keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kummihevoskauden päätös

Helmikuusta lähtien PH ja Luna ovat toimineet tunnollisina kummihevosina Terälahden päiväkotilaisille. Ponit ovat tervehtineet päiväkotilaisia kirjeellä ja valokuvilla noin kerran kuussa ja itse olen vieraillut päiväkodilla kahteen kertaan itse ja kertaalleen kunnia-kummiponina toimineen Viivin kanssa. Huippumahtava Kummivuonisporukka on tehnyt hommia messuedustuksen eteen, ja kummivuonikset ovat näyttäneet naamaansa jopa useiden lehtien sivuilla. Itse PH'n ja Lunan kannalta tärkein osuus kummihevosen toimenkuvasta koitti kuitenkin eilen, päiväkotilaisten saapuessa koko joukolla tallille kummihevosiaan tapaamaan. Lunalla vastaavasta toiminnasta on toki suosittuna tuntihevosena kokemusta vino pino, vaikka reissaamista stressaava tamma ei keikkoja oman tallin ulkopuolella teekkään. PH on näyttänyt naamaansa kertaalleen Tampereen Hevoset-messuilla, mutta silloinkin turvallisesti messukarsinan kaltereiden sisäpuolelta käsin.


PH otti päiväkotilaiset vastaan tyylikkäässä Hevarin lahjoittamassa kummihevosriimussaan.




PH'n aikaisempi lähikosketus lapsiin on koostunut muutamasta yksittäisestä muksusta, jotka ovat pysähtyneet rapsuttamaan ponia pesukarsinalla. Niinpä pientä jännitystä oli ilmassa sen suhteen, kuinka juniori osaisi ylläpitää käytöstapojaan hälinässä. Ja osasihan se, aiheellisesti luotin! PH tunki epäröimättä korvat höröllään päänsä parveilevien pikkulasten halailtavaksi ja siliteltäväksi, aiheuttaen nauruhepuleita nuolaisemalla muutamaa epäonnista. Kun hälinä kävi liian hurjaksi, peruutti poni askeleen, henkäisi muutaman sekunnin ja palasi sitten ihailtavaksi. 


PH sai esittää myös muutaman oman bravuurivenytyksensä ja esitellä vinkeitä raitajalkojaan. Tätä nykyä poika kumartaa jo niin näppärästi, että korvien väli painuu kevyesti maata vasten!




Lunaa kaikki halukkaat lapset pääsivät harjaamaan vuorotellen ratsastuskuntoon, ja muutama innokas kokeili myös kavioiden putsaamista.


Luna suhtautui pestiinsä tapansa mukaan viilipyttymäisen rauhallisesti ja huomiosta nautiskellen.




Kentällä vuoroaan odottavat pikkuratsastajat saivat ensin muutaman minuutin pikakatsauksen siihen, mitä kaikkea Lunan kyydissä voi tehdä täysin vailla huolta tai hermoilua. TET-harjoitteluun tallille sopivaan aikaan osunut Saara joutui päiväkotilaisten eteen mallinukeksi ponin selkään esittämään nopean pikajumpan.




Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun tunneilla loppujumpissa kaiken maailman selässä vääntyilemiseen tottunut Saara sai innokkaalta lapsiyleisöltä raikuvat aplodit esimerkiksi ponin kyydissä makaamisesta ja selässä seisomisesta. Luna on tätä nykyä niin rutinoitunut hieman vikellyshenkisten jumppatuntien luottopuksutin, että se ei juuri välitä siitä, mitä selässä tapahtuu


Kaikki halukkaat pääsivät tietenkin vuorollaan Lunan kyydittäväksi pienelle kierrokselle.



Luna edusti talutustoimissa tyylikkäänä Playsson.netin sponsoroimissa T-stablen ihanissa grippiohjissa! Allekirjoittanut himoaa näitä parhaillaan myös keltaisina. Talutusratsastusten suhteen olen siirtynyt Lunan kanssa satulan sijaan täysin kahvavyön käyttöön. Jalustimet hihnoineen eivät pääse aiheuttamaan vaaratilanteita ollessaan väärän pituiset, ja kahvoista saa napakan otteen pienempikin kyytiläinen.







Luna ansaitsi ansioituneella toiminnallaan luonnollisesti myös reilun pinon ruisleipäpalasia.



Tämän tapaamisen myötä päiväkotilaiset suuntaavat kesälomailemaan, ja kummihevoset saavat nekin keskittyä muuhun kesäkauden ajan. Syksyllä jatketaan samoissa merkeissä!

Tästä kummihevoskaudesta kiitämme koko Kummivuonisten taustajoukkoa, kaikkia sponsoreitamme sekä luonnollisesti projektiin mukaan lähtenyttä Terälahden päiväkotia!

Kummivuonisten sponsorit löydät Kummivuonisten Facebook-sivulta.
Toisena työparinani kampanjassa toimivan Lunan omistaa Aitotalli

torstai 18. toukokuuta 2017

Duosta trioksi

Ihan jo sillä, että tätä blogia selailee taaksepäin, pääsee sivusta seurailemaan PH'n elämää muutamassa erilaisessa laumakokoonpanossa. Käydäänpä siis nopeasti lävitse millaisissa porukoissa pulska ponipoika on elämänsä varrella asustellut.
  • Ensialkuun PH luonnollisesti asui emänsä Lunan sekä vuotta vanhemman täyssiskonsa Höpinän kanssa samassa laumassa muutamien aikuisten tammojen kanssa.
  • Vieroituksen jälkeen PH muutti pihattoon isänsä Possun, isovelipuolensa Eemelin sekä muutaman aikuisen ruunan kanssa. Tässä laumassa se eli silloin, kun minä aloin hoitaa sitä sen käännyttyä juuri kaksivuotiaaksi.
  • Possun ja Pullan muutettua pihatosta öiksi talliin, PH asui jonkin aikaa pihatossa suomenhevosruuna Jymyn johtamassa laumassa vuonohevosruunien Eemelin ja Hupun kanssa. 
  • Kaksivuotiskesällä PH lähti orilaitumelle Sällin ja Sällin ikäisen quarter-orivarsa Larryn kanssa. 
  • Tämän jälkeen jatkui PH'n ja Sällin yhteiselo, mutta syksyllä Larryn sijaan poikien lapsenvahdiksi muutti järkälemäinen pv-ruuna Orion, päätarkoituksenaan hiljakseen oriutuvien poikien kurissa pitäminen. Tämä toimikin loistavasti, ja nuoret jannut olivat oikein nöyrää poikaa.
  • Kolmevuotiskesänsä PH laidunsi kahdestaan Sällin kanssa. Pojat olivat Orionin vallan jäljiltä erittäin tasavertainen pari, jossa kumpikaan ei selvästi pomottanut toista. 
  • PH'n kolmevuotissyksyllä tuolloin 1-vuotias suomenhevosori Voima muutti Aitotallille PH'n ja Sällin tarhakaveriksi. Poikien leikit olivat kuitenkin sen verran meneviä, että Orion ja Jymy saivat mennä sekaan lapsenvahdeiksi menoa hillitsemään. PH ja Jymy ottivat toden teolla yhteen, joten PH päätyi arestiin yksilötarhaukseen. 
  • PH tarhasi muutaman kuukauden ajan yksikseen, palaten sitten talvella yhteen Sällin ja Voiman kanssa Orionin ja Jymyn siirtyessä omaan tarhaansa. Yksiökauden aikana PH selvästi aikuistui siinä määrin, että takaisin laumaan palatessaan se pyrki selvästi nuorempien orien johtajaksi. 
  • Nelivuotiaana PH laidunsi Sällin ja Voiman kanssa koko kesän lävitse. Orionia yritettiin samaan laidunlaumaan, mutta se mokoma otti ja karkasi laitumelta niin, että pääsi takaisin tallille tekojaan miettimään. Sälli hätyytteli ajoittain PH'n pomoasemaa. 
  • Viisivuotiaana PH jäi alkuvuodesta tarhaamaan kahteen pekkaan Sällin kanssa Voiman joutuessa pitkään karsinalepoon ja sitä seuraavaan varovaiseen tarhailuun. Sälli ja Voima kumpikin ruunattiin lopputalvesta.
Tästä tilanteesta lähdettiin siis viikon alussa. 




Ensimmäisenä askeleena PH erotettiin omaan tarhaansa pariksi päiväksi.



Tässä kohtaa Sälli ja Voima pääsivät kaveeraamaan uudestaan usean kuukauden katkon jälkeen, ja PH tunnettuna pomottajana odottamaan vuoroaan. Nuorempien poikien yhdistäminen sujui loistavasti ilman minkäänlaista kärhämää. Kun Voima ja Sälli tulivat toimeen täysin ongelmitta, pääsi PH yöksi talliin Voiman viereiseen karsinaan. Yön ajan vinkuminen ja puhkuminen kaltereiden välistä kun helpotti mukavasti ensihuuruja uudelleentutustumista varten.


Ensimmäinen koko kolmikon tutustumiskerta alkoi hieman hapuillen, ja jäikin sitten varsin lyhyeen. PH innostui Voimasta niin kovasti, että jahtasi Sälliä pois ja pyrki omimaan Voimaa täysin itselleen. Tilanteen kehittymistä ei kuitenkaan ehditty seurata edes tuntia, ennenkuin PH innostuksissaan kolhaisi vehkeensä johonkin, ja joutui vetäytymään talliin huuhdeltavaksi ja tutkittavaksi. Säikähdyksellä ja pintanaarmulla selvittiin, ja seuraavana päivänä edessä oli uusi yritys.


Toinen kerta olikin jo aivan toista maata, kun pahimmat pörinät oli pöristy edellisenä päivänä. Sälli väisti ensialkuun varmuuden vuoksi varsin suurieleisesti alta pois, ettei PH turhaan komentelisi, mutta jo muutaman tunnin kuluttua koko kolmikko mahtui heinille samaan aikaan ja PH torkkui tyytyväisenä makuultaan tarhassa. Tänä aamuna Sälli ja Voima saivat nyhjätä jo täysin kiinni toisissaan, eikä PH korvaansa lotkauttanut. Uutuudenviehätys karisi nopeasti, ja PH keskittyi kaikessa rauhassa hyysäämään koko hurjaa laumaansa kerralla. Rapsuttelua nähtiin kaikkien kolmen välillä päikseen, eikä kenestäkään löytynyt uusia kolhuja.




Näillä näkymin siis kolmikko on taas koossa, ja pääsee kesälaitumille yhtä matkaa. Ja sehän sopii, mikään ei nimittäin liikuta laiskaa voipullaa yhtä hyvin, kuin aktiivisemmat suomipojat atleettisempine koipineen. 

Sitten vielä minipikakertaus muiden ponien kuulumisista:


Luna suoriutui AitotalliCupin toisessa osakilpailussa loistavasti, vaikka edeltävät valmennukset menivätkin kuskin ansiosta miten kuten. Kaksi 0-0 rataa ja hyväntuulinen poni. Tämän jälkeen ollaankin sitten vain köpötelty kevyesti ja käyty hyppäämässä yksi hyvin mennyt extempore-estetunti. Hyvällä mielellä eteenpäin!


Viivi on valmistautunut ahkerasti laidunkauteen päivittäisillä syöpöttelyretkillä ja kevyttä liikuntaa harrastellen. Lähiaikoina olisi tarkoitus myös rukata ponin ajovarustusta että uskallettaisiin taas kärrytellä enemmän maastossa, mummon kesäkuntoprojekti kun on edennyt niin hyvin, että valjaat uhkaavat valua päältä pois epätasaisessa maastossa. 

Kuun lopussa kummihevoset Luna ja PH pääsevät tapaamaan kummilapsiaan livenä tallivierailun yhteydessä, ja Viiviä odottaa vielä muutama ajokeikka ennenkuin kesälaitumet kutsuvat. Laitumiakin pitäisi rakentaa, joten tekemisenpuutetta ei pitäisi tulla.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Ratsastan äitini ansiosta

Äitini suomenhevostamma Villiisa "Sissi"

Lapsena aloitin ratsastuksen siksi, että hevosia pitkään harrastanut äitini vei minut mukanaan tallille. Sopivan tilaisuuden tullen aloitin ala-asteella tunnit ratsastuskoululla, autolla kyydittynä tietenkin. Yhdessä käytiin myös ensimmäisen "vuokraponin", russ-tamma Olivian luona. Ensimmäinen kosketus kirjoista ja Lena Furbergin piirustuksista ihailemiini vuonohevosiin tuli sekin silloin, kun äiti vei minut Anjalan ratsutilalle, jossa sain irtotunnille ratsukseni vuonohevostamma Samban. Kotiin kerääntyi hevoskirjoja yli hyllykapasiteetin, Schleich-hevoskokoelma asui vaarin rakentamassa tallissa oikeine pienine karsinoineen ja saranallisine ovineen. Postilaatikosta löytyi tasaisesti sekä Hevoshullu että Villivarsa. Arvata voi varmaan, ettei näistä mikään ollut lähtöisin lapsen omista tienesteistä. 

Kun perheen ensimmäisen oman hevosen hankinta tuli ajankohtaiseksi, olisin minä kelpuuttanut vain ratsastuskoulun suosikkiponini Eetun tai vuonohevosen. Ei mennyt läpi, ja niinpä perheeseen liittyi äitini valitsema suomenhevostamma Loukku. Lapsen silmin entinen ravuri joka oli ulkonäöltäänkin melkoinen harmaavarpunen ei ehkä ollut aivan yhtä uljas peli kuin se pieni, keltainen suosikkiponi, mutta ensihevosen tehtävän Loukku suoritti täydellisesti. Äärettömän kiltti ja hyvähermoinen hevonen opetti vuosien aikana lajista paljon, vaikka ratsastusharrastus sitten yläasteen puolella jäikin. 
Seitsemän vuoden täyden ratsastustauon jälkeen uudestaan satulaan kiipeäminen olisi voinut olla muutenkin jännittävälle ratsastajalle melkoinen kynnys. Sitä täyttä seitsemää vuotta ei tosin saatu pidettyä taukoa, kun keskimäärin kerran vuoteen äiti houkutteli minut kokeilemaan sen hetkistä hevostaan. Hevosettomiin vuosiini mahtui siis lopulta useampi ratsu. 

Kun tammikuussa 2014 aloitin ratsastuksen uudestaan, ei lapsuusaikaisista ratsastusvälineistä luonnollisesti ollut jäljellä enää mitään. Ei siis muuta kuin vilkaisu tyhjään lompakkoon, ja soittamaan äidille. Olisiko mennyt muutama päivä, kunnes äiti ajeli Aitotallin pihaan ja kärräsi minulle varastoistaan kypärän, ratsastuskengät, heijastintakin (jonka taskusta löytyi 50e seteli, hah!) sekä maailman parhaat ratsastushousut. Näistä mainittakoon, että takki ja housut (jo lähes puhki kuluneet) ovet olleet käytössä tänäkin talvena. Kypärän halkaisin useaan kappaleeseen Pullan selästä aitaan heittäytyessäni ja uskollisesti palvelleet kengät kuluivat ennen viime joulua pohjistaan puhki. 

Kun äitini saman vuoden kesällä muutti, päätyivät äidin aikaisemmin omassa pihassa asuneet hevoset Aitotallin asukkaiksi. Hevoset on tosin väärä sana, kun kyseessä olivat Puppe, mastodontin kokoinen nuori connemara, sekä Viivi, polvenkorkuinen pyhällä vihalla täytetty virtahepo. Tämä tarina on kuultu ennenkin: lyllerö ponimuori todisti itsensä monipuolisena turbomummona, kun urheat tuntilaislapset kapusivat sen selkään ja herättivät henkiin varastossa homehtumaan päässeet valjaat. Kun Viivin pesti leiriponina oli kunnialla taputeltu ja syksyllä koitti aika suunnata turpa kohti äidin uutta kotipaikkaa, jättäytyi Viivi kuormasta. Kun olin nelijalkaisen sielunkumppanini kohdannut, ei äitini minua siitä julmasti erottanut.

Viimeisten vuosien varrella äiti on aina tarpeen tullen tullut hätiin, kun sellainen on hevosten kanssa kohdattu. Viivi-ponille on kiireaikataululla kärrätty uusia, uljaita varusteita TV-esiintymistä varten, ja itse olen verottanut äitini kypärävarastoa useaan otteeseen aina kuupallani maata kynnettyäni. Kun ennen joulua ilmoitin, että se samainen Eetu-poni, jonka luokse äitini oli nurisematta kärrännyt minua ratsastustunneille vielä Loukun ostamisen jälkeenkin, asuu tätä nykyä ratsastuskoululla Kouvolassa, en kohdannut vastalauseita. Ajomatkaa useampi tunti suuntaansa, ja kyselemättä lähdettiin jälleen matkaan kuskaamaan jälkikasvua ihanaisen Eetun luokse. Tämän reissun jälkeen tiedän senkin, että jos ensirakkauteni vielä joskus kaipaa muuttoa nykyisestä loistavasta kodistaan eläkepäiville, olen minä se, jolle sitä ensiksi tarjotaan. Ja sehän on tietenkin selvä, että jos joskus vielä suunnataan Eetua noutamaan, lähtee äiti valittamatta kuskiksi.

Tätä nykyä hevoset on se asia, joka tuo minun elämääni eniten sisältöä. Ilman niitä en tietäisi, mitä tekisin tai missä olisin. Sen kumminkin tiedän, että omin päin en tämän harrastukseen pariin olisi alun perin päätynyt, enkä varmasti myöskään uskaltautunut aloittamaan uudestaan.

Mutta mulla onkin maailman paras harrastus ja maailman paras äiti! 

Oman erityismainintansa arvoisia ovat tietenkin myös Anja-mummini sekä jo edesmennyt Fiia-mummuni, jotka ovat kumpikin yhtä lailla tukeneet hevosharrastustani elämäni varrella.

Hyvää äitienpäivää siis kaikille lukijoille jotka ovat äitejä, lukijoiden äideille, sekä tietenkin myös niille nelijalkaisille äideille. 


Lilli&Luna 




Tässä kuussa on muuten juhlittu jo myös syntymäpäiviä! 3.5 Viivi täytti kunnialliset 20 vuotta, ja 11.päivä Lunalla kääntyi mittariin 18 vuotta.

torstai 4. toukokuuta 2017

Mielikuvitusleikki: Roolit vaihtuvat!

Tämä postaus eroaakin aika reilusti normaalista kirjoituksistani. Tällä kertaa tutustutaan nimittäin siihen, millainen minä olen hevosena. Sekä tietenkin siihen, millaisia ovat PH, Viivi ja Luna ihmisinä! Aihetta sivuttiin Ride love laugh-blogissa ja siitä jälleen kerran pohdintojen pariin palanneena päätin vihdoinkin kirjata nämä visiot ylös muidenkin nähtäväksi.
(Säälikää tosin sen verran, etten ole piirtäjänä mikään suuri mestari, ja aikaakin näihin havainnollistaviin teoksiin käytettiin viitisen minuuttia per nokka ;--) )



Nelli on suuri, sekarotuinen kylmäveriponi. Oranssihtavat jouhet ovat paksut, mutta aina takussa ja tiellä joten ulkonäöllisesti kaikki on jo menetetty. Väritykseltään auttamattoman paksu, töppöjalkainen ja pörröinen Nelli-poni on vaaleanrautiaiden laikkujen täplittämä. Pääasiassa seurallinen ja käytökseltään siedettävä Nelli on laiska eikä sovellu ratsuna juuri mihinkään laahustavan talutusratsun toimenkuvaa vaativampaan. Parhaiten kroonisesti turvottelevista jaloistaan ja herkästä vatsastaan kärsivä Nelli onkin seuraponin virassa. Pihattoon mukavuudenhaluinen turrikka ei kuitenkaan sovellu, vaan kaipaa tallin mukavuuksia. Nelli saa omistajansa repimään hiukset päästään olemalla samaan aikaan sekä nirso että herkästi lihova.


Viivi on vireä turbomummo, joka kauhistuttaa kanssaeläjiään räikeällä tyylillään. Viivi itse kokee olevansa ikuinen teini, ja ahtaakin makkaransa hetkeäkään häpeilemättä uusimman malliston nuorisotrendeihin, jahdaten härskin avoimesti itseään puolet nuorempia miehiä. Näitä adoniksia Viivi tietenkin kosiskelee kuntosalilla, jonne tämä saapuu kirkuvan pinkeissä joogapöksyissä ja limenvihreässä urheilutopissa. Helposti tulistuva ja tappelun tohinaan mukaan lähtevä Viivi on helposti lepyteltävissä ruualla, ja kaikenlaiset makeat herkut ovatkin tie itsetietoisen matamin sydämeen. Viivi ei pelkää haastaa riitaa itseään isompien kanssa, ja kykenee peittoamaan kookkaammat vastustajat leikiten niin kädenväännössä kuin pikajuoksussakin iässä, jossa monet ikätoverit katselevat jo rollaattorimainoksia. Aikanaan Viivi tulee ajamaan vanhainkodin henkilökunnan hulluksi kuningatarkohtelua vaatimalla. 
Viivin motto on 'Mitä enemmän painan, sitä enemmän minussa on rakastettavaa.'


Luna on lempeä kotiäiti, josta kaikki naapuruston lapset ovat kateellisia, vaikka omaa jälkikasvua äidin ylenpalttinen höveliys usein hävettää. Pyöreä, pullantuoksuinen Luna ottaa epäröimättä hoiviinsa myös kaikkien muiden mukulat, ja haaveilee todellisesta suurperheestä. Erityisen ihastunut Luna on pieniin vauvoihin ja taaperoihin. Lapsiaan kohtaan holhoava ja kanaemomainen Luna on monen poikansa ystävän päiväunien kohde ollessaan yhä eläkeiän kynnykselläkin kaunis ja kutsuva kodinhengetär. Villissä nuoruudessaan kaunis, muodokas Luna on kietonut pikkusormensa ympärille miehen jos toisenkin, eikä ujostele kertoa villin vivahteikkaita tarinoitaan uteliaalle nuorisolle. Luna ei viihdy yksinhuoltajana, ja niinpä käsikynkästä löytyykin aina jonkinsorttinen miehenpuolikas, vaikka nämä isäpuolet ovatkin aina silloin tällöin vaihtuvaa sorttia. Hyväntahtoinen Luna nauraa blondivitseille tajuamatta, että ne on kohdistettu häneen itseensä.


PH on öykkärikuoren alla piileskelevä herkkä ja epävarma nuorukainen. Nuorempana raamikas ja huomion keskipisteenä viihtynyt PH tottui olemaan kaveriporukkansa kookkain ja kovin kundi, ja niinpä olotila on tätä nykyä varsin ristiriitainen. Pienestä, punapäisestä rimppakinttu-Sällistä on kasvanut liikuntatuntien tähti joka naurattaa naisia vähät välittämättä lyhyestä varrestaan, ja ennen hiljaisena isompien kavereidensa varjossa perässä pysytellyttä, yllättäen pitkäksi ja komeaksi humahtanutta Voimaakin saa tätä nykyä katsella reilusti ylöspäin. Pikkukoviksen imagoon tottunut PH on joutunut toteamaan olevansa pieni ja paksu, ja joutuvansa sen takia tätä nykyä pulaan liikaa öykkäröidessään. Isottelevaa ja pomottavaa julkisuuskuvaa ylläpitävä PH on todellisuudessa nössykkä mammanpoika, joka viihtyy kotona äidin leipomuksia mussuttamassa. 
PH pelkää julkista liikennettä ja kauniita, pitkiä mallimaisia naisia. PH on lääpällään rinnakkaisluokkaa käyvään pieneen, pirtsakkaan ja sporttiseen Riepuun. Pojan suurin salaisuus on kuitenkin se, että suljettujen ovien takana pusuttelua treenataan niiden parhaiden poikakavereiden kanssa. Ihan siis vain siksi, että sitten ei möhlitä, kun joskus päästään oikeaan tyttöön käsiksi. 


Onpahan saatu taltioitua jonnekkin nämä kummalliset päähänpistot, joita on vuosien aikana tullut naurettua ja pyöriteltyä tallilaisten kanssa monet kerrat. Samanlaiset kuvaukset löytyy mielen perukoilta nimittäin tallin jokaisesta kopukasta... 

Tämä toimikoon samalla haasteena muille bloggaajille! Millaisia ihmispersoonia teidän hevoskaverit ovat? Entä millainen itse olisit kaviokkaana?

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappuajan fiiliksiä

Näitä onkin sen verran laajasti muutama sananen sieltä ja täältä, että keräillään ne neljään omaan kategoriaansa ettei ajatus pääse harhailemaan ihan niin pahasti kuin se muuten saattaisi hyvinkin tehdä. Kuvituksena toimivat uskolliset puhelinkuvat, kännykkä kun kulkee vaihtelevissakin säätiloissa mukana huomattavasti kunnon kameraa uskollisemmin. 

PH


PH on ollut viimeiset viikot kaikin puolin loistava. Kevättalven kevyemmän jakson jälkeen pojasta on löytynyt aikaisempaa paremmin puhtia uusien hommien opetteluun, ja nyt ponia on ihan rehellisesti hetkittäin vaikea uskoa samaksi pallukaksi, jonka kanssa vielä muutama kuukausi takaperin puuhastelin. Erityisesti laukkatyö on aivan eri tasolla sekä kentällä että maastossa verrattuna alkuvuoteen. Myös se hankalampi oikea laukka nousee suurimman osan aikaa ongelmitta, ja voimaa riittää pinkomiseen myös ylämäkiin sekä pidempiin laukkatehtäviin aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Kokoamista ja lisäämistä ollaan kumpaakin päästy lisäilemään lyhyinä pätkinä liikutukseen, ja ponista on löytynyt aivan uudenlainen, vapaaehtoinen vaihde etenemiseen. Ilman satulaakin ollaan käyty ensimmäistä kertaa lävitse kaikki askellajit, kun aikaisemmin satulatta oltiin testailtu vain hieman käyntiä. Kouluhommissa PH testaili kertaalleen myös isänsä vanhoja kankisuitsia, eikä ollut niistä moksiskaan.


Vähän ennen vappua säätilat olivat niin kertakaikkisen keväiset, että jopa PH ja Sälli saivat ulkoloimet niskaansa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015 talven. Märkä loskainen lumipyry kun tekee ikävää jo talvikarvansa lähes täysin pois ohentaneille kaviokkaille, vaikka kuinka oltaisiinkin nakuna ulkoiluun totuttu. Kuivatus- ja kuljetusloimiahan PH käyttää siinä missä muutkin, mutta ulkoloimille ei paksussa karvassa olevalle, suojaisassa metsätarhassa asustelevalle pötikälle ole ollut mitään tarvetta aikoihin. Nyt kelit ovat onneksi lämmenneet ja poikien tarha saanut jokakeväisen konesiivouksensa, joten PH pötköttelee jälleen mielellään ulkona aurinkoa ottamassa. PH on ehdoton makuulla nukkumisen puolestapuhuja, ja sen löytääkin kumosta kuorsaamasta niin karsinasta, tarhasta kuin laitumeltakin useita kertoja viikossa.


Maastossa PH on petrannut menemistään sen suhteen, että kulkeminen sujuu nykyään myös jonon nokassa sekä yksin ilman Sällin seuraa. Vieraan hevosen kanssa lenkille lähtöä ei olla vielä varmuuden vuoksi kokeiltu, mutta kentällä poika on nyt pariin kertaan pitänyt päänsä mukavasti meneillään olevassa tehtävässä kentällä kulkevien muiden ratsukoiden sijaan. Tietenkään pelkkää positiivista oleminen ei parhaimmillaankaan voi olla, joten tämän hetken ongelmakohta onkin sitten taluttaminen. Ei senkään suhteen nähdä mitään dramaattisia kevätjuhlaliikkeitä tai muita suuria örvellyksiä, mutta kevään myötä nuorelle orhille on jälleen herännyt tarve katsella maisemia siinä käppäillessä. Tammoille hörähdellään heti kun taluttajan huomio herpaantuu, ja jos hommaa ei kiellä alkuunsa, alkaa poni hienovaraisesti kokeilla, saisiko kävellä hieman reippaammin ja hivuttautua aivan taluttajan kylkeen kiinni. Nyt siis talutellaan taas erityisen hereillä ettei haahuilua ja punkemista pääse seulasta läpi, ja odotellaan hormonihärvelin rauhoittumista jotta päästään taas palaamaan siihen silmäluomet lurpallaan löysän narun päässä lantustelemaan lehmäeläimeen.


Laukkatöiden ohella suurimmat harppaukset PH on kuitenkin ottanut kehityksessä esteillä. Toissaviikon estekisojen jälkeen PH on päässyt ottamaan hyppyjä kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla tutulla kisaradalla otettiin ennen sen purkua muutama harjoitushyppy tutuille esteille, ja sen jälkeen suoritettiin kertaalleen aiemmin 60cm korkeudessa ylitetty lainelankku 70cm kokoon nostettuna. Eihän se mikään valtava loikka ole, mutta PH'n oma ennätys kuitenkin! Pitkään kun haettiin nuorelle itsevarmuutta ihan vain 20-40cm kokoisten tukkien ja muiden turvallisten kiinteiden esteiden parissa, ja rataesteisiin tutustuttiin vasta tänä keväänä. 
Toinen hyppykerta kisojen jälkeen olikin sitten eilen, kun PH pääsi ensimmäistä kertaa maastoesteille. Ensimmäistä kertaa ihmeteltiin siis hautaa, ylöshyppyä ja alashyppyä, sekä tietenkin vesiestettä jossa ylitettiin pikkuinen tukki veteen, polskittiin veden poikki ja pompattiin sitten pikkuinen ylöshyppy pois vedestä. Kaikki estetyypit sujuivat ensikertalaiselta oikein mallikkaasti vaikka hieman jännityspärinää olikin nähtävissä, ja varsinkin vesiestelle aikaisemmin omaa kuvajaistaan lutakossa kammonnut poni suorastaan intoutui pistelemään. Kokonaisuudessaan itse treeni taisi kestää viitisentoista minuuttia, jonka lopuksi kiipesin itse kyytiin ponia pitkän kaavan mukaan loppukävelyttämään. Hieman siinä polvet notkuivat, kun märkä poni olisi tahtonut kellahtaa kentälle kierimään vähän väliä. Jälkeenpäin mielestään kaikkensa antanut possunpoikanen röhnöttikin jälleen karsinassa kumossa kuin kuollut. Tämän päiväinen vapaapäivä oli siis ehdottomasti ansaittu!

Viivi



Viivi on tapansa mukaan loistanut monipuolisessa puuhassa. Edellinen kiima teki hormonihuuruisesta ponimummosta monsterin, joka oli valmis pistämään jokaisen työntekoa ehdottavan ihmisen poikki ja pinoon vaikka millaisilla kung fu-liikesarjoilla. Nameja ja rapsuttelua taas olisi täytynyt saada kellon ympäri. Paitsi että rapsuttaakaan ei saanut kuten yleensä, vaan normaalin mahan rapsuttelun ja muun rajun kihnuttelun sijaan olisi pitänyt vain hieman sivellä ja sipsutella samalla, kun poni möllöttää liikahtamatta ihmisen kainaloon painautuneena. Helpotus olikin melkoinen, kun kaksi päivää ennen kevään ensimmäistä talutuskeikkaa tarhasta ei enää pinkonut vastaan raivotautinen rakkaudenkaipuinen räyhänhenki vaan poni ihan omana, lisääntymishaluttomana itsenään. Ylemmissä kuvissa Viiviä puunaillaan kuntoon talutuskeikkoja varten, jonka jälkeen pihattoponi tietenkin kääräistiin yöksi vuorettomaan sadeloimeen jotta vielä aamulla reissuun lähtiessäkin poni olisi edustuskelpoinen.


Ilman sitä tiettyä suojakuorimista kun vastassa on muuten usein tällainen iloinen pieni villisika, joka on rymynnyt iltarehuissaan otsatukkaansa myöten ja käynyt sen jälkeen kurassa kierittelemässä useaan otteeseen, että jokainen kankku saa varmasti yltäkylläisen kuorrutteen. Sähköisestä, hilseisestä kevätkarvasta kaiken kuivikepudun ja hiekan irti hinkkaaminen onkin ollut täysi mahdollisuus, ja varsinkin pelkkä fleeceloimen näkeminenkin on saanut ponin rätisemään ja paukkumaan kuin pallosalama. Vettä suihkiva suihkepullo onkin ollut pahimpien päivien vakiovaruste sähköisyyden poistamiseen. 


Viivi ja Hupu valmiina matkaan. Tällä kokoonpanolla käytiin Linnainmaan koulun kevätriehassa, jossa Helmin ja Saaran luotsaama Hupu kuskasi ihmisiä ratsain ja Viivi kärryillä. Samoissa pippaloissa edustettiin samoilla poneilla viimekin vuonna. 
Tämän keikan jälkeen Viivi on ehtinyt pyörähtämään hommissa vielä kahteen kertaan. Ensin kärryteltiin tallilta omin pikku töppösin Terälahden päiväkodille lapsia kärryttelemään, ja sen jälkeen samana iltana pyörähdettiin vielä lyhyt keikka Metsäniityn päiväkodin vappujuhlissa Jaanan ja Anna-ponin kanssa. Mummeli se vain viipottaa vähääkään välittämättä. Siinä kohtaa kun trailerin peräsilta avattiin suoraan kohti päiväkodin pihaa niin että koko pihan täyttävä lapsilauma alkoi yhdestä suusta kiljua riemusta ponit nähdessään, kävi kyllä mielessä se, miten suurin osa tuntemistani hevosista olisi moisessa tilanteessa kieltäytynyt täysin poistumasta trailerista. Viivi ja Anna marssivat toki ulos korvaansa lotkauttamatta, niille kun vellovat fanilaumat ovat arkipäivää.


Viivi-muorikin sai vappukelien kunniaksi juuri ylähyllylle tieltä pois pakatun talvitakin takaisin niskaansa. Vaikka karvanlähtö on vielä laikukasta ja kaikin puolin kapista, niin voiton puolella kumminkin ollaan tämänkin matamin kesäkarvaan siirtymisen kanssa. Ja sehän nimittäin kelpaa, sillä viime vuonna turkista oli vielä kesäkuun alulla jäljellä saman verran jos ei enemmänkin kuin nyt. Tällä kertaa olen tosin loimittanut ponia ahkerammin lopputalven räntäsateisiin, jotta talviturkki ei roikkuisi matkassa ihan niin pitkään ja hartaasti kuin edellisellä kerralla. 


Liikunnan puolesta Viivi on viettänyt pääasiassa kevyttä elämää. Käppäilty on sekä kärryjen edessä että maasta käsin, pääasiassa päämäärättömän hortoilun sijaan aina jostakin ihan oikeasta syystä. Joko ollaan kyyditty kärryillä halukkaita tai maastolenkkeilty jännittävien hevosten henkisenä tukena. Viivi on loistava seuraponi nuorille ja maastokammoisille, sillä se ei kerta kaikkiaan tiedä mitä pelko oikein on. Tilanteen tullen laiskanpulskean, ahneen mummoponin voi myös sitoa ongelmitta kiinni mihin tahansa tai vaikkapa päästää irti ilman huolta siitä, että se aiheuttaisi ylimääräistä hämminkiä. Toisaalta mummelin kunto riittää vielä hölkkäilemään välillä reippaammankin lenkin, että 5-vuotias Roosa-miniponi pääsee purkamaan energioitaan perähevosena pinkoen. Viiviä kun ei vaivaa sekään, että perässä painelee pukitteleva ja pöllöilevä juniori.


Kelien lämmettyä ollaan myös päästy palaamaan Viivin keväiden kohokohdan pariin. Lutakoissa läträäminen on niin hauskaa, että taluttajakin kastuu ponin polskiessa, ja ojien pohjista löytyy mitä ilmeisimmin aina kaikkein maukkaimmat eväät. Samalla tulee hoidettua myös jalkojen kylmäystä niin, että poni ei joudu seisoskelemaan pesarissa pitkästymässä. Tänäkin kesänä päästään toivottavasti myös oikeasti uimaan!

Luna


Lunan kanssa lähestyvät kovaa vauhtia seuraavat kisat, joissa tietenkin pyritään parhaamme mukaan toiseen nollarataan kuten edellisessäkin osakilpailussa. Kovin luottavainen en tosin tälläkään kertaa ole etukäteen, sillä ainoa estetunti ennen seuraavaa kilpailua meni siinä määrin tyylikkäästi, että pelkkä asian ajatteleminenkin itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Se sama poni, jonka kanssa viimeksi kisarata meni kuin leikiten, kielteli nimittäin aivan suvereenisti ravaten hädin tuskin 50cm esteelle samalla kun meikäläinen huojui mukana miten kykeni. Koko tunti oli yksi suuri kommunikaatiokatkos, jonka aikana poni ja kuski vain hortoilivat päättömästi eri suuntiin. Viimeksihän kisoihin lähdettiin sellaisissa fiiliksissä, että edellisellä estetunnilla oltiin sukelleltu pää edellä esteen sekaan, joten on tämä kai kuitenkin parannus siihen nähden?


Tiistain valmennusryhmä on onneksi ajoittain sellainen hysteerinen epätoivokerho, ettei ainakaan joudu kärsimään ja räkättämään yksin... 

Muut

Sitten vielä pikamaininnat parista muusta vähemmän vakituisesti blogissa esiintyvästä elämänmuodosta. 


Sälli ansaitsee ruutuaikansa sillä, että olen viime viikot ratsastanut sillä huomattavasti enemmän kuin PH'lla. Minä osaamattomampana kuskina käppäilen ja hieman hölkkäilen menemään Sällillä samalla kun PH'n toinen omistaja huomattavasti osaavampana teettää PH'lla oikeita töitä, ja kaikki hyötyvät! Paitsi ehkä se minun huojumistani sietävä Sälli.
Toisen kunniamaininnan saa Voima (joka toivottavasti liittyy vielä takaisin PH'n ja Sällin poikamieslaumaan kesän aikana) ihan jo siitä ilosta, että Vompan öljykuurin myötä Viivikin pääsi apajille. Ainakin omasta kokemuksesta Viivin hilseilevän kevätkarvat kanssa väitän, että kuuri ihan tavan rypsiöljyä rehun seassa todellakin auttaa, ja vaikuttaa muuten hurjan nopeasti! 


Välillä liikutukseen eksyy myös niitä oikeasti harvemminkin näkyviä yksilöitä. Roosa-miniatyyri esittää auton alle jäänyttä rusakkoa jouduttuaan pinkomaan kärryn perässä Viivin aamulenkillä, ja Voitto-suokki katselee kaihoisasti iltaheiniensä suuntaan nopean iltaratsastuksen päätteeksi. Näin vuonohevosiin tottuneena täytyy kyllä sanoa, että kapean ravurisuokin selkä ilman satulaa on kokemuksena aika pysäyttävä.


Loppuun vielä pakollinen Lilli yhdessä vakiopesistään. Heinäpaali, loimi, harjakassi - sama se mikä se on, jos se on edes etäisesti lattiatasossa ja jotenkuten pehmeä, se on vanhan rouvan peti.