lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17: Hevoset jotka olin vähällä hankkia


Aikaisemmin kalenterissa nähdyissä historiapostauksissa tutustuttiin siihen, miten päädyin hankkimaan nykyiset kaviokkaani. Laitetaankin siis näytille myös tällainen "Mutta entä jos"-teema. Läheltä piti-tarina kahdesta ponista, joista toinen olisi saattanut korvata PH'n ja toinen taas täydentää duon trioksi.


Stanly v.h. Muldersland, pienten ponityttöjen unelma. Maailman kiltein ja luotettavin pieni oripoika, joka hurmasi Aitotallin opetushevosena sekä yllättävän osaavana kouluratsuna, tehokkaana pienenä estehyppelijänä, taitavana valjakkoponina sekä agilitykilpailujen kiistattomana kuninkaana. Monen energisen ja Loreál-lettisen varsan isä. Siinä sivussa myös Viivin kaavailtu sulhanen. 

Kaksi kesää sitten Viivi tapaili Stanlya useaan otteeseen. Katseltiin aitojen takaa, vierekkäisistä karsinoista, sekä narussa ihan nenätystenkin. Stanly olisi kyllä lämmennyt viehkeälle virtahevottarelle, mutta Viivillä ei lemmen liekki leiskahtanut. Astutussuunnitelmat jäivät siltä kesää kun tamma ei ottanut näyttääkseen yhtäkään kiiman merkkiä koko kesänä, ja kesän lopulla jo iäkäs mutta silti äärimmäisen hyväkuntoinen Stanly jouduttiin yllättäen lopettamaan hoidoista huolimatta uusiutuneiden ähkyjen vuoksi. 

Jos tuolloin olisi mennyt toisin, ja kaikki mennyt oppikirjan mukaan, kuuluisi meidän laumaan nyt jonon jatkeeksi yksi pieni virtahepo enemmän. Myönnän että tuohon aikaan haaveilin kovasti kimosta pienestä ponivarsasta, tai tiikerinkirjavan isänsä jalanjäljissä kulkevasta laikukkaasta töppökoivesta!


Kun nämä unelmat eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet, voinen hyvillä mielin julkistaa ne nimivaihtoehdot, jotka varsaa olisivat valmiina odottaneet.

Viivi (i.Herr Valburg)  Stanly v.h. Muldersland
=
Vanellope Von Schweetz
Kivimetsän Vivian
tai
Kivimetsän Valpuri
Kivimetsän Viktor


Toinen läheltä piti-tilanne olikin sitten sellainen, joka olisi mitä todennäköisimmin ohjannut hevosharrastukseni aivan toiseen ilmansuuntaan. Ennen kuin minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa tuon aikainen hoitohevoseni PH, etsin aikuista, luotettavaa, kilttiä ja tasaista suurta kylmäveriponia tai pientä hevosta. Tarkimmassa syynissä olivat 10-15-vuotiaat ruunat, rotuina vuonohevonen ja eestinhevonen. Yksi varsin vahvasti kriteereitäni vastaava vaihtoehto tulikin vastaan - 14-vuotias, kiltti, kaiken nähnyt ja opetuskäytössä hyvällä menestyksellä toiminut punahallakko vuonohevostamma. 


Glimraan, tutummin Kirppuun, lähdimme tutustumaan sellaisella ajatuksella, että mikäli tamma miellyttäisi, tulisi se yhteisomistukseen puolet viikosta tuntitöihin ja puolet viikosta minun käyttööni. Ja miellyttihän se, vaikka ei juuri minua henkilökohtaisella tasolla niin paljoa, että olisin kokenut sen omakseni. Tuntihevoseksi Kirppu oli kuitenkin oikea löytö, ja koeratsastuksesta lähdettiin kotimatkalle poni trailerissa. Valkkutunneilla ja niiden ulkopuolellakin olen kyllä päätynyt sekä Kirpun selkään että kärryille useaan otteeseen, ja pidän ponia ihan kelvollisena seuralaisena niin koulussa, esteillä, maastoillessa kuin kärrytellessäkin. Ei se minussa suuria kipinöitä herätä samaan tapaan kuin vaikkapa Luna, mutta kaikin puolin kiva otus kuitenkin. Parit kilpailutkin jouduimme käymään yhdessä Kirpun astuessa tuuraamaan yllättäen sairaslomalle jäänyttä Lunaa, ja vaikka tulokset olivatkin suhteellisen surkuhupaisia (hyväksyttyjä mutta varsin huonotempoisia 50cm luokkia) eivät muistot kuitenkaan millään tapaa huonoimmasta päästä ole.


Päivääkään en ole katunut sitä, että jätin väliin tilaisuuteni Kirpun kanssa ja sainkin puolta vuotta myöhemmin omakseni elämäni hevosen. Kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun PH päättää pelätä pyöröpaalia tai joudun kieltäytymään maastoreissusta sillä kumpikaan elukkani ei ole suunniteltuun retkeen soveltuva, ja silloin mielessä kieltämättä käväisee, millaista olisi omistaa se tasainen aikuinen puksutin jonka kanssa voisi luottavaisin mielin harrastaa lähes mitä tahansa. Toki uppiniskaisesti uskon, että PH tulee jonain kauniina päivänä olemaan monipuolinen ja luotettava aikuinen. Olisihan sellaiseen tilanteeseen kuitenkin päässyt helpompaakin tietä, kuin kaksivuotiaan orivarsan valitsemalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti