perjantai 10. maaliskuuta 2017

Miten menee?


Tässä on ollut taas tällainen selkeä musta aukko, kun mikään tapahtunut ei ole ollut niin kiinnostavaa, että ansaitsisi kokonaan oman postauksensa. Niinpä keräilen taas vaihteeksi satunnaiset pienet rippeet viime viikoilta yhteen kasaan, jotta tulevat postaukset eivät kärsi tällaisesta ylimääräisestä sekasotkusta. Lähitulevaisuudessa kun pitäisi olla ihan oikeaa kuvaamisen ja kirjoittamisen aihettakin!


Viivi on puksuttanut menemään ihailtavan ahkerasti siitäkin huolimatta, että itse olen ehtinyt uhraamaan mummelille hävettävän vähän aikaa. Tallin karvaisen kuningattaren palvelusväki ulottuu onneksi minun ulkopuolelleni, ja niinpä poni ei ole päässyt homehtumaan kiitos ahkerien apukäsien. Mirkku on pistänyt mummeliin liikettä varmasti tuplasti enemmän kuin allekirjoittanut itse, ja moni muukin on uhrautunut Viivin viipotusseuraksi. Viivin nuorin kuski Varpukin pääsi ensimmäistä kertaa ponin ohjaksiin ihan yksinään ilman apukuskia, ja mummoponi puksutti menemään kaikin puolin kiltisti. 
Jos olikin väli, jolloin Viivi-vanhuksen jalkoja kolotti, on se tältä keväältä jo ilmeistä historiaa. Eilen mummeli pinkoi kärryjen edessä kanssani maastossa sellaista kiitoa, että taskussa munia hautonut Pokémon Go alkoi herjata, ettei auton kyydistä sovi pelata. Ajatushan oli antaa ponin hölkätä hieman reippaampaa ravia, mutta kun etenemiseen luvan saanut lyllerö singahti laukkaan kuin tykin suusta päätin, että mikäpä siinä, silloin tällöin tekee hyvää antaa vanhuksen rallittaa paikkansa auki. Hevoset-messuilla pitääkin sitten laittaa etsintään uusi silapehmuste, kun edellinen pääsi huomaamatta hankaamaan selkää. Tällaisen poron värisen sekasotkuponin karvasta ensimmäiset vaaleat karvat silan kohdalla vain eivät hyppää silmään muun sekavärin seasta, ennenkuin niitä on jo selvä läntti.  Nyt käytössä on lainapehmuste joka on selvästi sopivampi, joten tiedänpähän mitä etsiä.


PH on puksutellut menemään tasaisen tavallisesti, joskin kenttähommat ovat olleet vähemmällä nyt, kun PH ja Sälli tarhaavat kahteen pekkaan. Sälli ei viihdy tarhassa yksin, joten iso osa puuhailuista PH'nkin kanssa on hoidettu tarhassa. Erilaiset venyttelyt namin perässä, seuraamisharjoitukset vapaana kaikissa askellajeissa, namien etsinnät hangesta ja muut hämmentävät ajanviettotavat ovat olleet vakiokalustoa. Harjailu ulkona on ollut varsin hyvä vaihtoehto myös siksi, että karvaa tippuu kaiken aikaa sellaiset määrät, että karsina hautautuisi irtokarvaan minuuteissa. Ne ratsastelut joita ollaan saatu aikaiseksi ovat menneet oikein mallikkaasti ilman mitään ylimääräisiä jännityshetkiä. 


Tarhassa touhuillessa PH on tehnyt moneen kertaan selväksi sen, että temppukoulutuksesta on jäänyt päähän ainakin jotain. Yritykseni opettaa poni nostamaan ratsastajalta maahan tippunut raippa takaisin käteen on vielä erittäin vaiheessa, mutta jokaisen löytämänsä oksan ja kepukan poni kyllä kiikuttaa minulle kuin koira konsanaan. 


Ensimmäisessä kuvassa PH'n komeat karvajalat sekä räväkät raidat, ja jälkimmäisessä vaatimattomat jarrutusjäljet pojan pingottua minua portille vastaan liukupysähdyksen saattelemana. On ollut hauska huomata, että poni ravaa ja laukkaa mielellään vapaana vierelläni, ja tulee kutsuttuna reipastakin vauhtia luokse useita kertoja peräjälkeen. 


Lunan kanssa ollaan sekä pyöritty tunneilla että köpötelty maastoletkan kärjessä. Siitä olen ihan erityisen mielissäni, miten edellinen valmennustunti sujui. Edellinen kerta Lunan kanssa kaulanarulla oli ollut varmaankin puolitoista ellei kaksikin vuotta takaperin, ja sisältänyt lähinnä silloin tällöin oikeaan ilmansuuntaan etenevää käyntiä. Ero nykytilanteeseen oli valtava, kun kaikki askellajit, siirtymät ja erilaiset pujottelu- ja ympyrätehtävät sujuivat tasaisen varmasti ilman, että koko tunnin aikana ohjia olisi tarvinnut poimia käteen kertaakaan. 


Välillä tulee eksyttyä muidenkin kuin keltaisten ponien kyytiin, vaikka vuonohevonen onkin ehdottomasti se oma vakiovalinta. Ehkä nuo suokit ja puokitkin on ihan hyvää vaihtelua oman ratsastuksen kannalta, varsinkin kun sinne vieraaseen selkään ei tule yleensä kavuttua kuin kymmeneksi minuutiksi. Voitto-suokki on ihan hauska peli kentällä puksutteluun, kun taas PH'n ja Lunan rinnalla naurettavan valtava Orion herättelee lähinnä korkeanpaikankammoa tällaisessa pupupöksyssä.




Lopuksi vielä sinttipiskit Lilli ja Ilari talleilemassa menossa mukana. Mielummin nämä laiskurit tosin kiipeävät Viivin kärryjen kyytiin kuin reippailevat itse. Varsinkin vanha matami Lilli tietää arvonsa liiankin hyvin, ja vaatii muilta sen ehdotonta kunnioittamista.

Lähiaikojen tavoitteena onkin sitten kunnon kameran ulkoiluttaminen ettei käy niin, että koko keväältä jää vahingossa käteen vain puhelinkuvia. Kuvattavaakin sietäisi olla, kun PH valmistautuu melkoiseen elämäntapamuutokseen ja Viivikin alkaa nousevien lämpötilojen myötä suostua elämään muutenkin kuin sadetakkeihin piiloon käärittynä ja lätäköitä turpa rutussa kierrellen.

2 kommenttia:

  1. Kukas Viivin apukuskeista tuo kuvassa poseeraavaa (Viivin lisäksi toinen) söpöläinen oikein on? :)

    Hahaah, jopas Pokemon Go pisti aikamoiset imartelut pöytään vanhan rouvan kyytejä koskien! PH puolestaan vaikuttaa pysyneen hyvin opintiellä, on sen verran vakuuttavaa keppien kiikuttamista. Vai onko sittenkin kyse vain liiallisesta tallikoirien seurasta...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivin kanssa poseeraa Varpu, Viivin nuorin (8v) vakkarikuski. Tämä on tällainen helppo siirtymä, kun Varpun isosisko Vappu on satunnaisesti kärrytellyt ja kävelyttänyt Viiviä koko sen minullaoloajan. Viivi-tiimi kasvaa ja valloittaa! 😂

      PH vaatii vielä hieman lisätreeniä, se nimittäin mäiskii minua kyllä löytämillään kepeillä, mutta ei suostu luovuttamaan niitä vaan tahtoo vetää. Tämän kun kehittää hevosen ratsastajalle selkäänsä ojentamaan raippaan, niin sehän nykäisee raipan kautta kuskin alas.... 😎

      Poista