maanantai 12. joulukuuta 2016

Luukku 13: Karvaiset talliapulaiset


Tässä merkinnässä tarkempaan esittelyyn pääsevät hevosia pienemmät eläinkaverit - sekä omat sylilemmikkini että tallin pienet pörröiset asukkaat. 


Ensimmäisen esittelyvuoron ovat luonnollisesti ansainneet koirani, jotka kulkevat mukanani tallilla kuudestä seitsemään päivään viikossa. Eipä siis muuta kuin naiset ensin!


Shalim Lucy Liu, tutummin Lilli, on 10-vuotias schipperkenarttu. Tämä on minulle se koira, joka tulee kuolemaan liian varhain - oli se sitten vuoden, viiden, kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Lilli on kulkenut rinnallani lähes puolet elämästäni, joten ajatus jatkosta ilman tätä teräsmummoa tuntuu lähes epärealistiselta. Lilli on matkustanut kanssani satoja tunteja niin autossa, bussissa, junassa, kanootissa, kajaakissa, hevosen selässä, ponikärryissä, potkukelkan istuimella kuin pyörän korissakin. Kulkenut kaupassa mukana olkalaukkuun piiloutuneena sekä tepastellut mukanani niin harrastustiloissa kuin koululuokissakin. 


Luonteeltaan Lilli on äärimmäisen omanarvontuntoinen ja hienostunut leidi. Se pitää talouden muut koirat tiukassa kurissa ja nuhteessa, ja nauttii asemansa mukaista arvostusta myös reilusti suuremmilta lajitovereiltaan. Lilli Lohikäärme-lempinimensä ehdottomasti ansainnut koiramuori ei anna kenenkään hyppiä nenilleen, mutta on silti äärimmäisen kiltti ja älykäs. 


Nuorempana Lilli on ehtinyt pyöräyttää muutamat pennut, ja harrastuspuolella ollaan kokeiltu niin agilityä, tokoa kuin näyttelyitäkin. Tätä nykyä ikä alkaa kuitenkin jo painaa, ja niinpä mummelin suosikkipuuhaa erityisesti talvipakkasilla ovatkin päivänokoset lämpimissä paikoissa. Lilli nukkuukin kursailematta kaikkialla paitsi lattialla. Erityisen suuressa suosiossa ovat lattialle jätetyt housut, olkikasat, viikatut kuivatusloimet sekä juuri se tyyny jolle tahtoisit sängyssä pääsi laskea. 


Vuosien vietyä veronsa Lilli alkaa olla tätä nykyä jo kovin huonokuuloinen ja -näköinen, mutta vielä muorin jalka nousee tallilla nuorempiensa mukana. Ehdottomasti toivon, että tämä rouva elää vielä vuosia.


Toisena esitellään Villa Fantasian Jupiter, kavereiden kesken Ilari. Tai siis Ilu, Uli, Uliuli, Ulilari, Idlari, mitä noita nyt on. Ilariksi sitä kutsuu joku ehkä kerran viikkoon. Ilu on 5-vuotias aprikoosi kääpiövillakoira, josta kaavailtiin alunperin käyttöpeliä näyttelyihin ja siitokseen. Eihän siitä sellaista tullut, vaan ehkä maailman tyhjäpäisin, tyhjästä säikkyvin, pitkäkinttuisin, köyryselkäisin ja kovaäänisin tallimangusti. Vaikka Ilu osaakin esimerkiksi ontua kaikkia jalkojaan ja kiljua vertahyytävästi siitä hyvästä että joku juoksee sen ohitse liian lujaa, on se omituisuudestaan huolimatta keskimäärin maailmankaikkeuden kiltein koira.


Ilarin saa todistetusti pukea nukenvaatteisiin, nostaa ylösalaisin ilmaan, värjätä elintarvikevärillä vihreäksi tallin Halloweenjuhlia varten tai pakata huppuunsa, eikä tuo pahastu mistään kunhan saa osakseen huomiota. Niinpä Ilu onkin kovaa huutoa tallin alkeistuntilaisten keskuudessa, josta rakastajia ja paijaajia löytyy tuntikausiksi ilman taukoja.


Ilari on loputtoman aktiivinen luuviulu, joka rauhoittuisi vain sylissä tai mukavalla pesäpaikalla vaikkapa sohvan selkänojalla tai Toope-pumin kainalossa. Lihomaan poikaa ei saa millään ilveellä, mutta se ei vauhtia juuri hidasta. 


Yhdessä nämä kaksi muodostavat erottamattoman duon. Ilarin ollessa pieni rääpäle, otti äärimmäisen äidinvaistoinen Lilli sen omakseen. Siitä lähtien nämä ovat olleet kimpassa kaikkialla. Saapa nähdä miten käy heikkohermoisen ja läheisriippuvaisen Ilun sitten kun rautarouvasta aika jättää.


Koirien jälkeen esittelyvuorossa ovat kissat. Tämän kategorian tärkein jäsen on luonnollisesti oma lellitty lyllerökattini, joka oli niin kelvoton tallikissa että päätyi minulle kotiin.




Häntä, pidemmältä nimikkeeltään Väärennetty irtovalehäntä Pekka Töpöhännän Monni-kisan kuolemattomien lausahdusten kunniaksi, on kaikin puolin kummallinen hännätön maatiaiskissa. Maukumisen sijaan se pitää omituista rätisevää robottiääntä, elelee koirien kanssa tyytyväisenä laumana, saattaa kypsentää itseään patterilla maaten kymmenenkin tuntia putkeen ilman kyljen kääntämistä suurempia liikkeitä ja viihdyttää koko naapurustoa kadun puolen ikkunoissa esittäytymällä. 

Kuten jo mainitsin, oli Häntä alkuperäiseltä ammatiltaan tallikissa. Se oli kuitenkin niin karkailevainen ja mukavuudenhaluinen vätys, että kitaan päätyivät hiirien sijaan vain läheisten kesämökkiläisten jämäpalat, joten tätä nykyä se viettää lokoisia laiskanpäiviä vaihdellen petipaikkaansa patterin ja lämpimän koiraläjän välillä.


Oman lyhyen esittelynsä ansaitsevat myös uudet, jo nyt hiirestyksen suhteen rutinoituneemmat tallikissamme!


Ilta ja Aamu ovat kaksi reipasta ja seurallista pientä kissaneitiä, jotka löytää usein joko hiirestämästä heinävarastosta, nukkumasta käytävälle viikatun loimen sisältä tai jahtaamasta tuntilaisten raippoja. 


Tiivistetyn esitelmänsä ansaitsevat myös tallin pitkäkorvaiset!


Kyljys on hieman kavereitaan arempi kääpiöristeytys, joka suostuu porukasta harvimmin siliteltäväksi. Selvästi laiskaluontoisempia seuralaisiaan atleettisempi!


Pihvi on pirtsakka pieni hermeliiniristeytys, ja Pitsa taas puhdas belgianjättikani. Pihvi on kanijoukkiosta oma ehdoton silmäteräni, jonka olen myös opettanut alistumaan syliteltäväksi ja lasten siliteltäväksi silloin tällöin. Pitsa taas muutti joukon jatkoksi jäätyään erään tuntilaisperheen viimeiseksi kaniksi ilman lajiseuraa. Pienempiensä porukassa se on viihtynyt alusta alkaen mallikelpoisesti!


Paisti on pupujoukon vanhimmainen, sekä siinä sivussa akkalaumaansa kaitseva mies talossa. Leijonanharjasristeytys Paisti on melkoinen karvaturri, ja joutuukin silloin tällöin tallin lasten harjailemaksi.

Oman pienen kuvagalleriansa pyhitän myös hiirille! Näitä löytyy sekä kesyhiiri- että okahiirisorttia, oikein velmuja katselulemmikeitä kummatkin. Erityisesti okahiiret ovat syvästi mieleeni.




Ja löytyyhän näitä vähemmän karvaisiakin lemmikkejä paria laatua. Tässä muutama kuva niistäkin!




Minulle asia on yksinkertaisesti niin, että sekä hevosille että muille elukoille ei löytyisi aikaa, mikäli jokainen vaatisi täysin oman lokeronsa. Niinpä koirat ovatkin aktiivisia talliapulaisia, jotka saavat leijonanosan lenkityksistään kulkiessaan mukana ponien liikutuksien ja tallivuorojen ajan. Tähän tapaan kaikki ovat menossa mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti