keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Pikakuulumiset ja messusuunnitelmat


Tuhottomassa kevätkiireessä sekä kirjoittaminen että kuvaaminen ovat päässeet jäämään. Tätä postausta kuvittaakin upea skaala puhelinkuvia, joissa lihava poni syö heinää. Tai laittaa nenunsa kameraan. Eipä siis muuta kuin aloitetaan. Ohjelmassa todella tiivistetyt kuulumiset ja ensi viikonlopun messumeiningit.




Kultapoikani PH on viimeisen kuukauden aikana todistanut itsensä varsin kelvollisena maastoratsuna. Aikaisemmin pojalla on turvallisen maastoiluseuran puutteessa maastoiltu harmillisen vähän. Laitumelta käsin ollaan kyllä päästy kulkemaan pitkin tasaisia metsäteitä ilman mitään ylimääräistä hulinaa, mutta kotoa käsin metsäpolkuja on käyty kokeilemassa ratsastaja selässä vain kerran. Taluttaen ollaan toki kuljettu siellä sun täällä tasaisin väliajoin. 
Nyt PH ja Sälli ovat kuitenkin olleet yhdessä oikealla nuorten poikien tehomaastoilukuurilla. Lylleröinen nautaeläimeni kapuaa kyselemättä jyrkätkin ylä- ja alamäet Terälahden kivikkoisissa metsissä, kahlaa ojien ja lätäköiden lävitse, ylittää maltillisin loikin puunrungot ja ojat ja etenee hallitusti ja kuskia kuunnellen kaikissa askellajeissa. PH'lla maastoilu on satunnaisista pienistä nössön nautaeläimen säikkyhepuleista ja mielenkiintoisista rymyämisratkaisuista huolimatta ehdotonta terapiaa. Pelkuroidessaan se turvautuu ihmiseen ja hevoskaveriin, ja sokeakin näkee, miten poni nauttii marssiessaan mäkisissä ryteiköissä kuin paraskin viikinkiratsu. Kenttähommissakin on lihasmassan lisääntymisen myötä näkynyt mukavaa kehitystä, ja käynnin ja ravin kokoaminen alkaa jo sujua pätkittäin oikein kivasti. 





Viivi on omalta osaltaan myöskin urheillut mukavan aktiivisesti. Vapaasta heinästä rajoitettuun ruokintaan siirtyminen on sujunut paljon paremmin kuin uskalsin odottaa, sillä vaikka mummo yhä osaakin ajoittain olla kiukkuinen kuin herhiläinen kokiessaan tulleensa näännytetyksi, on sen järjetön maha alkanut jo hieman kapenemaan. Iloni siitä, miten hyvissä ajoin Viivi kerrankin poisti talviturkistaan, oli tosin ennenaikaista. Muutaman hallayön jäljiltä poni on taas oikea puhveli, joten voi olla että klippaukseen päädytään sittenkin myös tämän kevään hätävaravaihtoehtona. Mummeli on kipittänyt ahkerasti ajotunneilla joka toinen viikonloppu ja toiminut lisäksi Varpun ajokkina lähes viikottain. Täpäkästä luonteestaan huolimatta mummeli tietää kyllä milloin pitää käyttäytyä hevosiksi, ja niinpä 8-vuotiaan tarmokkaan pikkukuskin uskaltaakin huolehtimatta jättää harjailemaan ja ajamaan vanhusta samalla, kun itse yrittää saada kiinni kasautuvia tallitöitä. Melkein voisi kuvitella, että hevoset syövät, juovat ja kakkaavat samaa tahtia, kuin minä ehdin ruokkia ja siivota. Viivi on loistanut jälleen myös agilityssä jumppaillen, ja vipeltänyt Mirkun toimesta liinan päässä muutamaan otteeseen, jottei turhia liikkumattomia päiviä pääse kertymään. 
Kevään ja kiimojen myötä mummelilla on ollut varsin omintakeisia päähänpistoja jo jonkun aikaa, joten nähtäväksi jää ihmetelläänkö tällekin kesää mysteeristä mielikuvitustiineyttä. 



Lunan kanssa ollaan sekä maastoiltu ahkeraan rouvan kevätpärinöitä pois päiväjärjestyksestä että päästy vaihtelevalla menestyksellä ottamaan kevään ensimmäisiä hyppyjä ennen kisakauden alkua. Maastossa ollaan viipotettu sekä kaikilla varusteilla että pelkällä riimulla, vaihtelevasti erimittaisia lenkkejä niin lyhyemmistä metsäpolkukiipeilyistä reippaampiin laukkapätkiin pitkillä hiljaisilla metsäteillä. Pylly on lentänyt siihen tahtiin, että kuskina on saanut silloin tällöin istuskella irokeesiharjan seassa ja miettiä elämän tosiasioita aivan uudesta näkökulmasta. Kyydissä olen kumminkin pysynyt, ja muutaman reilumman lenkin jälkeen alkoi muorinkin energiataso laskeutua normaalimpaan suuntaan. Kauden ensimmäisten estehyppyjen mentyä tajuttoman hyvin ja toisten taas todella tökkivästi ei auta muu kuin jäädä jännityksellä odottamaan, miten AitotalliCupin ensimmäisessä osakilpailussa käy. Ennen sitä pitäisi näyttäytyä kouluaidoissakin, mutta sen suhteen olo on ehkä hieman itsevarmempi. 


Muut nelijalkaiset ansaitsevat erityismaininnan siitä, että mökkeilivät urheasti muutaman päivän mittaisen loman verran. Ilari tosin mulkoili jäällä lipsuvia seuralaisiaan turvallisesti laiturilta käsin.


Häntäkin joutui mukaan mökkeilemään. Valjaslenkit mökin ympäristössä olivat melkoista tuskaa allekirjoittaneelle, joka rymysi pitkin puskia vuorotellen sinkoilevan ja kuollutta leikkivän hännättömän pälliäisen perässä.


Kunniamaininta Lillille. Elämäni koira ja uskollisin ystäväni täytti mökkiretken aikana jo hulppeat yksitoista vuotta. Toivottavasti tallataan samaa matkaa vielä pitkän pätkää. Nyt tämä arvonsa tunteva lohikäärmeleidi on kulkenut vierelläni puolet elämästäni, joten Lillitön elämä on ajatuksena melkoisen puistattava.

Sitten vielä ne messusuunnitelmat!
Tampereen Hevoset-messut pidetään 8-9.4 eli tämän viikon viikonloppuna. Normaalin messuhälinän ohella meikäläistä näkee lauantaina Suomen Vuonohevosyhdistyksen ständillä rotua mainostamassa ja sunnuntaina taas messualueen pihalla huippumahtavan Kummivuonis-tiimin kanssa tarjoamassa halukkaille vuoniskyyditystä. Tervetuloa siis moikkaamaan! 
Rotukarsinassa Kummivuoniksia edustaa koko viikonlopun ajan Ny Vestergårds Niclas. Sunnuntaina talutusratsastusta tarjoavat Lökke Line ja Langthjems Silja. Kotalan Glimrende Rosan löytää lauantaina esittelemästä käyttöluokkia eliittiponinäyttelyn ohjelman yhteydestä ja sunnuntaina ajeluttamasta halukkaita talutusratsastuksen yhteydessä. Kortensa kekoon kantavat myös Aitotallin ahkerat valmennusryhmäläiset!


Messuilla nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti