lauantai 30. syyskuuta 2017

Sekalainen syyskuu

Nyt kun eletään syyskuun viimeisen päivän iltaa, voisin taas nolona kasata hieman syyskuun mittaan kertyneitä kuulumisia bloginkin puolelle. Keljut kelit eivät oikein ole innostaneet kuvaamaan, ja tallillakin on tultu tehtyä enemmän töitä kuin omien ponien leikitystä. Kännykkäänkin on jäänyt talteen normaalia vähemmän kuvia, kun päällä on ollut videoimisbuumi ja materiaali on päätynyt lähinnä instastoryyn tililleni  @nellihel. Ensi kuussa yritän tehdä parannuksen!

Lähdetäänpä jälleen kategoria kerrallaan, että jonkinlainen järki säilyy. Viivi avausvuorossa!


Kaikkein vähiten kiireistäni on tainnut kärsiä Viivi. Pieni, helppo ja suoraan tallin päädyssä seisova poni on helppo ottaa hommiin ihan vain hetkeksi. Jopa vartin väliajalla Viivin ehtii napata tempputreeneihin, ja puolessa tunnissa ponia jo ohjasajaa ihan ajatuksen kanssa kunhan varustus tapahtuu pikakelauksella. Varustamistavassani on muuten selkeä ero Viivin ja PH'n välillä. Vanhan mummoponin kääräisen kamppeisiin pikavauhtia. Ensiksi käytännössä pölärillä ja kaviokoukulla sipaisten, sitten vaikkapa ohjasajovyö kyytiin ja ohjat pikapikaa kiinni pelkkään riimuun. Viivin kanssa ylimääräinen aika nimittäin jätetään töiden jälkeen käytettäväksi! Iäkkäät koivet saavat töiden jälkeen aikaa kulutettua kylmäysten ja linimenttien muodossa, ja Viivi nauttii hoidosta ja harjauksesta erityisesti hieman hiottuaan. PH'n kanssa taas toimin päin vastoin, sillä mielestäni nuori hevonen ansaitsee töiden jälkeen mahdollisimman nopean vapautuksen takaisin tarhaan syömään ja lepäilemään. Junioriponi myös jaksaa kiillotusta ja puunausta paremmin ennen töitä!


Vaikka Viivi onkin liikkunut tässä kuussa pääasiassa ohjasajaen ja taluttaen, kärryjenkin eteen ollaan toki ehditty. Terälahden koulun perinnepäivässä Viivi kävi viihdyttämässä lapsia jo tutuksi tulleissa maisemissa. Lehmät tai lampaat eivät tietenkään mummelia häirinneet, ja poni oli jälleen kerran niin tasaisen paatunut työjuhta että päästin hyvillä mielin tallilta tutut, ennestään ajokokemusta omaavat lapset köpöttämään kierroksensa koulun pihan ympäri ihan itse ilman taluttajaa niin, että käppäilin vain mukana vahdissa. Toki poni ansaitsee hieman hihityksiä kulkiessaan tiellä autojen seassa muina miehinä, mutta ovat nämä lähialueen talutuskeikat kyllä käteviä, kun kuljetuskalustoa ei tarvita lainkaan!


Viivi on myös korkannut uusia ajomaastoja tien toisella puolen sekä päässyt pitkästä aikaa hölkkäilemään myös vanhojen hiittikärryjen kanssa. Hiittikärryrotiskojen leveät ilmakumipyörät ovat selvästi mummelin mieleen, ja näillä ajokerroilla olenkin lähinnä istunut pitkin ohjin kyydissä ponin käydessä omatoimisesti askellajit lävitse molempiin suuntiin. Mitäpä sitä vanhaa rouvaa aina määräilemään, kun osaa tuo selvästi itsekin.

Sitten seuraava afroleidi areenalle!


Kuten tutut ja blogia enemmänkin lukeneet varmaankin muistavat, taputtelin aktiivisen yhteistyöni Lunan kanssa tänä kesänä viimeisiin yhteisiin estekilpailuihimme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oltaisiin kokonaan hylätty yhdessä touhuaminen! Varsinkin silloin kun ponimuori vihjailee, ettei omasta mielestään ole energiatasojensa puolesta vielä lainkaan valmis siirtymään kohti eläkettä, löytyy allekirjoittaneelle hommia. Luna on suurimman osan ajasta oikea enkeli, mutta erityisesti syksyn ensimmäiset viileämmät kelit saavat sen varsin pirtsakaksi. Näitä energioita me ollaan nyt purettu pitkillä maastolenkeillä ihanan syksyisissä metsissä!


Ja lenkkien jälkeen on muuten ollut ponilla lämmin!


Lunan kanssa ollaan päästy tutkimaan kilometritolkulla aivan uusia maastoja, tämän tamman kanssa kun uskaltaa lähteä tien toiselle puolelle vaikka maastoseurana on järjestään joku nuorempi ja kokemattomampi hevonen. Luna on nimittäin siinä määrin liikennevarma, että sen hermot pitävät hevoskaverin henkisenä tukenakin silloin, kun kohti parhaita maastoreittejä suunnataan vilkkaan tien vierellä kulkevan leveän ojan pohjaa myöten. Jalkakäytävien puutteessa tämä oja on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto kuin mutkaisella tiellä rekkojen ja traktorien seassa seikkaileminen.


Välillä ollaan edetty vain kävellen, välillä taas kaikissa askellajeissa. Alkumatkasta hyvinkin pirisevä ja pärisevä poni on ollut kotiin saapuessa aina jo varsin lupsakka, eikä viimeiseen laukkamäkeen ole enää joutunut odottamaan ylimääräisiä hyppelöitä.


Luna on samalla yksi niitä harvoja hevosia, joiden kanssa oloni on suhteellisen stressitön jonon kärjessäkin! Kun takana on muutama vähemmän nappiin mennyt maastoilukokemus, kaipaan herkästi alleni kentän ulkopuolelle suhteellisen tasaista menijää. Luna ei missään nimessä sovi kuvaukseen muuten, mutta se on minulle jekkuineen jo niin tuttu, että osaan pääasiassa ennakoida ja estää sen pahimmat vekkulihetket. Lunalla olen maastoillut myös täysin yksin, mitä ei voikaan sanoa monesta hevosesta elämäni ajalta. Sellaisia ihmetapauksia kun on olemassa nopealla laskukaavalla kuusi, jos Viivi kärryineen otetaan mukaan yhtälöön? 


Kaikki lenkit eivät tietenkään ole menneet aivan nappiin, vaan muutamia jännitysmomenttejakin ollaan ehditty kokea. Yläpuolella Luna haukottelee ansaitun makeasti, sillä kuvia edeltävällä lähes kolmen tunnin lenkillä ehdimme esimerkiksi katkaista ohjamme ja pudota suohon. Paremminkin olisi siis voinut mennä...

Kun rouvat on saatu käsiteltyä alta pois, on vuorossa PH!


PH palasi laitumelta tallille syyskuun alussa, kun yöt alkoivat olla turhan viileitä. Siinä kohtaa luonnollisesti harmitti, kun kelit tekivätkin täyskäännöksen ja paranivat kertaheitolla, mutta takaisin peltoon totuttaminen ei tuntunut enää viikon-kahden takia kovinkaan järkevältä ratkaisulta. Ensimmäiset päivät PH jaksoi hieman puhista ja tanssahdella tallin muille hevosille, mutta alkuinnon laannuttua pojasta kuoriutui esiin tuttu lötkeä laiskuri, joka ei viitsi eväänsä heilauttaa edes vieressä seisovien vieraiden tammojen eteen. 


Ehkä koko syksyn suurin shokkini oli PH'n mittaustulos. Poni sai nimittäin säkäkorkeudekseen hikiset 144cm, kun olen kaikki nämä vuodet uskonut sen häilyvän aivan ponikoon rajoilla. Mainittakoot muuten, että Luna sai tulokseksi 140cm ja Viivi puolestaan 99cm. PH'n paino on tällä hetkellä puolestaan ihan siedettävissä rajoissa ainakin silmämääräisesti katsoen. Mahaa toki on, mutta laidunkauden lopputuotteeksi kunto on ihan kelvollinen.


Kenttätöihin poni on suhtautunut pitkän laidunlomailun jälkeen yllättävän virkeästi. Ensimmäisillä kerroilla tosin hieman hirvittivät niin estetolpat kuin tutut jakkaratkin, mutta ensidraaman jälkeen jäljelle jäi vain mukavasti etenevä nuorukainen. Eiköhän tämäkin reippaus katoa tutun laiskuuden alta pois ennemmin tai myöhemmin, mutta nyt pitää tietenkin nauttia sen ollessa mahdollista.


PH'ta odottaakin nyt masentavin elämäntapamuutos varsin pitkään aikaan. PH on koko elämänsä aikana joutunut tarhaamaan yksin kahteen kertaan, kerran yhden alkutalven verran laumassa nahisteltuaan ja kerran joitakin viikkoja sairasloman vuoksi. Nyt edessä on kuitenkin ennalta määrittämättömän mittainen yksin tarhaaminen, kun pojan ainoa kaveri muuttaa aikaisemmin laumaan kuuluneen Sällin perässä pihattolaumaan. PH puolestaan ei pihattoporukkaan pääse, sillä siellä asustaa myös tallin opetushevosia, ja turvallisuussyistä oreja ei asuteta laumoihin, joista lapset ja muut vähemmän kokeneet noutavat tuntiratsujaan. Olen tietenkin yrittänyt vääntää ja kääntää tallin hevosvalikoimaa jokaiselta mahdolliselta kannalta löytääkseni PH'lle kaverin, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää varsin synkältä. Tämän hetken kirkkain toivonpilkahdus on se, että joku tai jotkut ensi kesänä varsovista tammoista pyöräyttäisivät maailmaan pieniä oreja, jotka PH saisi vieroituksen myötä seuraukseen. Vuosi on kuitenkin tajuttoman pitkä aika sellaiselle hevoselle, joka on aina elänyt ja viihtynyt laumassa. PH on selvästi seurallista sorttia, joka leikkii, rapsuttelee ja painii tarhakavereidensa kanssa päivittäin. Nyt pitäisikin siis koota kasaan kaikki ne keinot, joilla hidastaa ponin syöksykierrettä kohti sitä apaattista läskipalleroa, joka tarhassa on odottanut silloin, kun poika on aikaisemmin joutunut elelemään yksiössä. Tutkinnassa on kaikki erilaisista ruokintaratkaisuista aktivointileluihin, mutta eivätpä ne seuraa korvaa. Leikittelin hetken ajan jopa ajatuksella vuohesta tai muusta seuralaisesta, mutta totesin kyllä suunnitelman kaatuvan omaan mahdottomuuteensa jo ennen alkuaan. 


PH'n ja Voiman pitkästä yhteiselosta kertoo se, että kaksikon muuttaessa aikanaan yhteen oli Voima parivaljakosta ylivoimaisesti kaikkiin ilmansuuntiin pienempi ja selvästi alistuvaisempi. Tätä nykyä ei kyllä ole voinut enää sanoa samaa!


Myöskään PH'n muuttaminen toiselle tallille tarhaseuran perässä ei ole realistinen vaihtoehto, vaikka kaikki mahdollisuudet on toki mietitty ja punnittu. Nyt ei siis auta kuin odottaa ja toivoa, että tallin hevosten järjestelyissä tapahtuisi muutosta PH'ta suosivaan suuntaan, tai että viimeistään ensi kesän varsomiset toisivat tilanteeseen helpotusta. 

Sitten vielä ne sekalaisista sekalaisimmat kuulumiset!

Uusia ratsututtavuuksia on osunut tielle useampi kappale, melkoisena erona siihen miten takertunut olen yleensä harrastelemaan vain vakituisten hevoskavereideni kanssa. 


Näistä ensimmäisenä suokkipoika Voima, PH'n pitkäaikainen poikaystävä.


Toisena Jyhky, tallimme uusimpana asukkaana kuvioihin ilmestynyt tinkeri, jonka kanssa olet puuhannut sekä ennen että jälkeen sen ruunauksen lähinnä ruunaushaavojen paranemisen vaatiman kävelyttelyn ja juoksuttelun muodossa. 


Sekä kolmantena tallin uusin vuonisvahvistus Nenna. 

Vaikka nämä menopelit kuuluvatkin kaikki nuorten hevosten kategoriaan ollessaan kaikki ikähaarukassa 3-6v, niin täytyy silti todeta että äärimmäisen fiksuja ja kokeilemisen arvoisia vempeleitä jokainen. Vaikka oman kehityksen vuoksi pitäisikin painostaa opetusmestareiden suuntaan, on näissä parhaansa yrittävissä junioreissa ehdottomasti se oma erityinen hohtonsa. Kivoja hevosia kaikki, jokainen omalla erityisellä tavallaan!



Klinikallakin käytiin yllättävän pitkästä aikaa kääntymässä, kun Hulda vilautti lääkäreille mahaansa ja koipiaan. Mahasta löytyi pirteä varsanalku kuten asiaan kuuluu ja jaloista sellaista sanomista, jonka suhteen ollaan toiveikkaita tulevaisuutta ajatellen, vaikka nyt tamma keskittyykin jälkikasvunsa hautomiseen. Sitä tietää puuhanneensa hevoshommia tietyllä alueella liian pitkään, kun klinikan lääkärit ja hoitajat tunnistavat tutun naaman ja osaavat kysellä kaikkien muidenkin hevosten kuulumiset...


Syyskuun alussa käyntiin pyörähtänyt ponikerho on sekin lähtenyt liikenteeseen oikein onnistuneesti. Innokkaita kerholaisia on vino pino, ja jo ensimmäisten kolmen tapaamisen aikana ollaan ehditty opetella reilulla kädellä uutta niin hevosten käsittelyn kuin varusteidenkin suhteen. Uusia ideoita riittää tällä hetkellä pitkälle ensivuodelle saakka, ja sunnuntai on raskaudestaan huolimatta viikon parhaita päiviä! Ja tuleehan sitä itsekin puuhailtua taas monipuolisemmin, kun kerho vaatii esimerkiksi värityskuvien tekemistä, että päästään suunnittelemaan unelmahevosille niitä täydellisiä varustesettejä!

Täten on syyskuu taputeltu, ja aikaakin jäi lähes kaksi tuntia ennen kuun vaihtumista. Lokakuussa teen parannuksen. Toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti