maanantai 18. joulukuuta 2017

Sata kertaa maastoon

Siltä ainakin tuntuu tällä hetkellä oma harrastus!


Nyt kun kelit ovat olleet parasta mahdollista talvivaihtoehtoa, eli reilusti lunta ja pikkuinen pakkanen, on maastossa tullut rampattua valehtelematta lähes päivittäin. Lunan kanssa ollaan maastoiltu viimeisen viikon sisään nopeasti laskettuna viisi lenkkiä, ja juuri tyytyväisempi en voisi poniin olla! Lunalla on ollut hieman kyseenalainen maine maastoilun suhteen, sillä se on usein piristynyt metsälenkeillä heittämään hieman ylläripukkeja ja poistamaan kyytiläisiä erityisesti laukkapätkillä. Itsekin olen ollut useaan otteeseen tamman kokeilujen kohteena, kun se on testannut irtoaisinko kyydistä laukannoston yhteydessä. Myöskään vetohevosena arvonsa tunteva rouva on ollut hieman villi kortti, sillä ilman edessä kulkevan kaverin tarjoamaa turvaa se on ajoittain keksinyt nähdä siellä täällä erinäisiä mörköjä.

 Nyt ollaan kuitenkin Lunan kanssa maastoiltu pilkkopimeässä otsalampun valossa, tutkittu uusia reittejä, edetty kaikissa askellajeissa ja kuljettu esimerkiksi kunnon vesilutakoiden poikki. Ja kaikkea tätä vetohevosen roolissa! Syksyn ja talven aktiivinen maastoilu on selvästi tuottanut tulosta, sillä Lunasta on nyt vakiintunut aivan uskomattoman miellyttävä ja omaan käteeni sopiva vetohevonen. Edes laukassa tamma ei ole viimeisillä reissuilla tuntunut edes harkitsevan ylimääräisiä ninjaliikkeitä, ja kuukausien takana on se kerta, kun olen viimeksi joutunut Lunan kyydissä oikeasti jännittämään lenkillä. Nyt kun yhteiset valmentautumiset ja kisailut ovatkin suurimmilta osin takanapäin, on ihanaa päästä viettämään yhteistä laatuaikaa tätä kautta!


Myös Viivi on maastoillut ahkerasti, sen kanssa kun tulee myöskin lähdettyä pimeälläkin ennemmin maastoon harhailemaan kuin kentälle tuntilaisten sekaan. Viivi on eräjormaillut taluttaen ja ajaen, kun ratsaille ei olla hetkeen keritty. Pitäisi ehdottomasti aktiivistua senkin suhteen jälleen nyt, kun kärryjen ulottumattomissa olevat polut ovat huippukunnossa kiitos lumipinnan. Tänäkin vuonna Black friday-alennukset viekottelivat minut mukaansa, ja Viivi saikin ViljarShopin paketista itselleen sekä uudet ratsastusohjat että juuri maastoilua varten valikoidun pirteän keltaisen heijastinriimun. Heijastimiahan ei voi koskaan olla tarpeeksi, ja Viiviä ajetaan sekä ratsastetaan usein ihan vain riimun turvin. Nyt näytään entistä pidemmälle myös naamapuolelta! Aikaisemmin Viivin lookkiin onkin kuulunut ajosuitsien turpahihnaan kiinnitettävä heijastin, mutta harmikseni maailma on päässyt nielemään sen. Saa vihjata, jos tietää, mistä löytyisi shettiskokoisia turpaheijastimia! Talliporukan pikkujoulujen lahjavaihdosta Viivi sai itselleen näppärät hopeiset jalkaheijastimet, eli nyt on tullut käärittyä lenkeille myös töppökoivet entistä tyylikkäämmiksi. Viivin vakiovarustukseen lasken myös heijastinsprayn sekä valjaiden kanssa näppärästi päälle sopivan heijastinloimen. Mutta vielähän on heijastamattomia ruumiinosia, joten hamstraus jatkukoon!


PH on maastoillut tasaisesti sekin, porukasta oikeastaan kaikkein monipuolisimmin. Pojun kanssa kun ollaan saatu aikaiseksi kulkea sekä taluttaen, ratsain että ajaen. Syvässä hangessa kärryt perässä hölkkääminen on Pepille vielä melkoinen suoritus, mutta kyllä laiskurin kunto alkaa ainakin omaan silmään hiljalleen kohoamaan. Olen äärettömän tyytyväinen myös siihen, että tämän syksyn ja talven aikana PH on rutinoitunut oikein näppärästi maastoilemaan myös itselleen vieraiden hevosten kanssa. Aikaisemmin seurana ovat toimineet vain omassa tarhassa valmiiksi tutuksi tulleet orit ja ruunat, mutta nyt maastossa ollaan käyty täysin ongelmitta myös esimerkiksi PH'n suosikkitamman Riepun kanssa. Viivi kolisevine kärryineen ei sekään häiritse nuoren orhin feng shuita lainkaan, vaan ponin kanssa voidaan puksuttaa menemään ilman mitään turhia töhinöitä. 
PH on kunnostautunut nyt myös maastoilemaan kokonaan yksin sekä ratsain että ajaen. Kärryjen kanssa reissussa on sentään yleensä mukana kaksi ihmistä, kun ajohomma on vielä ajoittain hieman hakusessa. Mutta on se aika korvaamaton fiilis, kun pystyy lähtemään nuorella hevosellaan yksikseen maastoon ilman satulaa. Soittolista pyörimään puhelimesta, nätti talvipäivä ja rentona eteenpäin tallustava ponipoika. Ei paljoa parane!


Muita maastomopoja ovat olleet suokkijätkät Voitto ja Sälli. Välillä tekee ihan hyvää vaihtaa tutuista keltamustista ruskean sävyihin, ihan jo silläkin että osaa entistä enemmän arvostaa niitä omia enkeleitään. Sillä onhan se nyt plösön voipullan leveä selkä ja Viivi-muorin tasainen taaperrus aivan eri maailmasta kuin reippaan suomimiehen tarpominen. On noissa suokeissakin ehdottomasti puolensa, mutta allekirjoittanut aikoo kyllä pysytellä vieläkin ponipuolueessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti