja lähteä laitumille ponien kanssa puljaamaan.

Viivi-muori ihan valmiina tekemään jo vaihteeksi muutakin kuin syömään ja nukkumaan!

Ensitekona tietenkin rapsutellaan savista ahteria auton laitaan.


Selvisipä muuten jälleen syy sille, miksi ei ole kiimaa näkynyt koko kesänä. Tavanomaista lepsumpi ja hellyydenkipeämpi yleisolemus, pingottunut pallomaha ja turvonneet nisät joista maitoa tulee puristaessa paineella - viimekesäinen valetiineys toistaa itseään. Niinpä tietenkin! Saa nähdä, meinaako mummeli toistaa tätä kaavaa tulevinakin kesinä. 

4v miniature part bred-tamma Roosa sai kunnian lähteä Viivin seuraksi käppäilemään ettei joutuisi jäämään yksin laitumelle. Eipä urheilu tuollekaan pahaa tee, Roosa kun tuntuu lihoneen laidunkaudella vielä Viiviäkin enemmän. Eläkeläistä ei onneksi voisi vähempää hetkauttaa se, että nuorempi sukupolvi toikkaroi kärryjen perässä omiaan. 









Järkyttävät pallomahat!

Lyhyen kärryttelyn jälkeen päätettiin, että nyt käytetään hyväksi hellettä kun sitä suinkin vielä on. Ei siis muuta kuin ponit (ja Toope) mukaan ja kohti rantaa!



Toope ensimmäisenä rantaa testaamassa, kuten aina.

Viiviä ei olisi voinut vähempää järkyttää vankan maaperän vaihtuminen kopisevaksi sillaksi, vaan matka jatkui ongelmitta. Rannasta veteen laskeutumisen tiellä oli suuri kivi, mutta laiturin matalammasta kohdasta oli vain lyhkäinen tipahdus n.30cm syvään veteen, ei siis mitään tallin tuttua vesiestettä kummoisempaa. Eipä siis ponia suuremmin huolettanut.

Ensimmäisenä toki maistetaan paikallista kasvustoa. 


Ja vasta sitten sopii pompata polskimaan!




Viivi Virtahepo katoaa syvyyksiin. 



Tyytyväinen uimari.

Ponia ei haitannut jalkojen alle äkkisyväksi käyvä pohja puoliksikaan yhtä paljon kuin taluttajaa.

Atleettisesti myös ylöspäin! Tässä kohtaa täytyy tosin myöntää, että minä en kavunnut järvestä ylös yhtä näppärästi kuin pirtsakka ponieläin, joten märän narun livetessä käsistä Viivi otti omin päin joitakin kymmeniä metrejä etumatkaa takaisin kohti laidunta ennenkuin suvaitsi jäädä odottelemaan hitaampaa seuruettaan. 

Toope nousee vedestä hieman hallitummin.

Pienten ponitammojen jälkeen kipaistiin myös Kasperin ja varsojen laitumella hevosia liikuttamassa, ja saatiin siellä pysähtyessä Janeten kanssa Karoliinalta tuliaisia lomareissusta. Minä pyysin alun perin tuomisiksi oikeaa, tupsujalkaista ylämaanponia, mutta tällainen versio kulkenee mukana kätevämmin ja syökin vähemmän?

Elleivät suunnitelmat suuresti muutu, saa PH'n laidunlauma lisäystä huomenna. Toivottavasti seuraavassa postauksessa ei tarvitse myöntää, että keltainen lehmäeläin vain nuiji tulokasta sopuisan yhteiselon sijaan... 


tiistai 30. elokuuta 2016

Kuvattomia kuulumisia

Kamera ei ole mahtunut mukaan viikkokausiin, joten ettei höpistävää keräänny loputtomiin niin kertailen tähän väliin alta pois viime viikkojen hevostouhuja. Mitään äärimmäisen oleellista tai mullistavaa tallilla ei ole tapahtunut, mutta tuleepahan pidettyä hieman kirjaa myöhempää selailua varten.
Kuvituksena pikainen kokeilusketsu PH'n pärstävärkistä kun testailin ensimmäistä kertaa piirtopöydän käyttöä, niin ei ole sitten täysin tyhjä tämäkään postaus!

Viivi on saanut laiduntaa vailla häiriötekijöitä koko elokuun, joten luulisi mummelin saaneen nollata pirullista pääkoppaansa koko loppuvuoden edestä yhdellä kertaa. Astutushaaveet jouduttiin kuoppaamaan tänäkin vuonna, kiimasta kun ei tänäkään kesänä näkynyt merkkiäkään. Kai tämä pitäisi ottaa luonnon vihjailuna siitä, että Viivin potentiaaliset lisääntymisvuodet ovat takana päin. Eipä sillä että maailma tähän kaatuisi, ponimuori kun itse pistelee toivottavasti menemään vielä vuosikausia, saaden aivan tarpeeksi tuhoa aikaan ilman avuliasta jälkikasvuakin. Kun laitumelta loppuu syötävä palaa Viivi takaisin tammapihattoon, jonka jälkeen keskustellaan sitten taas tasaisin väliajoin itse riimunnarun solmun ja karsinan oven avanneen ja rehuvarastoon marssineen ponin kanssa. Mummeli ei onneksi koskaan lähde retkillään kauas, sillä mitäpä sitä poni rehuhyllyä tai pyöröpaalia pidemmällä elämällään tekisi? Laidunkauden ajan Nallen lainailemat ajokamppeetkin odottavat uskollisesti oikeaa omistajaansa takaisin aisojen väliin, josko saataisiin syksyllä laitumella kasvatettu maha hieman pienenemään.

PH sen sijaan on tehnyt töitä myös laitumelta käsin! Nyt kun oripojat muuttivat takaisin alkukesällä asuttamalleen laitumelle, sallivat maastot jälleen nuorien hevosten taapertelun. Vaikka poika näyttääkin tällä hetkellä lähinnä ylensyöneeltä tapiirilta (laidunmahaa korostaa kaatumisen vuoksi kaljuksi klipattu harja) lyhkäiset maastolenkit ovat sujuneet varsin kunnialla. Laitumelle kavereiden perään huolehtimaan jäänyt Vomppakaan ei ole menoa juuri haitannut, vaan ollaan päästy ottamaan hyviä hölkkäpätkiä ja muutenkin kehittämään vauhdinsäätelyä metsätiellä puksutellen. Vielä alkukesässä pysähdyksissä menohaluissaan stepannut ja peruutellut tättähäärä osaa nyt seistä lähes tavallisen hevosen tavoin paikallaan, eikä vierelle ravipätkällä kirivä Sällikään enää innosta ponia haaveilemaan kilpajuoksusta. Vaikka olosuhteet ovatkin jarrutelleet menoa, olen suhteellisen tyytyväinen PH'n edistymiseen maastoilun suhteen. Toivoa elättelen, että ennen kotiin paluuta ehdittäisiin vielä ottaa ensimmäiset laukat kentän ulkopuolella, joko metsätiellä tai laitumella!

Lunan viettäessä loppukesän laidunlomaa kiireisen leirikauden jäljiltä olen itse köpötellyt vaihtelevasti eri tuntihevosilla valmennuksissani ja niiden ulkopuolella.
Huldan selkään kiipesin ensimmäistä kertaa aikoihin kesätauon jälkeiselle ensimmäiselle valmennustunnille, jossa puksuteltiin istuntajuttuja ilman satulaa. Hieman kyllä nauratti ja itketti kun niin kamalan kapealta tuntuva poni pötki menemään, ja laukatessa tuntui että meikäläinen poistuu millä hyvänsä askeleella olemattoman kaulan ylitse kentän lätäköissä kylpemään. Siinä mielipiteessä kuitenkin pitäydyn, että selästä käsin Hulda on oikein kelpo peli vaikka maastakäsin en itse sen kanssa toimeen tulekaan.
Jymyä olen lähinnä kävelytellyt ja hölkkyytellyt ilman satulaa rankempien päivien jälkeen, mutta kertaalleen eksyttiin estevalmennukseenkin. Vauhtia kyllä riittäisi ja yli mennään, mutta hallinnassa ja ohjauksessa oli kyllä "hieman" sanomista... Kovin vakavasti ei sentään osannut kuskikaan ottaa itseään, kun itsetyytyväinen hevonen puksutteli niin innoissaan menemään kavalettikokoisia esteitä samalla kun minä kyydissä ihmettelin kädestä lipsuvia ohjia ja pyrin pysyttelemään matkassa mukana. Nyt Jymy jääkin tuntihevosen hommista yksäriksi ja tipahtaa siinä sivussa silloin tällöin liikuttelemieni hevosten listalta pois.
Eniten Lunan lomaillessa on kuitenkin tullut ratsasteltua Omppua. Kentällä hypeltiin hieman vaihtelevalla (ja kovasti vierestä seuraajia viihdyttävällä) menestyksellä jo hurjaa 50-60 rataa aikaisempien 30-40 hyppyjen sijaan, ja otettiin muutama niin täysin änkyrälleen arvioimani ponnistuspaikka että esteen jälkeen istuskelin satulan etukaaren väärällä puolella miettimässä että mitähän taas tuli tehtyä. Josko saataisiin toimimaan sileällä eteneminen ja päästäisiin yksimielisyyteen ponnistuspaikoista, niin voitaisiin joskus kisatakin uudemman kerran? Maastoiltu ollaan myös, ilman satulaa laitumelle ja laitumelta takaisin käppäilyä sekä reippaampia maastoja vetäen. Vetohevosena olen ihan ehdottomasti lämmennyt Ompulle, se kun ei jaksa säikkyä mitään ja laukkailee mielellään pitkän pätkät metsäteillä tippaakaan kuumumatta. Melkoinen ero Lunaan, jonka bravuuri kentän ulkopuolella on hämmentävä pienin tasajalkapompuin suoritettu pukkilaukka ja ojien liioiteltu kammoaminen! Eipä sillä, vaikka Omppu erittäin mukava maastoratsu onkin, pitäytyy se silti tasaväkisessä TOP3-kärjessäni Lunan ja PH'n kanssa sen sijaan että kiipeäisi selkeälle ykkössijalle!

Seuraavalla kerralla pitäisi löytyä höpinöiden tueksi kuviakin, kun PH'n laidunlauma saa toivon mukaan uusvanhan jäsenen jälleen mukaansa. Olettaen siis, että kehtaan julkaista internetin ihmemaailmassa mitään, missä PH tai Viivi esittelee kesällä keräämäänsä omenavartaloa...

perjantai 5. elokuuta 2016

Laidunponeja ja esteponeja

Tästäkin muotoutui lopulta tällainen sekalainen kokoelmapostaus, vaikka piti vain nopeasti tiivistää hömppäkisailut ja Viivin laidun-lifestyle. Isketään nyt kuitenkin kaikki kerralla kahden pätkäpostauksen sijaan, niin onpahan sitten alta pois!

Tänään aamulla saatiin valmiiksi uusi, aikaisempia reilusti suurempi laidunlohko orilaumalle. Siellä ne saavat nyt sitten syödä ja pötkötellä vielä ainakin tämän kuukauden ellei ihmeitä tapahdu. Nyt päästään toivon mukaan taas maastoilemaankin, kun laitumelta lähtee teitä mukaville metsäteille toisin kuin edellisessä paikassa jossa autotie tuli varsin pian vastaan. 

Uninen poikaporukka siirtopäivän aamuna ihmettelemässä miksi ihmiset vaivautuvat paikalle niin pirun aikaisin. Aamukymmenestä eteenpäin oltiin lupailtu ukkosta ja sadetta, joten aitaushommat ja laitumelta toiseen siirtyminen piti hoitaa sitä ennen. Voima edustaa todellisena raatona!

Valmiina vapautettavaksi uudelle laitumelle!



Lääniä riittää kolmelle pienelle miehelle.



Siellä viipottavat ilmeisen tyytyväisinä elämäänsä.

Koirat olivat luonnollisesti mukana. Lilliä tuntui hieman kyrsivän itseään korkeammasa kasvistossa kömpiminen, mutta saipahan mummelikin päivän liikunta-annoksen.

Maaninen hymysuu!




Ilarikin menossa mukana.

Jee!


Sinne jäivät pojat tyytyväisinä aterioimaan, joten ei niistä sen suurempia. PH'ta tosin odottaa tiukka dieetti kotiinpaluun koittaessa, se kun on paisunut hävyttömäksi palloksi. 

Sitten Viivi-muorin laidunelämä muutamalla kännykkäkuvalla kuvattuna!

Viivi ja Roosa ahkeroimassa sisustuselementteinä ja luonnonmukaisina ruohonleikkureina. Ponit hälytettiin maisemaponeiksi turistien katseltavaksi läheiselle tilalle, jossa nuo ovatkin tehneet kyseistä työtä rautaisella ammattitaidolla. Tällä hetkellä porukan kolmanneksi on liittynyt myös Terttu-welsh, joten pienellä ponitriolla on kaikki mukavasti mallillaan.

Omat esittelykyltit ja kaikki! Samat löytyvät toisesta porttipaalusta muistaakseni ainakin englanniksi ja saksaksi? 

Kaunis kapybara tärähdyksestä huolimatta! Vaikka mummo onkin nyt pitänyt täyttä lomaa työnteosta, olen laitumella käydessäni testannut nopeasti tutut komennot läpi. Yhtä lailla tuo seuraa, pysähtyy, hölkkäilee vierellä ja kumartaa edelleen vaikka treeniä ei olekkaan kertynyt. Ehkä kesäloman jälkeen päästään siis jatkamaan humputtelua kuten ennenkin, eikä tarvitse uudelleen kertoa pellossa villiponielämää viettäneelle tanttaralle mitä mystisiä objekteja ovat kärryt ja satula?

Sitten vielä ne kisat, jotta kaikki sekalainen on käsitelty alta pois!

Ollaan jo hyvän aikaa hypelty Lunan kanssa 50-60 ja 60-70 luokkia tallin estekilpailuissa, pääasiassa tasaisesti nollaratoja tehden tai satunnaisella yhdellä tiputuksella tai kiellolla, mutta hitaina puksuttimina ei olla turhaan juuri osallistuttu palkintojenjakoihin muuten kuin yleisönä tai ruusukkeiden jakajana. Tälläkin kertaa ajatuksissa oli ollut tuo 50-60 korkeus Lunan kanssa, mutta toisin kävi.

Tallille muutama kuukausi takaperin muuttanut tilastotamma Omppu oli ennen tätä ehtinyt tutuksi muutaman maastolenkin, yhden koulutunnin sekä yhden pikkuestetunnin verran. Iäkkäällä tammalla on takana hyppytaukoa ja hieman taipumusta innostua esteillä turhankin paljon, joten lähdettiin kokeilumielessä hyppäämään hyvän mielen kokemukseksi 30-40cm luokkaa jotta nähtäisiin mitä mieltä hevonen on radan pomppeloimisesta. 

Ja Omppuhan oli hauska kuin mikä! Energiaa löytyi sopivasti mutta käsissä pysymisen ja jarrujen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa, vaan alla puksutti innokas ja tasainen pyöreä matami ilmeisen innoissaan siitä että pääsi hieman hyppelemään. Sen kuin käänsit seuraavalle esteelle, ja uusinnan viimeisen hypyn jälkeen pahoitellen ilmoitit että nyt pitäisi jarruttaa, rata loppui jo. Ehdottomasti ylimmäksi jäi sellainen fiilis, että kyllä tällä hupihyppelisi uudestaankin tulevaisuudessa!

Lunankin kanssa päädyin hyppäämään samaista 30-40cm luokkaa, syynä se että ötökänpuremat olivat hiertäneet ponille ruven juuri satulavyön kohdalle. Ei siis asiaa satuloida. Meikäläinen on ylittänyt esteitä ilman satulaa viimeksi ala-asteikäisenä, joten turvallisuussyistä lähdettiin pienempään luokkaan rellestämään ja viihdyttämään katsomoa. 


Ei voi muuta sanoa, kuin että tämä on maailman hupaisin pikku hevonen! Luna lyllersi menemään pikkuista shetikkalaukkaansa välittämättä kummemmin siitä että kuski kiljui, nauroi ja istui muutaman kunnon pomppuloikan jäljiltä väärällä puolella säkää. Uusinnassa toiseksi viimeisellä esteellä ehdin jo älähtää kikattaville sivustaseuraajille jotain tasoa "Nyt tippuu! Ei tipukaan, tipun vasta maalilinjan jälkeen!" ja se nyt oli tietysti se kohtalokas kommentti joka olisi pitänyt jättää sanomatta ääneen.

Yllättävän kaukaa lähtenyt pompahdus uusinnan viimeiselle esteelle, metrin verran ylitse maalilinjasta 0-0 suorituksella ja sitten täti tantereeseen. Ponihan ei tehnyt mitään - kunhan vain seurasi hämmentyneenä kuinka kuski ihan omatoimisesti loikkasi tiehensä. Oma kuva tilanteesta on melko hatara kiitos takaraivoon osuneen kolauksen, mutta silminnäkijähavainnot kuvailevat tilanteen menneen niin, että meikäläinen tarttui tippuessaan hevosta kaulasta, kiepahti täten ympäri ja laskeutui maahan selkä edellä - tässä kohtaa siis kajahti pää kentän pintaan. Luna reppana paremman vaihtoehdon puutteessa otti ja juoksi ylitseni niin, että kavionjäljet löytyivät lonkasta, vatsasta ja kyljestä. Eikä muuten sattunut! Väittävät vielä katsomassa olleet tuntilaiset, että olisin muka nauraa räkättänyt läpi koko prosessin siitä kun maa alkoi lähestyä uhkaavasti siihen kun paikalta poistunut poni palautettiin takaisin huomaani. Ei voi muuta todeta, kuin että tämä on sellainen kultainen hyvänmielen poni ettei paremmasta väliä - radasta jäi nimittäin lopulta oikein positiivinen fiilis!
Ensimmäinen tippuminen kahteen vuoteen, mutta ei selvästikään sattunut tarpeeksi kun mitään ei opittu - muutama päivä eteenpäin, ja sorruin jo loikkimaan pikkuhyppyjä Jymyllä varustuksena riimu+vikellysvyö. Tällä kertaa tosin kyydissä pysyen. Josko nyt oltaisiin taas tipahdettu, ja seuraavat pari vuotta mentäisiin jälleen kolhimatta? Hieman kyllä jyrsii, että menetin kunnianimeni ihmisenä joka on örveltänyt hönöilystään tunnetun Lunan kanssa kaikkea maastoesteitä satulattomiin maastolaukkoihin tipahtamatta kertaakaan. Kai se on siirryttävä retostelemaan sillä, että PH ei ole vielä poistanut minua kyydistään? Nyt kun sanoin, niin eiköhän sekin ensi ratsastuskerralla tapahdu. Mielenkiinnolla odotellessa!