maanantai 10. huhtikuuta 2017

Oodi Suomen vuonisharrastajille: Hevoset 2017

Tampereen Hevoset-messut ovat tältä vuodelta takanapäin, ja jaankin nyt höpinäni niistä kahteen osaan. Ensimmäinen käsittelee itse messuja, ja toinen tarkemmin sieltä mukaan lähtenyttä materiaa. Ensin kuitenkin se tärkein: Tajuttoman hyvät messufiilikset. 


Tampereen messut ovat jo kolmen vuoden ajan olleet minulle yksi vuoden huippukohdista. Henkilökohtainen suosikkini ovat tietenkin olleet vuoden 2015 messut, joissa PH patsasteli näytteillä karsinassa rotuaan edustamassa. Tänäkin vuonna odotettavissa oli kuitenkin poikkeavan mielenkiintoiset messut, kiitos kummivuonisten. Perjantaina tehtiin siis viimeisiä valmisteluja kovalla tohinalla. Viikon mittaan oltiin saatu tallin junnujen ahkeran avustuksen ansiosta talli ja majoitustilat huippukuntoon vieraita odottamaan, ja aikaa jäi jopa huiskaista omatkin ponit läpi viimeiseen kertaan ennen viikonlopun härdelliä. Viivin liikutuksesta huolehti jälleen Varpu, ja itse ehdin sen vuoksi puunata PH'n. Kauniiksi kiillottamisen sijaan operaation perimmäinen syy oli tosin ihan vain se haarovälin jynssääminen, kurakeleillä painiva ja rellestävä PH kun kerää helposti melkoisen määrän savea ja muuta töhnää sukukalleuksiinsa ja alkaa sitten kutista. Perjantai-iltana saapuivat sitten Aitotallin messuvieraat, eli vuonohevostamma Kotalan Glimrende Rosa tiimeineen! Ilta olikin melkoista hulinaa viimeisten viimeistelyjen ja pakkausvarmisteluiden kanssa, mutta ehdittiin siellä onneksi vähän muuhunkin venyä. Roosa-ponin omistajaperheen pikkuisen Laila-tytön kanssa pistettiin vielä illan päätteeksi pullukka Anna-minishettis työskentelemään rehujensa eteen ylimääräisen ratsastustunnin verran ja taputeltiin sitten iltatalli valmiiksi. 


Urhea muistitikkuni Suomen vuonohevosyhdistyksen diaesitys sisuksissaan. Torstai-iltana sain kuulla, että yhdistyksen edellinen slideshow jonka kasasin kaksi vuotta takaperin oli hukkunut matkan varrella teille tietymättömille, joten uutta piti lähteä kasaamaan melkoisella kiireaikataululla. Perjantai-aamuna olisi lähtö tallille, ja sen jälkeen en tietokoneelle pääsisi ennen sunnuntai-iltaa. Jo tässä kohtaa vuonisporukka pisti toden teolla parastaan, sillä kun myöhään illalla pistin sosiaaliset mediat laulamaan ja säntäsin tilaamaan kuvia esitykseen laitettaviksi WhatsAppin vuonisryhmästä sekä kummivuonisten omasta chatista, kasautui koko lähes 150 kuvan slideshow kasaan muutamassa tunnissa. Ja kuviahan löytyi, kun tiesi mistä kysellä! Lopulta edustettuna olivat Suomen vuonohevosharrastajien kuvakokoelmien toimesta myös harvinaisemmat värit, sellaisetkin marginaalilajit kuin työajo, vikellys ja karjanajo vuonohevosen kanssa harrastettuina kuin upeat tunnelmakuvatkin. Olisi nimittäin jäänyt kuvasaldo hieman tylsänpuoleiseksi, jos näytöllä olisi pyörinyt vain ja ainoastaan Aitotallin vuonohevosia toinen toisensa perään. Iso kiitos siis kaikille, jotka kaivelivat arkistoistaan kaipaamiani kuvia monipuolisen lopputuloksen hyväksi!

Lauantai-aamuna kello soi kuuden pintaan. Tallin toimistosta oli onneksi helppo kömpiä pyjamatyyliä edustaen tallin käytävälle tuuppaamaan aamuheinät karsinoihin ja palata sitten omien aamutoimien pariin. Reippaat valkkujunnut ilmestyivät tallille aamuseitsemältä Roosalle lainaksi lähteviä vaunuja vielä viime hetkellä siistimään ja autoa pakkaamaan. Perillä messukeskuksella oltiin hyvissä ajoin, joten yhdistyksen pöytäpaikan sai kasailla kokoon kaikessa rauhassa ennen ovien aukeamista. 


Ensimmäinen messupäivä kului suurilta osin Suomen vuonohevosyhdistyksen ständin takana päivystäen. Ja siinä hommassa ei kyllä voi muuta kuin viihtyä! Mikäs muu sen parempaa, kuin päästä ihan luvan kanssa höpöttämään vuonohevosista tuntitolkulla muille ihmisille, joita aihe oikeasti kiinnostaa! Joka vuosi huomaa myös tietävänsä rodusta enemmän, kuin osaisi alkuun ajatellakaan. Vielä ei ole messuilla tullut vastaan sellaista kysymystä, johon en olisi osannut vastata vähintäänkin tyydyttävästi! Ja on ihan huippua, kun joku oikeasti pysähtyy kysymään rodun historiasta. Tai siitä, missä kaikissa lajeissa vuonohevosia on Suomessa nähty kilpakentillä. Tai siitä, millaiselle ihmiselle oma vuonis sopii. Koska jes, vihdoinkin jotain käyttöä kaikelle sille turhalle nippelitiedolle, jota mieleni perukoilla haudon! Lauantaina tuli tavattua sekä useita vanhoja tuttuja että sellaisiakin naamoja, joiden kanssa olin aikaisemmin puhunut vain netin välityksellä. 
Ohjelmatarjonnan puolesta hankkiuduin katsomaan vain esteluokat, joissa suosikkini olivat luonnollisesti ponit ja suomenhevoset. Eliittinäyttely käyttölajeineen jäi harmillisesti näkemättä kiitos ständillä päivystämisen, vaikka sitä kovasti yritinkin pätkivän liven kautta vilkuilla. Hienosti Hanna ja Roosa kuitenkin kuulemma osuutensa vetivät!


Yhdistyksen pöytää. Kummivuonisten mainoksia löytyi mukava pino ja kummihevostoiminnastakin kyseli usea utelias. Ja ketään tuskin yllätti, että puolueettomana ängin diaesitykseen niin monta Herttuaa, kun suinkin vain sekaan mahtui. On se vain komea otus, ja jokaisen mainoskuvan arvoinen! Pöydällä pääsi selailemaan myös useampaa lehtijuttua joissa kummivuonikset rotuaan edustivat, ja varsinkin Hevosmaailma-lehtiä lähti pari kappaletta mukaan kotiinkin tuliaisiksi päiväkodille vietäväksi. Muuten lauantailta jäi käteen melko mukavat kantamukset, kun otettiin huomioon että rahaa kului yhteensä vain pari hassua euroa. Expossa ihastuttivat ihan erityisesti ihanat pirteät printilliset satulahuovat ja kirkkaanväriset silapehmusteet, mutta pidin kuitenkin pintani.

Messuilta takaisin päästessäni PH odottelikin ihanasti tallissa Janeten parturoitavana, ja lähdettiin vielä iltahämärään kevyelle maastolenkille juniorin kanssa. Ojan ylityksestä tallin pihalta metsäpolulle on tullut PH'lle melkoinen mörkö, mutta tällä kertaa yli päästiin kuitenkin ratsain eikä taluttaen. Edistystä! PH sai jäädä yöksi talliin loikomaan, ja sehän ihastui vastapäisessä karsinassa vierailevaan Roosaan täydellä teholla. Jokin noissa pienissä ja pirtsakoissa Kotalan tammoissa on selvästi pojan mieleen, sillä Roosalle höpöteltiin ja pörhisteltiin pitkin yötä ja aamua kuin Riepulle konsanaan.

kuva c Kirsi Savolainen

Sunnuntain aikataulu ei ollut aivan yhtä julma, ja niinpä sängystä sai kömpiä vasta puoli seitsemältä. Hevosille aamuheinät eteen, ja sitten taas oma olemus ja varustus kuntoon. PH vietti aamunsa Lailaa ja Lailan pehmohevosta karsinansa ovella pusutellen. Messukeskuksella purettiin ja varustettiin kummivuonisten hevosedustus ja laiteltiin talutuspaikka kuntoon. Niken edustaessa kummivuoniksia koko viikonlopun ajan rotuesittelykarsinassa, hoitivat Silja, Line ja Roosa talutuspuolen. Itse päädyin ensimmäiseen vuoroon Roosan rattiin messukeskuksen pihalle kärryttelemään. Mikäpä siinä, vähän urbaanimpi ympäristöhän on mukavaa vaihtelua metsäteihin ja ajokki hurjan hyvätapainen. 


Kyllä näitä maisemia kelpasi katsella. Samoista vaunuista käsin on tullut kuitenkin kurvailtua myös Huldalla ja muutamalla suomipojalla, joten mittasuhteet olivat sentään tutut.


Ajelutusvuoron jälkeen odotti siirtymä takaisin vuonisyhdistyksen ständille paikkoja vahtimaan. Muuten kiireisestä sunnuntaista tuli onneksi nipistettyä yksi tunti ohjelman kuunteluunkin, sillä hevosten ruokintaan pohjaava paneelikeskustelu oli mielenkiintoista kuunneltavaa varsinkin PH'n juottamisvamman vuoksi. Sehän ei juuri sylijuotosta perusta, ja kaikki vesi on parempaa heti jos siinä on liotettu koko iltaheinätukko tai Sällin kuraiset kaviot. Working Equitationia ehdin nähdä viimeisen suorituksen verran, ja 3-vuotiaiden suomenhevosten näyttelyfinaalista pelkän palkitsemisen, mikä harmitti sillä molemmat olisin mielelläni seurannut kokonaisuudessaan. Expoalueella en ehtinyt pyörimään sunnuntaina yhtään enempää kuin sen ajan, minkä vei noutaa tietyt asiat joita olin luvannut ostaa muille. Uudet riimut pihatossa asuville tuntivuoniksille ja Kasperin banaaninamit löytyivät onneksi täsmäiskuilla ilman hortoilua.   


Vilaus Working equitationia, ja ihana Nikke rotukarsinassa näytekappaleena. Messuilla edustavat vuonohevoset olivat kaikki tajuttoman sympaattisia tyyppejä, ja tekivät ehdottomasti kunniaa rodulleen! Niiden takana toimivista ihmisistä voi sanoa vain ja ainoastaan samaa. En pysty kuvittelemaan että näin välitöntä, yhteistyöhaluista ja tiivistä rotuyhteistöä löytyy mistään muualta. Vuonisväki pitää sisällään niin tajuttoman upeita ja ihania ihmisia, ettei sille löydy sanoja. Apua löytyy aina, ja jokaiseen pulmaan löytyy ratkaisu. Stressaavan ja raskaan messuviikonlopunkin keskellä jaksetaan aina nauraa, ja muiden seuraaminen lisää valtavasti intoa ja motivaatiota omaan harrastamiseen. Eihän tämä yksin olisi sama asia. Onnistumisten jakaminen ja epäonnistumisten purkaminen lisäävät harrastuksen mielekkyyttä kumpainenkin, ja näiden ihmisten kanssa kummatkin saa aina tehdä hyvässä seurassa.


Myös kepillisillä vuonohevosilla oli melkoisen kova meno viikonlopun aikana. PH'n nimikkokeppari pääsi kosiskelemaan keppari-Roosaa morsiamekseen, ja Aitotallin uskollinen maskottikeppihevonen Höpinä ryhtyi Lailan kumppaniksi keppiskilpakentille. Sieltähän se ensikertalainen sitten pokkasikin näppärän kuskinsa kanssa Pirkanmaan keppihevosten kouluratsastusmestaruuden hopeaa ja näyttelysijoituksenkin. Viikonlopun mittaan nakuna taukotupaa vuosien ajan koristaneen Höpinän päähän ilmestyivät tyylikkäät timanttikoristeiset suitsetkin...


Ja niinhän siinä kävi, että Höpinä lähti Lailalle ylläpitoon kilparatsuksi kehittymään, ja Aitotallin maskotin virkaa jäi pitämään Roosa. Nyt on keppi-PH'lla tyttökaveri, vaikka oikea joutuukin elämään mälsästi poikamiesporukassa!


Haukotus! Sunnuntaina kotiutumisen jälkeen sovitettiin vielä nopeaan sunnuntain ainoa kotiintuominen, PH'n huippuhienot uudet ohjat joihin paneudutaan paremmin toisessa postauksessa. Väsyttihän sitä allekirjoittanuttakin, mutta illan mittaan hoidettiin silti vielä talli ja purettiin viikonlopun välineistö takaisin paikoilleen. Vielä näin maanantaina yhden hyvin nukutun yön jälkeenkin yhä jalka painaa ja olo on jokseenkin kulahtanut, mutta hetkeäkään en kyllä loistavasta viikonlopusta vaihtaisi! Näiden ihmisten kanssa ja näissä merkeissä jaksaisi vaikka toisen samanmoisen heti perään.

Ei siis muuta kuin ensivuoden messut kalenteriin ja odottamaan. Vielä jonain päivänä minun haavekuvissani PH on se, joka pistelee menemään Hankkija-areenalla isänsä kavionjäljissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti