perjantai 5. elokuuta 2016

Laidunponeja ja esteponeja

Tästäkin muotoutui lopulta tällainen sekalainen kokoelmapostaus, vaikka piti vain nopeasti tiivistää hömppäkisailut ja Viivin laidun-lifestyle. Isketään nyt kuitenkin kaikki kerralla kahden pätkäpostauksen sijaan, niin onpahan sitten alta pois!

Tänään aamulla saatiin valmiiksi uusi, aikaisempia reilusti suurempi laidunlohko orilaumalle. Siellä ne saavat nyt sitten syödä ja pötkötellä vielä ainakin tämän kuukauden ellei ihmeitä tapahdu. Nyt päästään toivon mukaan taas maastoilemaankin, kun laitumelta lähtee teitä mukaville metsäteille toisin kuin edellisessä paikassa jossa autotie tuli varsin pian vastaan. 

Uninen poikaporukka siirtopäivän aamuna ihmettelemässä miksi ihmiset vaivautuvat paikalle niin pirun aikaisin. Aamukymmenestä eteenpäin oltiin lupailtu ukkosta ja sadetta, joten aitaushommat ja laitumelta toiseen siirtyminen piti hoitaa sitä ennen. Voima edustaa todellisena raatona!

Valmiina vapautettavaksi uudelle laitumelle!



Lääniä riittää kolmelle pienelle miehelle.



Siellä viipottavat ilmeisen tyytyväisinä elämäänsä.

Koirat olivat luonnollisesti mukana. Lilliä tuntui hieman kyrsivän itseään korkeammasa kasvistossa kömpiminen, mutta saipahan mummelikin päivän liikunta-annoksen.

Maaninen hymysuu!




Ilarikin menossa mukana.

Jee!


Sinne jäivät pojat tyytyväisinä aterioimaan, joten ei niistä sen suurempia. PH'ta tosin odottaa tiukka dieetti kotiinpaluun koittaessa, se kun on paisunut hävyttömäksi palloksi. 

Sitten Viivi-muorin laidunelämä muutamalla kännykkäkuvalla kuvattuna!

Viivi ja Roosa ahkeroimassa sisustuselementteinä ja luonnonmukaisina ruohonleikkureina. Ponit hälytettiin maisemaponeiksi turistien katseltavaksi läheiselle tilalle, jossa nuo ovatkin tehneet kyseistä työtä rautaisella ammattitaidolla. Tällä hetkellä porukan kolmanneksi on liittynyt myös Terttu-welsh, joten pienellä ponitriolla on kaikki mukavasti mallillaan.

Omat esittelykyltit ja kaikki! Samat löytyvät toisesta porttipaalusta muistaakseni ainakin englanniksi ja saksaksi? 

Kaunis kapybara tärähdyksestä huolimatta! Vaikka mummo onkin nyt pitänyt täyttä lomaa työnteosta, olen laitumella käydessäni testannut nopeasti tutut komennot läpi. Yhtä lailla tuo seuraa, pysähtyy, hölkkäilee vierellä ja kumartaa edelleen vaikka treeniä ei olekkaan kertynyt. Ehkä kesäloman jälkeen päästään siis jatkamaan humputtelua kuten ennenkin, eikä tarvitse uudelleen kertoa pellossa villiponielämää viettäneelle tanttaralle mitä mystisiä objekteja ovat kärryt ja satula?

Sitten vielä ne kisat, jotta kaikki sekalainen on käsitelty alta pois!

Ollaan jo hyvän aikaa hypelty Lunan kanssa 50-60 ja 60-70 luokkia tallin estekilpailuissa, pääasiassa tasaisesti nollaratoja tehden tai satunnaisella yhdellä tiputuksella tai kiellolla, mutta hitaina puksuttimina ei olla turhaan juuri osallistuttu palkintojenjakoihin muuten kuin yleisönä tai ruusukkeiden jakajana. Tälläkin kertaa ajatuksissa oli ollut tuo 50-60 korkeus Lunan kanssa, mutta toisin kävi.

Tallille muutama kuukausi takaperin muuttanut tilastotamma Omppu oli ennen tätä ehtinyt tutuksi muutaman maastolenkin, yhden koulutunnin sekä yhden pikkuestetunnin verran. Iäkkäällä tammalla on takana hyppytaukoa ja hieman taipumusta innostua esteillä turhankin paljon, joten lähdettiin kokeilumielessä hyppäämään hyvän mielen kokemukseksi 30-40cm luokkaa jotta nähtäisiin mitä mieltä hevonen on radan pomppeloimisesta. 

Ja Omppuhan oli hauska kuin mikä! Energiaa löytyi sopivasti mutta käsissä pysymisen ja jarrujen kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa, vaan alla puksutti innokas ja tasainen pyöreä matami ilmeisen innoissaan siitä että pääsi hieman hyppelemään. Sen kuin käänsit seuraavalle esteelle, ja uusinnan viimeisen hypyn jälkeen pahoitellen ilmoitit että nyt pitäisi jarruttaa, rata loppui jo. Ehdottomasti ylimmäksi jäi sellainen fiilis, että kyllä tällä hupihyppelisi uudestaankin tulevaisuudessa!

Lunankin kanssa päädyin hyppäämään samaista 30-40cm luokkaa, syynä se että ötökänpuremat olivat hiertäneet ponille ruven juuri satulavyön kohdalle. Ei siis asiaa satuloida. Meikäläinen on ylittänyt esteitä ilman satulaa viimeksi ala-asteikäisenä, joten turvallisuussyistä lähdettiin pienempään luokkaan rellestämään ja viihdyttämään katsomoa. 


Ei voi muuta sanoa, kuin että tämä on maailman hupaisin pikku hevonen! Luna lyllersi menemään pikkuista shetikkalaukkaansa välittämättä kummemmin siitä että kuski kiljui, nauroi ja istui muutaman kunnon pomppuloikan jäljiltä väärällä puolella säkää. Uusinnassa toiseksi viimeisellä esteellä ehdin jo älähtää kikattaville sivustaseuraajille jotain tasoa "Nyt tippuu! Ei tipukaan, tipun vasta maalilinjan jälkeen!" ja se nyt oli tietysti se kohtalokas kommentti joka olisi pitänyt jättää sanomatta ääneen.

Yllättävän kaukaa lähtenyt pompahdus uusinnan viimeiselle esteelle, metrin verran ylitse maalilinjasta 0-0 suorituksella ja sitten täti tantereeseen. Ponihan ei tehnyt mitään - kunhan vain seurasi hämmentyneenä kuinka kuski ihan omatoimisesti loikkasi tiehensä. Oma kuva tilanteesta on melko hatara kiitos takaraivoon osuneen kolauksen, mutta silminnäkijähavainnot kuvailevat tilanteen menneen niin, että meikäläinen tarttui tippuessaan hevosta kaulasta, kiepahti täten ympäri ja laskeutui maahan selkä edellä - tässä kohtaa siis kajahti pää kentän pintaan. Luna reppana paremman vaihtoehdon puutteessa otti ja juoksi ylitseni niin, että kavionjäljet löytyivät lonkasta, vatsasta ja kyljestä. Eikä muuten sattunut! Väittävät vielä katsomassa olleet tuntilaiset, että olisin muka nauraa räkättänyt läpi koko prosessin siitä kun maa alkoi lähestyä uhkaavasti siihen kun paikalta poistunut poni palautettiin takaisin huomaani. Ei voi muuta todeta, kuin että tämä on sellainen kultainen hyvänmielen poni ettei paremmasta väliä - radasta jäi nimittäin lopulta oikein positiivinen fiilis!
Ensimmäinen tippuminen kahteen vuoteen, mutta ei selvästikään sattunut tarpeeksi kun mitään ei opittu - muutama päivä eteenpäin, ja sorruin jo loikkimaan pikkuhyppyjä Jymyllä varustuksena riimu+vikellysvyö. Tällä kertaa tosin kyydissä pysyen. Josko nyt oltaisiin taas tipahdettu, ja seuraavat pari vuotta mentäisiin jälleen kolhimatta? Hieman kyllä jyrsii, että menetin kunnianimeni ihmisenä joka on örveltänyt hönöilystään tunnetun Lunan kanssa kaikkea maastoesteitä satulattomiin maastolaukkoihin tipahtamatta kertaakaan. Kai se on siirryttävä retostelemaan sillä, että PH ei ole vielä poistanut minua kyydistään? Nyt kun sanoin, niin eiköhän sekin ensi ratsastuskerralla tapahdu. Mielenkiinnolla odotellessa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti