sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luukku 4: Ponien huonoimmat puolet


Positiivista hehkutusta tulee tuputettua ympäri vuoden, kun ne kaikkein tärkeimmät kaviokkaat ovat niiiin täydellisiä ja lutuisia. Jokaisesta löytyy kuitenkin myös läjä sellaisia piirteitä, jotka inspiroivat välillä halua lingota kaakki kuusennokkaan ja jättää sinne miettimään tekosiaan. Tänään listataankin normaalin lällytyksen vastapainoksi niitä puolia, jotka saavat allekirjoittaneen käämit käryämään!


Viivi Virtahepo, viattomuuden perikuva. 


♥ Viivi on oikea Houdini, jonka jättäminen karsinaan tai kiinni sidotuksi on aina riskaabeli valinta. Mummeli osaa avata vetosolmut yhdellä tottuneella nykäisyllä, eikä raolleen tai salpaamatta jäänyt karsinan ovi pitele tuota puolta sekuntia pidempään. Niin tyhmä mummeli ei tosin ole, että koittaisi poistua tiehensä todistajien läsnäollessa. Sen sijaan heti kun linnunaivoinen ihminen poistuu näköpiiristä, suuntaa rouva ihailtavan omatoimisesti rehuvarastoon tai lähimmälle pyöröpaalille. 
   ♥ Karkumatkoillaan Viivi on tunnetusti tyhjentänyt herkuista esimerkiksi käytävälle odottamaan jätettyjen takkien taskut ja karsinoiden edessä odottavien laukkujen eväsrasiat. Siinäpä sitten selittelet... Myös melassitynnyrin kansi ja muut ikävät vastaiskut ovat Viivin tiellä esteiden sijaan pelkkiä hidasteita. 
♥ Niin viattoman näköiseksi otukseksi Viivi on äärimmäisen kunnostautunut kuivatusloimien tuhomasiina. Fleeceloimet ratkeilevat palasiksi harva se päivä, ja illalla loimiklipsujen avustuksella villaviltti- ja fleeceloimikääreeseen kapaloitu poni löytyy aamulla mitä todennäköisimmin nukkumasta tyytyväisen näköisenä karsinan lattialle sisustetussa pehmoisessa vilttipedissä. 
♥ Ratsuna Viivi on uhkapelurin unelma. Toisina päivinä mummeli sipsuttelee kyselemättä alkeistuntiratsuna tai pomppii ilman vastalauseita estetehtäviä isoille poneille mitoitettuihin laukkaväleihin mukavasti venyen. Sitten ovat ne päivät, joina uhkarohkea ratsastajakokelas saa maistella ensimmäistä rodeota alkukaarrossa. Maastossa mummeli saattaa töpöttää jonon viimeisenä kyydissään ensimmäistä kertaa ratsastava pikkulapsi kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään, tai pinkaista yllättäen pukkilaukkaa koko jonon ohitse ja poistua horisonttiin kokeneesta pikkukuskista huolimatta. 



PH, Pölvästi-Hölmöläinen, liian tyhmä keksimään kepposia.


♔ PH'lla on sietämätön pakkomielle ottaa kaikki mahdollinen ja mahdoton suuhunsa. Tästä on keskusteltu nyt jo muutama vuosi, ja hyviäkin kausia on. Silloin tällöin tavan saa hetkellisesti kuriin, mutta yksikin lepsumpi hetki ja alusta alkaa. Yleisimmät uhrit ovat riimunnaru, riimu  ja ohjat, mutta muihin uhreihin lukeutuvat huonoina päivinä esimerkiksi taluttajan hiha tai kentän porttilanka. Tällä hetkellä tilanne on erityisen sietämätön, ponin purkaessa vaihtuvien hampaidensa kutinaa mussuttamalla aivan kaikkea.
♔ PH'n juottaminen on erityisesti talvisin aivan naurettava päänsärky. Mikään poppakonsti tai sadetanssi ei tunnu auttavan, vaan poni ryystää desin silloin ja toisen tuolloin. Mitenkään kuivahtaneelta tai janoiselta tuo ei vaikuta koskaan, mutta itse mittailen hysteerisenä veden menekkiä ja juoksen pitkin päivää tarjoilemassa lämmintä vettä nokan eteen, josko herralle kelpaisi. Mutta kun ei.
♔ Edelliseen kiinteästi liittyen, ainoa asia joka PH'ta vesiastiassa inspiroi, on heinien luttaaminen. Pojalla on tuskainen tapa uittaa heinänsä vesiastiassaan, joka tarkoittaa koko 40l vesiämpärin raahaamista huuhdeltavaksi ja puhtaan veden vaihtoon pahimmillaan neljästi päivässä.
♔ Se häntä! PH'lla on selkeä rytmi elämässään. Kasvata häntä - hinkkaa häntä pois. Toista loputtomiin. Aina kun saan suojelulla, nyhjäämisellä ja tarkalla takkujen estämisellä aikaan normaalin paksuisen pöyhöhännän, päättää poni jättää siitä vähintään puolet lähimpään pihkaiseen puuhun. Ja siinä sitä sitten taas mennään, kahdella häntäjouhen pätkällä.


Luna, niin lutuinen että kaikki huonot puolet ovat ponista itsestään riippumattomia!


❀ Luna on opetushevonen, ja vieläpä suhteellisen suosittu sellainen. Erityisesti kiltin luonteensa, aloittelijoita kohtaan osoittamansa pitkämielisyyden ja pehmeiden askeleidensa vuoksi Luna on erityisen kuumaa huutoa alkeistunneilla. Ja tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että hieman turhan innokkaiden pikkutuntilaisten jäljiltä harjoja saa etsiä milloin mistäkin, suitset on välillä niputettu mitä mielikuvituksillisimpiin solmuihin, satulavyö auottu väärältä puolelta ja jalustimista saa purkaa ainakin kolme kieppiä ennen selkään nousua. Voi sitä helppoutta, mikä ovat varusteet joita käytät vain itse!
❀ Yhtä lailla tuntihevosen miinuspuoliin lukeutuu se, että kilpailujen suunnitteleminen henkeen "Menen tämän luokan tällä hevosella" ei ole yleensä Lunan kanssa vaihtoehto. Onneksi olen tällä hetkellä ainoa Lunalla vakituisesti kilpailutavoitteisissa ryhmissä valmentautuva, ja niinpä ponin kisastartit jakautuvatkin yleensä ihan kätevästi. Ensin talutan Lunan hölkötellen lävitse puomi- tai ristikkoluokasta kerran tai kaksi jolloin ponikin saa sopivat alkuravit, ja sitten odottavatkin jo omat startit. 
❀ Olen hankkinut tai antanut PH'lle liian pieneksi todettuina Lunan käyttöön esimerkiksi harjoja, loimia, huopia ja suitsien osia. Ja juossut sitten perässä palauttelemassa niitä oikeaan osoitteeseen, kun sellaisen söpöt tavarat tuntuvat maagisesti siirtyvän Lunan alueelta muille tuntihevosille pienten tuntilaisten pohtiessa että tämä söötti härpätin olisi ehdottomasti hyödyllisempi heidän lempihepallaan. 
❀ Ainoa rasittava puoli ponissa itsessään on sen tuskastuttava tapa paukuttaa karsinan seinää jalallaan ruokaa vaatiessaan. Pihattohevosella tämä ei olisi suuri ongelma muuten, mutta tuntien jälkeen rehujaan karsinassa odottava Luna saa välillä aikaan varsin hermoja raastavan paukkeen.


Nyt voinkin taas keskittyä seuraavan vuoden ajaksi painottamaan vain sitä, kuinka virheettömiä nämä eläinmaailman kruununjalokivet ovatkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti