keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 15: 10 faktaa


10 Faktaa selittänee mielestäni ihan itse itsensä. Kymmenen kohtaa on kuitenkin niin turkasen vähän, että jaan tämän neljään osioon - 10 Faktaa Viivistä, 10 Faktaa PH'sta, 10 Faktaa Lunasta ja 10 Faktaa minusta!

1 Viivi rakastaa tuliesteagilityä, ja syttyy (huono vitsi tiedän) aina heti palavan puomin nähdessään 
2 Viivin lempihevonen koko maailmassa on 170cm korkea trakehner-ruuna Kasper
3 Viivi on hullaantunut hedelmäkarkkeihin varastettuaan niitä taskuista ja laukuista
4 Viivin paras rapsutuspaikka ovat napa ja nisien edusta. Näiden rapsuttelu saa ponin nostelemaan takajalkojaan ilmaan ja venymään mitä ihmeellisimpiin asentoihin.
5 Viivillä on tapana piehtaroida aina heti rehunsa syötyään tai jopa sen aikana. Silloin tällöin poni piehtaroi ämpäri päässään, samalla syöden.
6 Viivi vihaa raspaamista enemmän kuin mitään muuta mille olen sen altistanut
7 Ollessaan tallillamme ensimmäistä aamua Viivi karkasi tarhastaan ja laukkasi 2km matkan lähimmälle laitumelle ylittäen matkalla maantien. Tämän yhden kerran jälkeen Viivi ei ole koskaan poistunut pihasta luvatta.
8 Viivillä on ihmisten lisäksi ratsastanut ainakin 4 eri koiraa sekä 4 eri kissaa.
9 Vastalaukkatehtävät ovat Viivin kanssa pieni mahdottomuus, sen tarjotessa paljon mielummin laukanvaihtoja
10 Viivi kulkee silloin tällöin seuranani vapaana tallissa kun siivoan karsinoita. Tällöin sillä on tapana käydä maistamassa erikseen jokaisen karsinan suola/himalajakiveä. 


1 PH on saanut nimensä 'Steinskogens Ljos' isänsä Ljosprinsin mukaan. Toinen PH'lle harkittu nimi oli Steinskogens Prins.
2 PH'n nimi tarkoittaa Kivimetsän Valoa. 
3 Karmeimmillaan PH'n häntä on ollut niin lyhyt, ettei se ole ylettänyt edes ponin kintereisiin. 
4 PH'n suosikkitamma on viereisessä tarhassa asustava 5-vuotias vuonohevostamma Riepu
5 PH on rikkonut nuorempana useammasta takistani taskun vetoketjun jätettyään turpansa jumiin taskuuni
6 Nuorempana PH tapasi myös aukoa ihmisten kengännauhat tilaisuuden saadessaan
7 PH'n oikean silmän yläpuolella on tähteä muistuttava valkea laikku vanhan haavan jäljiltä
8 PH'n ensimmäinen oma varuste oli sille hankkimani kumiankkakuvioitu riimu
9 Ainoa paikka jota PH ei mielellään anna käpälöidä on sen korvien sisäpuoli
10 PH pitää erityisesti takajalkojensa sisäpintojen rapsutuksesta


1 Lunalla on 2 Tanskassa syntynyttä varsaa sekä 2 Suomessa syntynyttä varsaa
2 Mikäli Luna astutetaan uudelleen, toivon varsan nimeksi Steinskogens Sol, sillä mielestäni merkitykseltään aurinko sopisi sekä Lunan aikaisempiin varsoihin Valoon ja Kipinään sekä Lunan omaan, kuuta tarkoittavaan nimeen
3 Luna on käynyt oman tallimme ulkopuolisissa kilpailuissa vain kolme kertaa
4 Viimeaikoina Luna on osoittautunut äärimmäisen päteväksi vikellysratsuksi
5 Lunan uudelleen astuttamista Possulla harkittiin päivää ennen Possun kuolemaa
6 Luna on Annan ohella Aitotallin suosituin alkeistuntiratsu
7 Lunan Tanskalainen tytär Levisens Thea on tullut kovasti äitiinsä sekä luonteeltaan että ulkomuodoltaan. Olen viestitellyt kuulumisia puolin ja toisin sen omistajan kanssa.
8 Luna tuotiin Suomeen alunperin myytäväksi, mutta se oli alkuun niin pukkiherkkä ettei ostajaa löytynyt. Rauhoituttuaan Luna ryhtyi niin toimivaksi tuntiratsuksi, ettei sitä enää haluttu myydä. 
9 Luna tekee normaalisti 5-8 ratsastustuntia viikossa, korkeintaan 2 tuntia päivässä.
10 Lunaa on aikaisemmin ajettu, mutta ajo-onnettomuuden jälkeen kärryjä ei ole kokeiltu enää perään.



1 Odotan joka vuosi Tampereen Hevoset-messuja kuin toista jouluaattoa
2 Rakastan riimujen ja fleeceloimien hamstraamista
3 Vaikka olen aina halunnut ruunan, ovat kaikki omat hevoseni, vuokrahevoseni, hoitohevoseni, vakiratsuni sekä vakiajokkini olleet tammoja tai oreja. 
4 Kaikista hevosvarusteistani minulle suurimman tunnearvon omaavat PH'n kumiankkariimu sekä Viivin ajosuitset
5 Suosin ehdottomasti kouluohjelmia joihin kuuluu mahdollisimman paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, sillä ne tuppaavat olemaan vahvin tehtäväni
6 Luna on tartuttanut minuun inhonsa porttiesteitä ja yhden puomin pystyjä kohtaan. Eniten pidän useamman puomin pystyistä ja tukeista.
7 Olen jo vuosia haaveillut ylämaanponista. Ehkä joskus?
8 Syön usein kiireessä tallilla välipalaksi omenan, jonka karan syötän aina lähimmälle PH-Viivi-Luna-trion jäsenelle ohimennessäni.
9 Harrastin vuosia sitten valokuvausta lähes päivittäin, mutta nykyään kuvaan vain hevosiani ja muita lemmikkejäni.
10 Rakastan Itse Ilkimys-leffojen Minion-hahmoja, sillä ne muistuttavat keltaisina, pyöreinä ja törppöinä niin paljon PH'ta. Omistan Minion-teemaista krääsää vinon pinon, esimerkiksi joulukalenterin, mukin sekä kyniä. Olen jo vuosia halunnut PH'lle satulahuovan Minionin kuvalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti