sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Korpikuusen kannon alla on Viivi-ponin kolo

Siellä on koti ja siellä on peti ja ponilla pehmoinen olo

Tänään lähdettiin mummelin kanssa pitkästä aikaa ihan kahdestaan metsään talsimaan. Usein seurana on joko toinen hevonen tai vähintäänkin lauma koiria, ja joskus kyydissä keikkuu ratsastaja. Silloin kun lähden mummuponin kanssa kahteen pekkaan lenkkeilemään, on riimunnaru yleensä mukana puhtaasti siksi, että ei ole kovin kohteliasta palata tallin pihaan kentän portin kautta vapaana viipottavan ponin kanssa, jos joku työstää siellä parhaillaan hevostaan. Jos uskallan sanoa varmaksi, ettei tallilla ole muita, köpöttelee Viivi silloin tällöin mukanani metsäpoluilla täysin nakuna ilman mitään varustusta. Vastaan kävelyillä on vuosien varrella tullut niin peuroja, irtokoiria kuin omin päin talsivalle ponille naureskelleita marjastajia, mutta luotto on melkoinen sen suhteen että mummeli pysyy kyllä mukanani omin nokkineen siihen saakka, että kohtaamme metsässä eri suuntaan marssivan pyöröpaalin tai harhailevan kauraämpärin. Niin villiksi en heittäydy, että väittäisin ponin valitsevan varmasti seurani ruokailumahdollisuuden ylitse. Tekee se toki usein niinkin, joten jotakin tässä yhteisen matkan varrella on tehty oikein. Usein tasaisilla polunpätkillä edetään myös hölkkävauhtia ponin ravatessa perässä, mutta nyt viimesyksyisten metsätöiden ja yöpakkasten jälkeen paikat ovat vielä sen verran vaihtelevassa kunnossa, että lenkki kuljettiin kokonaisuudessaan kävelyvauhtia.  
















Viivin kanssa tulee puuhailtua täysin kaksin tätä nykyä harmillisen harvoin. Itsensä esimerkiksi lumiaurojen, metsän eläinten ja pelottavien sauvakävelijöiden yläpuolelle rankkaava Viivi on loistava tukihevonen vähemmän itsevarmojen lajitovereiden seuraksi, ja niinpä se käppäileekin tasaisin väliajoin jonkun nuoren tai muuten liukasliikkeisen kaviokkaan kaverina. Kärryillekin löytyy usein juttuseuraa maastolenkeille tai innostuneita pikkukuskeja itse kruisailua kokeilemaan. Agilityä tai kenttäkärryilyä harrastellaan usein samaan aikaan kun joku ratsastaa seurana, ja PR-keikoilla kuljetaan tietenkin melkoisessa väenpaljoudessa. Siksi onkin tajuttoman mukavaa ehtiä aina silloin tällöin hengailemaan ihan kahdestaankin parhaan pienen mörrimöykyn kanssa!

4 kommenttia:

  1. Hevoseläinten sielunmaisemaa on välillä vaikeaa tai suorastaan mahdotonta tulkita, mutta tästä olen 110-prosenttisen varma: tältä näyttää onnellinen poni! Upeita kuvia ja tietysti upea poni, jolla tosin ei montaa samaa geeniä taida olla kuin ns. normaaleilla hevosilla.... :) Koiran sukua on varmaan ainakin mukana, virtahevon ja villisian perimän lisäksi siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä unohtaa karhua, sellaiseksi kun Viiviä on säikähtänyt jo pari marjastajaa. Ja allekirjoittanut itse. Puolustuksekseni sanon että silloin tosin oli erittäin pimeää :--)).

      Poista
  2. Kun luin textiä luulin että ratsastaisit sillä�� mutta on kyllä mahtava poni kun... no kuvista huomaa����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, Viivin ratsastelut jätän suosiolla itseäni huomattavasti pienempien lapsikuskien hommaksi! :D

      Poista